2.9.2013 11.21
Suomen hankalat sijat
Omaa tekstiä kirjoittava ei ehkä tule tuottaneeksi yhtä rumia virkkeitä kuin suomentaja raakakäännöstä tehdessään.
Tyypillinen ongelma
ovat suomen sijamuodot, jotka isoina ryppäinä saavat tekstin
kömpelyydessään muistuttamaan puuhevosen juoksua. Otan
pari esimerkkiä omasta työstäni asian valaisemiseksi. Ensimmäiset
ovat Julian Barnesin teoksesta A Sense of an Ending, joka
ilmestyi viime vuonna suomeksi nimellä Kuin jokin päättyisi.
Alkuteksti
kuului näin: The three of us considered school sports a
crypto-fascist plan for repressing our sex-drive – ja
raakakäännös näin: ”Me kolme pidimme koulu-urheilua
salafasistisena keinona tukahduttaa poikien sukupuolivietti.”
Luettavuus paranee mielestäni ratkaisevasti, jos urheilusta tehdään
subjekti ja essiivit siivotaan pois: ”Meistä kolmesta
koulu-urheilu oli salafasistinen keino tukahduttaa poikien
sukupuolivietti.”
Toinen
esimerkki on samasta kirjasta: But I've heard of him, read about
him in a magazine article. Sananmukainen
käännös ”Mutta olen kuullut hänestä, lukenut hänestä
aikakauslehtijutusta.” sisältää elatiiveja hämäävästi eri
tehtävissä. Rukkasin jälkimmäistä lausetta niin, että
elatiiveista päästiin eroon: ”Mutta olen kuullut hänestä,
yhdessä aikakauslehdessä oli juttu.”
Pitkät
luettelot ovat yleensä siistimpiä perusmuodossa. Vielä samasta
kirjasta: When you're young–– when I was young – – you want your
emotions to be like the ones you read about in books. You want them
to overturn your life, create and define a new reality. Raakakäännös: ”Kun ihminen on nuori – kun minä olin nuori – hän haluaa
tuntemustensa olevan niin kuin ne, joista luetaan kirjoista. Haluaa
niiden muuttavan elämän, luovan ja määrittelevän uuden
todellisuuden.” Ja sama siivottuna: ”Kun ihminen on nuori –
kun minä olin nuori – sitä toivoo että omat tunteet olisivat
niitä, joista luetaan kirjoista. Niiden piti mullistaa elämä,
luoda ja muovata aivan uusi todellisuus.”
Toinen
esimerkki pitkästä litaniasta on A. S. Byattin novellikokoelmasta
Pieni musta kirja, joka sekin ilmestyi syksyllä 2012. Pätkä kertoo
omaelämäkerrallista teosta työstävästä
harrastelijakirjoittajasta: He had worked his way through measles,
mumps, the circus, his school essays, his passions for schoolgirls,
recording every fumbling on every sofa, at home, in the girls' homes,
in student lodgings, the point of the breast or the suspender he had
struggled to touch.
Raakakäännös on raskasta kahlattavaa: ”Hän
oli käynyt läpi tuhkarokon, sikotaudin, sirkuksen, kouluaineet sekä
kiinnostuksen koulutyttöihin merkiten muistiin jokikisen käpälöinnin
jokikisellä sohvalla, kotona, tyttöjen kotona, opiskelijakämpissä,
rinnankärjen tai sukkanauhan jota koskettamaan hän oli pyrkinyt.”
Persoonan häivyttäminen auttaa ratkaisemaan pulman: ”Tähän
mennessä oli käyty läpi tuhkarokko, sikotauti, sirkus ja
kouluaineet sekä kiinnostus koulutyttöihin, ja mukaan oli kirjattu
jok’ikinen käpälöinti jok’ikisellä sohvalla, hänen kotonaan,
tyttöjen kotona, opiskelijakämpissä, jok’ikinen rinta tai
sukkanauha, johon koskemisesta hän oli kamppaillut.”
Palaa otsikoihin | 20 puheenvuoroa
Kirjoittajan omasta tekstistäkin voi poimia ainakin tämän kohdan, joka liittyy kyseiseen ongelmaan: ”Toinen esimerkki pitkästä litaniasta on – – novellikokoelmasta – –. Pätkä kertoo omaelämäkerrallista teosta työstävästä harrastelijakirjoittajasta – –.”
Onko siis kääntäjän fiilis siitä, ettei virkkeessä saisi esimerkiksi olla samasijaisia adverbiaaleja, tärkeämpi kuin sisällön ja sävyn välittyminen sellaisena kuin alkuperäinen kirjoittaja on ne tuottanut?
Esimerkeistä näkyy, miten sisältö muuttuu. Pelkästä käännöksestä ei näe. Siitä ei näe, että kääntäjä on esimerkiksi sijantoistoa pelätessään jopa häivyttänyt persoonan.
Joskus harvoin samasijaiset adverbiaalit tuottavat todellisia ongelmia. Silloin kääntäjä (tai muu kirjoittaja) voi joutua pohtimaan ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja – joskin usein ongelmaan on helppo ja ilmeinen ratkaisu. Pohtimiseen jää paremmin aikaa, kun ei pohdi turhia selvissä tapauksissa.
Itse kyllä pidin noita korjattuja versioita parempina, suomen kielessä listat joiden jäseniä on taivutettu, varsinkaan muuhun kuin genetiiviin tai partitiiviin, vaikuttavat helposti äärettömän raskailta.
Satunnaiselle lukijalle: tuossa oli esitelty yksittäisiä virkkeitä, se miten virkkeen käännös toimii laajemmassa kontekstissa on sitten oma asiansa (ja tuohon oli tietysti mahdoton panna kovin pitkiä pätkiä).
Sekään ei tietysti ole välttämättä paha, jos käännöksestä jossain määrin kuultaa alkukieli läpi - alkukielen ilmaisutavat ovat osa tekstin tyyliä.
Itse muistan muinaiskieliä opetelleena, että käännökset kreikasta tai latinasta kuulostivat tyylillisesti ihan erilaisilta kuin käännökset seemiläisistä kielistä - tosin nuo tietysti olivat etupäässä ns. tieteellisiä käännöksiä, joissa oli ensisijaisesti pyritty yksityiskohtien tarkkuuteen, tyyli ja kielen sujuvuus tulivat niiden jäljessä: klassisissa kielissä harrastettiin mutkikkaita lauserakenteita ja monipolvisia sivulauseita, kun seemiläiset luottivat yksinkertaisempiin rakenteisiin.
Eikös "read" ole kuitenkin imperfekti: "Mutta olen kuullut hänestä, luin hänestä eräässä lehtirtikkelissa".
Eikös "read" ole kuitenkin imperfekti: "Mutta olen kuullut hänestä, luin hänestä eräässä lehtirtikkelissa".
Veikkaisin, että virkkeen ensimmäisen lauseen "have" on voimassa vielä jälkimmäisessäkin, jolloin kyseessä onkin perfekti. Se on vain jätetty pois turhan toistamisen takia. Virkkeen voisi kuvitella siis kirjoitettavan myös näin: But I've heard of him, (I) have read about him in a magazine article.
Kolumnin raakakäännökset muistuttavat monien lehtijuttujen kömpelöitä käännöksiä - lukekaapa vaikka iltapäivälehtien nettisivujen tiedeuutisia. Lehtijuttuja ei ole aikaa muokata, vaan ne on työnnettävä nettiin heti kun ne ovav valmiit.
Hyvässä käännöksessä ei toisinneta lähdekielen pintarakenteita, vaan merkityksiä, jotka useinkin piilevät ainakin osittain pintarakenteiden takana. Suomen ja englannin pintarakenteet poikkeavat toisistaan paljon, joten orjallinen jäljentäminen saa aikaan lähinnä muoto-opillista kohinaa, joka häiritsee merkityksen hahmottamista. Siksi kenenkään ei pitäisi toivoa käännösten olevan väkisin väännettyjä lähdekielen rakenteiden mukaisiksi.
Viimeisenä kuvatussa ”parannuksessa” on siirrytty kirjoitusasusta ”jokikisellä” asuun ”jok’ikisellä”. Se on ainakin suomen normien mukaan huononnus, ja tyylillisesti se viittaa isoisän aikaan.
Sanassa jok'ikinen heittomerkki osoittaa tavurajaa; "jokikinen" näet hahmottuu tavuittain jo-ki-ki-nen eli väärin. Samasta syystä kirjoitetaan vaa'an eikä "vaaan", ko'oissa eikä "kooissa" sekä ha'uista (sanasta haku) eikä hauista (sanasta hauis).
Jos on pakko yrittää päteä muiden kustannuksella, suosittelen katsomaan BTI:n tekstittämiä ohjelmia telkusta. Niillä aikatauluilla ja työehdoilla tulee sangen epätasaista jälkeä, ja siitä ääneen valittaminen saattaisi jopa tukea av-alan työntekijöiden ponnisteluja saada inhimilliset työolot.
P.S. Tykkäisin Önnön kommentista, jos blogi tukisi sellaista toimintoa! :)
Jos teksti sellaisena kuin kirjailija on sen kirjoittanut ei kelpaa kääntäjälle, hänen pitäisi kysyä, mitä oikeastaan on tekemässä.
Sävy tietenkin aina muuttuu jollain tapaa. Kyse onkin siitä, että sen pitäisi muuttua mahdollisimman vähän. Varsinkaan ei pidä erityisesti tuoda muutoksia sillä, että ei käytä selvää vastinetta vaan väkisin vääntää toiseksi. Väännöksiä syntyy helposti myös siitä, että ratkottaessa olemattomia ongelmia muutetaan ilmaisu toiseksi.
