Persoonallista
Otan esimerkkejä työn alla olevasta käännöksestä. Lyhyessä
blogimerkinnässä en voi valitettavasti liittää mukaan kontekstia,
joka kertoisi enemmän siitä, miksi olen päätynyt juuri näihin
ratkaisuin. Viime kädessä konteksti on koko teos.
”You think they’re [vanhemmat] OK when you’re little”
tuntui kotoisammalta muodossa ”Pienenä sitä luulee että ne on
Ok”. Kysymystä ”Can you
stand impatiently?” vastaa käännöksessäni ”Voiko
ihminen seistä kärsimättömästi?” Mutta lause ”What
if you can prove you weren’t the bad guy she took you for”
tuntuikin vaativan sinä-muotoa koska puhuja tarkoittaa tässä
enemmän itseään kuin ihmisiä yleensä: ”Mitä jos voisit
todistaa, ettet ollut se roisto, jona hän sinua piti”. Toinen mahdollisuus
voisi olla: ”Entä jos voisin todistaa, etten ollut se roisto,
jona hän minua piti”.
Suomalainen käyttää yksikön ensimmäistä
persoonaa paljon vähemmän kuin britti. ”I rather doubted it”
voisi hyvin kuulua: ”Tuskinpa vain” ja ”I sometimes
wonder” ”Joskus se mietityttää” ja ”I wish I
hadn’t told you that” ”Kaduttaa että kerroin sinulle
siitä.” On muitakin tapoja häivyttää painokas minä, usein
turvaudun kätevään sanaan ”meikäläinen”.
Monikon ensimmäinen persoona on aina ongelmallinen
käännettävä. Englanninkielisissä elämäntapaoppaissa otetaan
lukija mukaan esittämällä asiat me-muodossa, mutta minusta tapa on
suomen kielelle vieras. Yleistäviin väitteisiin passiivi tai
nollapersoona sopii suomessa paremmin.
Pari esimerkkiä romaanista,
jota paraikaa suomennan: ”we blame a historical process as a way
of exonerating individuals” ”syytetään historiallista
prosessia, jolloin yksilöt vapautuvat vastuusta” ja ”Can
we be sure the child was his?” ”Onko varmaa, että lapsi
oli hänen?” Kuinka paljon kömpelömpi olisikaan käännös:
”Voimmeko olla varmoja siitä että – ”? Joskus
häivyttäminen tuntuu luontevalta silloinkin, kun on kyse tietyistä
ihmisistä: ”There was a silence. We ate.” ”Oltiin
vaiti. Syötiin.”
Kyllä suomi on
metka kieli.
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa
Toisaalta englanninkieliset nielevät purematta me-muodossa esitety yleistykset. Suomalainen vastaisi, että "ketkä me?".
Ne meistä, jotka ovat säilyttäneet kriittisyytensä, osaavat epäillä myös syytetään-tyyppisiä verbinmuotoja. Sellainen epäily kuuluu ymmärtävän lukutaidon alkeisiin.
Minusta sävy, jopa sisältö muuttuu toiseksi, jos "we blame" käännetään "syytetään". Jälkimmäinen sopisi paremminkin vastaamaan ilmausta "they blame".
"We blame" sisältää osallisuuden ajatuksen, vaikka ehkä aika lievän - ei we-sana sentään ole täysin fraasiutunut. Suomen "syytetään" on ulkokohtainen.
Ehkäpä suomalaiset käyttävät 1. persoonaa harvemmin kuin esimerkiksi britit. Johtuukohan tämä osittain siitä, että käännöskirjallisuus varjelee meitä siltä? Käsitykset suomalaisten umpimielisyydestä ovat jossain määrin itsensätoteuttavia ennustuksia.
Kyse ei ole vain siitä, että britti tai amerikkalainen tai ruotsalainen sanoo asiat toisin, käyttäen useammin 1. persoonaa. Jospa hän myös tuntee ja ajattelee toisin? Silloin "suomenmukainen" kääntäminen onkin sisällön muuttamista ja henkilöiden ja asioiden sijoittamista suomalaiseen miljööseen.
Pitäisiköhän "Cogito ergo sum" suomentaa "Jotain taidetaan ajatella. Saattaapa siis jotain olla olemassa, vaan saattaa olla olemattakin." Olisiko "Veni vidi vici" fennistisesti "Olihan tuota tulemista ja näkemistä ja voittamista".
Lienee vähentynyt, kun kärttyisät potilaat ovat tarpeeksi usein vastanneet: "tohtorin vatsasta en tiedä, mutta minulla on edelleen ummetusta."