Vetten päällä

Suomi, tuhansien järvien ja satojen uimahallien maa. Tässä koosteessa luodaan katsaus kesäisiin vesilajeihin, tietenkin kielen vinkkelistä. Niistä voi puhua monin vaihtelevin tavoin. Ja puhutaankin!

Millaisia uintisanoja kielessämme on? Millainen on niiden tausta? Tuleeko kieleen uusia vesipetoiluamme kuvaavia sanoja?

Kirjoitus on julkaistu Urheilutoimittajain liiton Fair Play -lehdessä kesäkuussa 2022.

• Fair Play -lehti, 2/2022

CC BY 4.0

Uimareita Helsingin Uimastadionilla 1960-luvulla. Kuva: Heikki Halme. Helsingin kaupunginmuseo.

Uintia moneen makuun

Uida ja vesi ovat ikivanhaa omaperäistä sanastoamme. Kieleemme on kehittynyt runsaasti vesisanoja ja myös sanastoa, joka viittaa uimiseen.

Uinti-alkuisia sanoja ovat esimerkiksi uintikausi, uintilevy ja uintiretki, uinti-loppuisia taas avantouinti, taitouinti ja vauvauinti. Uimista kuvaavia verbejä ovat muun muassa kroolata, perhostella ja pulikoida.

• Kielitoimiston sanakirja

Silmällään ja syrjällään

Nykyiset uintilajien nimitykset eivät vanhastaan ole olleet käytössä. Esimerkiksi perhos- tai rintauinnista ei muutama sukupolvi sitten ole puhuttu vielä mitään.

Jonkinlainen karkea jaottelu on sentään ollut. On uitu vatsallaan, mahallaan, suullaan, silmällään – ne kaikki tarkoittavat samaa – tai selällään ja syrjällään. On uitu veden päällä tai kädet pohjassa.

– Ossaat sie vee pääl uija?

– Em mie ossaa uija ku kääet pohjas.

• Matti Vilppula: Mimmi polskutti käsipohjaa (Kieli-ikkuna, 5.7.2005)

CC BY 4.0

Uimakilpailut Eteläisessä Uunisaaressa Helsingissä vuonna 1934. Kuva: Pietinen. Museovirasto.

Koiraa ja ryömää

Aloittelijan tavallinen uintilaji on koiranuinti (tai koirauinti) – jotkut eivät muuta uintilajia osaakaan. Koiranuinnista on kehittynyt ihmisen nopein uintitapa krooli eli krooliuinti. Nimi on mukautettu englannin ryömimistä tarkoittavasta sanasta crawl.

Uintitapaa on sanottukin joskus ryömäuinniksi. Tahko Pihkala puhuu 1920 ilmestyneessä Urheilun oppaassa ryömintä-uinnista.

• Anneli Räikkälä: Kroolia vai käsipohjaa? (Kieli-ikkuna, 28.1.1997)

Leikkisää merenneitoilua

Uudehko sanatulokas on merenneitoilu (engl. mermaiding). Se tarkoittaa uimista merenneidoksi pukeutuneena eli alaruumis pyrstömäiseen asuun verhottuna esiintymisen tai uintisuorituksen ajan.

Merenneitoilua voi harrastaa sekä hallissa että luonnonvesissä. Kielessämme on käytössä myös verbi merenneitoilla.

• Minna Pyhälahti: Merenneitoilua (Kotus-blogi, 19.9.2017)

CC BY 4.0

Linnanmäen vedenneitoja Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952. Kuva: Volker von Bonin. Helsingin kaupunginmuseo.

Kalastus, urheilua?

Moni harrastaa uimisen lisäksi ja ohessakin kalastamista. Puhutaan jopa urheilukalastuksesta eli harrasteena harjoitettavasta (koukku)kalastuksesta, kuten Kielitoimiston sanakirja asian ilmaisee.

Kirjailija Juhani Ahon on sanottu edustaneen ”luonnonpalvoja-urheilukalastajaa”, uudenlaista luonto- ja saalistusajattelua. Jotain Ahon antaumuksesta kertonee se, että hän vaati arkkuunsa kalastusvälineet. Ja myös sai.

• Vesa Heikkinen: Liipeistä lastuihin (Kuukauden kirja, 14.12.2021)

Toimitus: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro