Se on vettä vain!

Kielijuttuja vedestä ja muista märistä aiheista.

Vesi, vanhin voitehista. Vaikka juuri kevät on sateista aikaa, Suomessa kaikki veteen liittyvä taitaa olla aina ajankohtaista. Kotuksen asiantuntijat ovatkin kirjoittaneet monenlaisia juttuja vedestä, sateesta, järvistä ja uimisesta.

Tuntsajoki virtaa alkukesän vihreyden keskellä.

Märkää vettä

Vesi-sanavartalo ja sen muodot herättävät aika ajoin kysymyksiä. Myös veteen liittyvät ilmaukset ja termit ovat kiinnostaneet Kotuksen tutkijoita. Voiko vesi romahtaa? Voiko vesi olla märkää?

Kesä 2004 oli sateinen. Oliko se siis runsasvetinen vai runsasvesinen? Johdosten muodostus ei ole aina itsestään selvää. – – Jos kantasana on e- tai i-vartaloinen (ennen esim. genetiivin tai essiivin päätettä on e tai i), vartalon loppuvokaali putoaa pois inen-johtimen edeltä: (lume-) luminen, (kive-) kivinen, (lasi-) lasinen. Sanan vesi vahva vokaalivartalo on vete- (essiivi vete-nä), joten syntyy johdos vetinen. Kesä oli siis runsasvetinen, järvi on kirkasvetinen ja lampi tummavetinen.

Sari Maamies: Vetinen kesä (Kielikello, 1/2005)

Kuivan kesän seurauksia on ollut, että ”Järvien vedenpinta on romahtanut”, niin kuin tässä lehdessä otsikoitiin ennen sateita. Jäin miettimään, voiko vesi todellakin romahtaa. Rannan töyräs voi romahtaa, silta tai katto voi romahtaa – entä vedenpinta?

Taru Kolehmainen: Voiko vesi romahtaa? (Kieli-ikkuna, 15.10.2006)

Mitä on märkä vesi? Eikö vesi aina ole märkää? Märkä vesi on palo- ja pelastusalan termi. Se tarkoittaa sammutusvettä, johon on lisätty kostutetta eli veden pintajännitystä pienentävää ainetta.

Henna Kara: Märkä vesi (Kielikello, 4/2010)

Sataa, sataa, ropisee

Suomen kesä ei ole aina se kaikkein aurinkoisin, mutta sääilmiön kuvailussa sentään meillä selvitään vähällä: sataa. Poiketen monista muista kielistä suomessa riittää vain yksi teonsana. Murteissa veteen ja satamiseen liittyy hauskoja sanontoja. Mikä on vesikesän varsa?

Ruotsinkielinen kertoo säästä: det regnar, det snöar, det slaskar, det haglar. Samoja sääilmiöitä suomenkielinen kuvaa sanomalla, että sataa vettä, sataa lunta, sataa räntää, sataa rakeita. Me selviämme siis yhdellä ja samalla teonsanalla sataa. [– –] Verbi sataa onkin alkuaan merkinnyt putoamista tai laskeutumista. Alkumerkitys ilmenee yhä eräissä johdoksissa, vaikka niitä ei äkkipäätä osaa sataa-verbiin yhdistääkään. Kiroilija esimerkiksi sadattelee eli pudottelee ärräpäitä.

Maija Länsimäki: Sataako satamassa? (Kieli-ikkuna, 12.11.2006)

Joinakin vuosina on sadekesä eli vesikesä. Sopiva sademäärä saa kasvit rehottamaan, kuivuus puolestaan kituuttamaan. Kansa on leikillisesti sanonut ikäisekseen suurikokoisesta lapsesta, että tämä on niin kuin vesikesän varsa, ja lyhytkasvuinen puolestaan on poutakesän kasvuja. Eteläpohjalaista huumoria on se, että suoraa, matalaa nenää, jonka pää on alaspäin, sanotaan sadekesän nenäksi.

”Ei oo satant viitee veskessää”, on Viipurissa leikillisesti sanottu. Ilmaus ei viiteen vesikesään tarkoittaa samaa kuin ’ei pitkään aikaan’. Paikoin sanotaan esimerkiksi ei kymmeneen poutakesään, ei seitsemään herakesään tai ei viiteen häränkesään.

Maija Länsimäki: Millainen tulee marjakesästä? (Kieli-ikkuna, 27.7.2008)

Kesän kovin sade.

Suomessa on reilut 180 000 yli 500 m²:n suuruista vedenkokoumaa sekä lukematon joukko tätä pienempiä. Näistä voi suurinta osaa kutsua kokonsa puolesta lammeksi ja arviolta 55 000:ta yleiskartan mukaan järveksi. Tosin järven ja lammen kokorajat eri alueilla ovat aika vaihtelevia, joten lampeakin on voitu kutsua järvi-loppuisella nimellä.

Helinä Uusitalo: Monenlaisia järviä (Tiesitkö tämän, 20.6.2006)

Suurimpiin järviimme kuuluvan Päijänteen nimi on luultavasti maamme vanhimpia paikannimiä. Keskeiset vesistöthän on yleensä nimetty ensimmäiseksi, kun seutu on asutettu tai eränkävijät ovat siellä kulkeneet. Päijänne on yksi niistä keskeisistä paikannimistä, joiden alkuperä on yhä varmaa selitystä vailla. Muita selittämättömiä nimiä ovat esimerkiksi Saimaa, Imatra ja Keitele. Emme tiedä edes sitä, mitä kieltä Päijänne alun perin on. Ensimmäinen kirjallinen merkintä siitä on vuodelta 1472 (Peijnde), ja nimeä on epäilemättä käytetty jo kauan ennen kuin se on merkitty asiakirjoihin.

Terhi Ainiala: Päijänteen arvoitus (Kieli-ikkuna, 3.10.2000)

Järvellä.

Hyvvee haokivettä

”Se oh hyvvee haokivettä”, on sanottu hyvästä kalapaikasta. Sanonta on Suomen murteiden sanakirjasta, jossa on runsaasti muitakin vesi-yhdyssanoja. Sanakirjasta voi käydä katsomassa, mitä tarkoittavat esimerkiksi höperövesi, jälsivesi, kellovesi tai lausuvesi. Myös sananparsikokoelmassamme on lukuisia sananparsia vedestä.

haukivesi
höperövesi
jälsivesi
kellovesi
lausuvesi

Suomen murteiden sanakirja

Vesi karttaa, vesi kehrää ja vesi pannee neulansilmhän lankaa. (Rovaniemi, 1933)

Samallaist se o vesi molemmi puali paattii. (Ulvila, 1933)

Vesi ja valkia on ensimmääset aamulla. (Isokyrö, 1937)

Ves on vettä, joi sitä kummalta puolta venettä tahhaa. ( Juva, 1932)

Kotuksen sananparsikokoelma

Veden kuningas tai kuningatar.

Polskutellaan

Kohta onkin jo aika, kun rohkeat voivat heittää talviturkin pois. Uimisestakin on kirjoitettu Kotuksen verkkosivuilla. Et kai vain jää jääkontin kantajaksi?

Ei ihme, että nykyiset uintilajien nimityksetkään eivät vanhastaan ole olleet käytössä. Esimerkiksi perhos- tai rintauinnista ei muutama sukupolvi sitten ole puhuttu vielä mitään. Jonkinlainen karkea jaottelu on sentään ollut. On uitu vatsallaan, mahallaan, suullaan, silmällään – ne kaikki tarkoittavat samaa – tai selällään ja syrjällään. On uitu veden päällä tai kädet pohjassa. ”Ossaat sie vee pääl uija?” – ”Em mie ossaa uija ku kääet pohjas.”

Uintikausi on aloitettu keväällä heittämällä talviturkki pois tai jääkontti selästä. Jääkontin kantajaksi ei mielellään ole jäänyt kukaan. Ennen veteen pulahtamista on viskelty kädellä vettä maalle ja hoettu: ”Minä veteen ja näkki maalle.”

Sitä, joka joukosta viimeisenä on ehtinyt veteen, on kiusoiteltu jäniksen passin pitäjäksi. Kiire on myös uimasta tultua ollut saada vaatteet ensimmäisenä päälle, ettei vain jää hevosenkettäjäksi ’hevosennylkijäksi’.

Matti Vilppula: Mimmi polskutti käsipohjaa (Kieli-ikkuna, 5.7.2005)

Veden leikkiä.

Toimitus: Hanna Hämäläinen
Kuvat: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin