Siirry sisältöön
Haku

Lummenteen rannalla

Kesämökkimme on Lummenteen rannalla. Lummenne on järvi Kuhmoisissa, ja sen eteläisimmät vedet osuvat Padasjoen puolelle. Järveä kutsutaan myös nimellä Lummene. Eivätkä kaikki asukkaat sano olevansa Lummenteen vaan Lummenneen tai Lummennen rannalla.

Mistä tämä suurehko ja komea järvi sitten on saanut nimensä? Helppo mutta kansanetymologinen selitys on tietenkin uskoa nimen tulevan lumpeista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nimen tausta on saamelainen.

Lummenne-nimi tulee saamelaisesta vesistötermistä luoppal (pohjoissaamessa), luobâl (inarinsaamessa). Sanan merkitys on ’järvimäinen laajentuma joessa, joen varrella oleva lampi’. Sama saamen sana on lainautunut suomen peräpohjalaismurteisiin asussa lompolo. Kesämökkijärveni nimen aiheena lienee se, että Lummenne on bifurkaatiojärvi: sen vedet laskevat sekä Kymijoen että Kokemäenjoen vesistöön.

Moni maamme vanhojen ja keskeisten paikkojen nimistä kantaa alkuperältään saamenkielistä nimeä. Suomen kielestä haettu selitys on silloin väärä. Lummenne ei saa nimeään lumpeista eikä esimerkiksi Nastolan Kukkanen kukkasista. Jälkimmäisen järvennimen taustalla on saamen kielen ’pitkää’ merkitsevä sana guhkki (pohjoissaamessa).

Etelä-Suomen tunnetuimman saamelaisperäisen paikannimen, Nuuksion, asua on tarinan mukaan hieman ”tuunattu”, jotta nimi näyttäisi enemmän suomenkieliseltä. Nuuksion kylän nimi tulee järvennimestä (nykyisin Nuuksion Pitkäjärvi), joka on alkuaan voinut olla *Nuoksu- tai Nuoksijärvi. Nimeen sisältyy saamen kielen joutsenta merkitsevä sana njukca (pohjoissaamessa).

Kerrotaan, että Nuuksio-muodon olisi 1920-luvulla keksinyt suomenmielinen kansakoulunopettaja, joka piti siihenastisia nimiä Nuuksi, Nuoksi, Nuoksu ja Nouksi liian ruotsinkielisinä. Toisaalta – ja kenties luultavammin – Nuuksio on voinut lohjeta taivutusmuodosta *Nuuksjoen > Nuuksjoon > Nuuksion.

Nimi voidaan siis alkuperästään huolimatta kääntää suomalaisuuden ilmentäjäksi tai ainakin enemmän suomalaiseksi. Kaupallisesti suomalaisuus on usein tärkeä arvo, ja se voi olla merkki aitoudesta ja puhtaudesta. Kosmetiikkayritys Lumene nojaa tuotteissaan ja markkinoinnissaan vahvasti suomalaisuuteen. Nimensä se on ottanut kesämökkijärveni nimestä. Hyvän nimen onkin ottanut.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 1/2012