Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
30.10.2012 8.36
Kääk, trolli bloggaa!
Uusia hakusanoja Kielitoimiston sanakirjassa.
Vastikään ilmestyneen Kielitoimiston sanakirjan kolmannen painoksen uusien sanojen luettelo kertoo ajastamme. Blogata, ilmaveivi, jytky, karpata, parkour, trolli, vihapuhe, äijäily ja niin edelleen.
Kolmiosaisessa sanakirjassa on pauttiarallaa 100 000 hakusanaa. Uusia hakusanoja on noin kolme tuhatta. Sanakirja pohjautuu Kotimaisten kielten keskuksen laajaan, jatkuvasti kartutettavaan nykysuomen sana-arkistoon ja tietokantaan.
Kuinkahan hyvin nämä uudet sanat – siis sanakirjassa uudet – pitävät pintansa ajassamme, jonka riento on tunnetusti ripeä? Osa sanoistamme jää aina päiväperhoiksi. Laadukkaisiin sanakirjoihin ei käsittääkseni yleensä ”päästetä” hetken hurmiossa hehkuneita ja pian pois sammuvia sanoja.
Kiinnostavaa on myös se, millaisia kuvauksia sanoista sanakirjoissa esitetään. Puhutaan merkityksistä. Sanakirja kaikessa rikkaudessaan voi tavoittaa vain osan sanojen käyttötavoista.
Ajatellaanpa vaikka sanaa voitto, josta kirjoitin edellisessä blogimerkinnässäni. Miten sanakirjassa olisi mahdollista selittää se, että sanaa käytetään politiikan kielessä myös silloin, kun viitataan historian huonoimpaan äänipottiin, siis häviöön tai tappioon?
Ehkä ei ole tarpeenkaan selittää. Kieli on peliä, ja usein suollamme
”peilipuhetta”, kuten poikani sanoo. Suotuisissa olosuhteissa musta voi tarkoittaa valkoista, vihaaminen rakastamista ja kyllä eitä. Ymmärrämme tämän kielen perusominaisuuden ilman sanakirjaakin.
Mutta vielä siitä sanojen pääsemisestä sanakirjaan. Tätä pohtii sanakirjan toimittaja Liisa Nuutinen Kielikellon artikkelissaan (1/2012): ”Kuinka mahtaa olla sanakirjan
seuraavan version laita – löytyvätkö sieltä kotoilu,
uunoilu, härpäke ja tymäkkä?”
Kiinnostavaa
tosiaan, mitkä sanat seuraavaksi pystyvät vakiinnuttamaan paikkansa kansakunnan kielitajussa ja teksteissä – ja
ottamaan sen myös sanakirjoista. No, oikeastihan sanat eivät vakiinnuta eivätkä ota. Meistä sanojista se on kiinni.
LINKIT
Liisa Nuutisen Kielikello-artikkeli Roheaa räimettä. Kielitoimiston sanakirjan uudissanoja
Vesa Heikkisen blogimerkintä Voitto tuli
Palaa otsikoihin | 12 puheenvuoroa
Huolta itsessäni herättää kuitenkin myös se, että tämä nopeatahtinen muutos aiheuttaa myös "vanhojen" sanojen painumista unohduksiin. Keväällä kirjoitettiin siitä, etteivät abiturientit tienneet "renki" sanan merkitystä, saati että olisivat osanneet taivuttaa sanaa oikein.
Käykö niin, että Peppi Pitkätossua tai Koiramäki-kirjoja luetaan tulevaisuudessa sanakirjan kanssa?
Vaihtoehtoisesti pitää kaivaa esiin vanha kunnon Nykäri.
On myös kielenkäyttäjien luovuuttaa kehittää omaa kieltänsä ja keksiä siihen uusia sanoja. Toki tämä tarkoittaa, että jotkin vanhat ilmaukset ja sanat jäävät niiden varjoon kuihtuen lopulta unholaan, mutta niin käy muillekin asioille kehityksessä kuin pelkästään sanoille.
Hanna S pelkäsikin, että tulevaisuudessa Peppi Pitkätossua lukiessa joutuu etsimään käsiinsä sanakirjan ennen kuin tarinaan pääsee sisään. Se ei enää välttämättä riitä, sillä sen lisäksi on avattava kirjan eteen Googlen kuvahaku, josta tulevaisuuden lapselle voi näyttää mille näyttää kirjassa esiintyvä lankapuhelin tai puhelinkoppi.
Aikana jolloin käytettiin sanaa "renki" ei ollut esim. tietokoneita, kännyköitä, blogeja jne. Yhteiskunnan ja kehityksen eteenpäin meneminen pakottaa väkisinkin keksimään asioille ja esineille uusia nimiä eli sanoja. Se kuinka nopeasti ja mitkä sanat vakiinnuttavat paikkansa sanakirjassa on mielestäni hieman kyseenalainen ja haastava päätös. Esimerkiksi karppaaminen on maailmanlaajuinen "terveysilmiö", joten on hyvä löytää sanalle selitys, kun taas Granlundin tekemä ilmaveivi MM-kisoissa oli yksittäinen teko, eikä siis laaja käsite, joka ansaitsisi paikkansa sanakirjassa.
Vaikka meidän sukupuolen nuoret tietävät vielä Peppi Pitkätossu kirjat ja Granlundin tekemän ilmaveivin, voivat nämä olla 50 vuoden päästä yhtä tuntemattomia kuin sana "renki" tämän yhteiskunnan nuorille.
Ei kirjoja tarvitse läpiselittää. Mielikuvitus täyttää kyllä aukot.
Sekaannusta on vielä lisätty julkaisemalla opus ensin Suomen kielen perussanakirjana ja sitten Kielitoimiston sanakirjana.
Hassunhauskoilla uudissanojen luetteloilla saadaan pintajulkisuutta, ja mainostamalla sanakirjan uutta painosta ”tuhansilla sanoilla” täydennettynä saadaan varmaankin myyntiä lisättyä. Mutta yhteiskunnallisesti hyödyllinen sanakirjatyö olisi yhden sanakirjan ylläpitoa hyvin dokumentoituna tietokantana. Ei tarvitsisi edes tehdä sille hyvää hakutoimintoa, koska löytyisi aika nopeasti joukko vapaaehtoisia, jotka tekisivät toinen toistaan parempia ohjelmistoja.
Hyvä sanakirja olisi sellainen, joka kuvaa todellista kielenkäyttöä, mukaan lukien sanojen tyylilajit ja käyttöalat. Siinä voi lisäksi olla sanaehdotuksia ja normikannanottoja, kunhan ne on selvästi ilmaistu ehdotuksiksi ja normeiksi.
Kuka tekisi hyvän ja kattavan ja jatkuvasti ylläpidettävän suomen kielen sanakirjan verkkoon? Jos ei Kotus, niin mikä sitten? Onko Kotuksella itse asiassa mitään tätä tärkeämpää tehtävää?
Suomen kielihän on jokseenkin tarkasti normitettu noin yleisesti, monen mielestä liiankin tarkasti. Ja kielikoulutuksen antajia löytyisi varmaan tarpeeksi, vaikka Kotus sellaisen lopettaisi, samoin kielentarkistajia. Sellaiset asiat, jotka hoituvat paremmin vapaana yrittäjyytenä (tai miksei vapaaehtoistoimintana), olisi parempi jättää kokonaan sen varaan, aiheuttamatta markkinahäiriöitä sillä, että alalla huseeraa myös valtion subventoima laitosyrittäjä.