1.7.2013 21.53
Dos cervezas, please
Kielitaitoa on kovin monentasoista.
Lomalla Espanjassa luin John Le Carrén kirjaa alkukielellä. Miten se mies osaa pilke silmäkulmassa matkia erilaisten ihmisten puhetapoja! On yksityiskouluja käyneitä diplomaatteja, herätyspuheista oppinsa saaneita korkean tason huijareita, pikkukonnia, isoja konnia, saksalaisia, intialaisia... Jokaisen puhetapa on esitetty niin sattuvasti ja vain hiukan liioitellen, ettei lukija lakkaa hykertelemästä – sikäli mikäli tuntee englantilaista yhteiskuntaa ja kulttuuria niin hyvin, että osaa arvostaa Le Carrén kielellistä hienosäätöä.
Espanjankielentaitoni
sen sijaan rajoittuu aivan alkeellisiin ilmauksiin, sellaisiin kuin: ”Hyvää iltaa. Kaksi olutta. Kiitos. Näkemiin.”
Kommunikaatio vaatii runsaasti elehtimistä ja aihetodisteita kuten
pyöräilyvaatteet ja kypärän ennen kuin on mahdollista kertoa
jotakin niinkin monimutkaista kuin että olemme kiertämässä
Galiciaa polkupyörillä. Vaikeampaa on selittää, että emme ole
matkalla Santiago de Compostellaan, vaan teimme sinne
pyhiinvaelluksen viisi vuotta
sitten.
Vaikka englantini on
lähellä syntyperäisten taitoja, samalla tasolla en toki ole.
Meluisassa ympäristössä en ymmärrä mitä sanotaan, koska en
pysty arvaamaan yhtä hyvin kuin natiivit. Kaikenlainen virallinen
kieli saa minut helposti ymmälle. Ja aina vain sanon naisista he
ja miehistä she!
Ihannemaailmassa kaikki
kommunikaatio tapahtuisi äidinkielellä, koska silloin viestin
kaikki tasot ja sävyt menevät parhaiten perille. Käytännössä
jopa savolaisen ja stadilaisen voi olla vaikea ymmärtää toisiaan.
Kielitaidon paras jatke on hyvä tahto.
Siellä missä yhteinen
kieli kokonaan puuttuu tulevat avuksi kääntäminen tai välikieli,
joka nykyään on useimmiten englanti. Kommunikaatiotilanteiden
vaatimukset vaihtelevat, kaikkien käännösten ei tarvitse olla yhtä
sävykkäitä, eikä kansainväliseltä englannilta voi eikä
tarvitse odottaa samaa hienosäätöä kuin Le Carrélta.
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Pienen täydennyksen antaisin tuohon, että äidinkieli on tehokkain kommunikaatioväline silloin kun se on myös vastaanottajan äidinkieli. Joskus nimittäin näen tai kuulen sanoja, joista jokainen on selvää suomea, mutta jotka jonona eivät anna selvää viestiä. Silloin tekee mieli pyytää käännöstä, pakottaa siis viestijä tarkastamaan sanoituksensa.
Näin kävi viimeksi eilen, kun luin lehdestä tällaisen virkkeen: "Mitä pidemmälle jatketaan, sitä suuremmaksi Suomen vastuut kantavat."
Esim. "keliä" ja "sisua" on vaikea ilmaista englanniksi yhtä ytimekkään tarkasti. Tästä seuraa, että "keli" saattaa lipsahtaa turhan mutkikkaaseen muotoon "tieolosuhteet", kun se vain siirretään mekaanisesti englannin ilmauksesta "road conditions". Suomessa on myös varmasti enemmän ilmaisuja esim. lumen eri olomuodoille.
Vastaavasti englannissa on hyvin helppo vääntää verbijohdoksia substantiiveistä tyyliin "I am sandwiching" sekä luoda sekamuodosteita, kuten "phablet".
Englannin kyllästämän nykykielen valossa saattaa tuntua usein siltä, etteihän "tätäkään voi ilmaista yhtä tarkasti suomeksi". Monelle asialle löytyisi kyllä luonteva suomenkielinenkin vastineensa, mutta jostain syystä "benchmarkkaukset" ja "feissarit" pääsevät jylläämään - ja silloin peli on jo menetetty.
Englannissa on myös määrällisesti paljon sanoja, koska sitä käytetään useilla eri alueilla, ja samasta asiasta voidaan käyttää eri sanaa baggage - luggage, elevator - lift. Kotoisia tapauksia on vähemmän: vihta - vasta. Kielen ilmaisuvoimaa nämä eivät sinänsä lisää (eivätkä vähennä).
Sanojen ilmaisuvoima eli täsmällisyys sekä kielen rakenne eli synteettisyys vs. analyyttisyys (taloudellisuus) ovat kaksi eri asiaa. Englanniksi ei voi esim. ilmaista yhdellä sanalla ilmauksia "pyryttää" tai "haettaa" - silti ainakin jälkimmäinen voidaan ilmaista tarkasti myös englanniksi.
Toisaalta jos esim. "benchmarkingille" ei mukamas ole riittävän tarkkaa ja ilmaisuvoimaista suomenkielistä vastinetta, sitä ei sitten ole, vaikka itse lainasana taipuu niinkin taloudelliseen muotoon kuin "benchmarkkauttaa".