Nimimerkille Timothée suosittelen kirjoitusasusäännön tarkistamista Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta.
Ja totean, että idiomaattisuuden ei todellakaan pidä olla kääntämisessä tavoitteena. Käännöksessä saa käyttää idiomaattisia ilmauksia, mutta väkisin idiomatisointi on lähinnä idioottimaista sanan arkimerkityksessä (älyä on, mutta se on pantu hyllylle).
Nyt et näe lausetta asiayhteydessään. Et voi tietää (enkä minäkään), onko edeltävien jä jäljessä tulevien lauseisen asiayhteys sellainen, että poikien sukupuolivietistä puhuminen tuossa kohdassa on käännöksessä täysin luontevaa. Et myöskään voi tietää, mihin "our" tarkkaan ottaen viittaa - näihin kolmeen poikaan, vai koko oppilasyhteisöön, jota kohtaan näiden kolmen pojan voidaan olettaa tuntevan solidaarisuutta.
"Nimimerkille Timothée suosittelen kirjoitusasusäännön tarkistamista Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta."
Mitä siellä sanotaan?
"Sävy tietenkin aina muuttuu jollain tapaa. Kyse onkin siitä, että sen pitäisi muuttua mahdollisimman vähän."
Viittaan nyt aiempaan kommenttiini. Jos alkutekstin sävy ei ole vieraskielimäisen kömpelö, miksi käännöksen sitä pitäisi olla. Kääntäen (heh heh): jos alkutekstin sävy on luonteva, kielen idiomaattisia ominaisuuksia hyödyntävä ja sujuva, miksi käännöksen pitäisi olla toisenlainen? Sävyhän muuttuu nimenomaan siitä, jos pyritään noudattelemaan vieraan kielen pintarakennetta ja sorvaamaan käännetty lause sen mukaiseksi.
"Ja totean, että idiomaattisuuden ei todellakaan pidä olla kääntämisessä tavoitteena. "
Kyllä pitää, koska alkutekstikin on useimmiten idiomaattinen.
Nämä väittelyt tuntuvat pitkälti johtuvan siitä, että suomalaiset osaavat englantia niin hyvin, että kykenevät kääntämään kököt käännökset jopa vaistomaisesti takaisin englanniksi ja ymmärtämään tekstin merkityksen sitä kautta. Vaan entä jos lähdeteksti onkin jotain lukijalle tuntematonta kieltä, kuten vaikka tsekkiä tai koreaa? Pitäisikö silloinkin pitäytyä kielen pintarakenteissa, vaikka käännöksestä tulisi kömpelö? Ei tietenkään.
Myös "jokainen" kävisi, mutta se ei anna yhtä paljon painoa. Satunnaisille lukijoille "jok'ainoa" (tai "joka ainoa") saattaa kuulostaa oudolta, vaikka sekin on aivan käypä.
Ei ole olemassa yhtä "oikeaa" käännösstrategiaa - paitsi ilmeisesti maallikoille. Esim. eri aikoina tehdyissä Seitsemän veljen saksannoksissa on selviä käännösstrategisia eroja, joita voidaan kuvailla yleisesti mm. akselilla uskollisuus - epäuskollisuus. Jokin versio on lähempänä jompaakumpaa ääripäätä kuin jokin toinen versio.
Asiatekstien kääntämisessä taas ei palvele ketään se, että kääntäjä noudattaisi orjallisesti esim. insinööritekstien kömpelöitä lauserakenteita, epäloogisia sanajärjestyksiä ja toisinaan mahdottomia virkepituuksia. Hyvä käännös ilmaisee alkutekstin sanoman kohdekielelle ominaisilla rakenteilla ja konventioilla sekä hengittää riittävän hyvin.
Heittomerkin käytöstä kannattaa oikeasti katsoa oikeinkirjoitusoppaasta. Kyllä tässä ”raakakäännöstä” nimenomaan muutettiin virheelliseen suuntaan.
Lähtötekstin idiomaattisuudesta ei todellakaan seuraa, että käännöksen pitäisi olla idiomaattinen. Idiomaattisuus on kielensisäinen asia. Kääntäjän pitää tietysti tuntea lähtökielen idiomit, mutta tämä ei merkitse, että hänen pitäisi idioottimaisesti jäljitellä niitä.
Jos joku kirjoittaa suomeksi ”Näin käytyä hyväksynemme ehdotuksen”, niin se on (teennäisen) idiomaattista, mutta ei tästä todellakaan seuraa, että sellaisen tekstin kääntäjän pitäisi väkisin ja hampaat irvessä etsiä vastinetta suomen kompaktille lauseenvastikkeelle ja potentiaalille tai vääntää itsensä solmuun suoltamalla käännökseen joitakin kohdekielen idiomeja.