30.4.2013 23.14
Vieras ja tuttu
Yksi tapa kuvata suomentamista on sanoa, että siinä tehdään vieraasta tuttua.
Käännöstutkijat puhuvat mielellään kotouttamisesta ja
vieraannuttamisesta halutessaan kuvata sitä, kuinka tutuksi kääntäjä
pyrkii vieraan muuttamaan.
Jotta alkuperäisen
teoksen maailma säilyisi, ei pidä sortua etnosentrisyyteen. Tästä
on tapana mainita kauhuesimerkkinä Jostein Gaarderin teos Sofian
maailma, jonka englanninnoksessa viittaukset norjalaiseen kulttuuriin
ja kirjallisuuteen on muutettu amerikkalaiselle/englantilaiselle
lukijalle tutummiksi. Häivyttämällä teoksen norjalaisuus on
lukijalta suljettu portti tuntemattomaan maailmaan, johon
tutustuminen olisi avartanut hänen maailmankuvaansa.
Yllättävää kyllä,
liika vierauskin voi pönkittää lukijan ennakkoluuloja. Turkista
kääntävä kollegani Tuula Kojo kertoo varovansa visusti liikaa
eksotiikkaa. Jos sanonnat ja arkitoimet käännetään sanasanaisesti
auttamatta lukijaa ymmärtämään, mistä on kysymys, vieras pysyy
vieraana eikä tuiki tavallisen elämän kuvaus avaudu lukijalle
sellaisena, miksi se on kirjoitettu, vaan päiviteltävänä
kummajaisena.
Käännös on aina
jonkinasteista kotouttamista. Eiväthän englantilaiset puhu suomea.
Lukijan mielikuvitukselle asetetaan joka tapauksessa melkoisia
vaatimuksia, kun hänelle annetaan käteen kirja, jonka tapahtumat
sijoittuvat vieraaseen kulttuuriin. Vaikka suomentaja kuinka
kotouttaa, uppo-outoa maailmaa jää kyllä joka sivulle yllin
kyllin.
Kotouttaminen vaatii
joskus selittämistä. Olen usein upottanut itse tekstiin muutaman
selittävän sanan, mutta kaunokirjalliseen teokseen alaviitteet
eivät minusta kuulu. Lukuelämyksen katkominen alaviitteillä ei
minusta ole reilua lukijaa kohtaan. Kirjan loppuun tunnollinen
suomentaja voi sen sijaan liittää selityksiä mielin määrin.
Jos totta puhutaan, en
jaksa paheksua kovin paljon Sofian maailman englannintajaa.
Tasapainon löytäminen luettavuuden ja vieraan maailman
esittelemisen välillä ei ole helppoa, ja jokin on vinossa, jos
kirja on käännettynä vaikealukuisempi kuin alkuperäisessä
ympäristössään.
Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa
Sen sijaan odota tietenkin, että turkkilaista, minulle vierasta ja outoa elämää kuvataan sujuvalla, luontevalla ja idiomaattisella suomella silloin kun alkutekstinkin kieli on ollut sujuvaa ja idiomaattista "tavallista" turkkia.
Jos nyt vaikkapa joku kääntäisi Tuntemattoman sotilaan vieraalle kielelle niin, että tulos olisi yhtä helppolukuinen kuin suomalaisen (no, ainakin vanhemman polven suomalaisen) on lukea Tuntematonta, niin varmasti se merkitsisi, että sisältö on muuttunut toiseksi. Kysehän on siitä, että itse sisältö on Suomea ja sen historiaa ja suomalaisuutta tuntemattomalle suurelta osin outoa ja käsittämätöntä, ja siksi sen saavuttaminen väistämättä vaatii ponnistelua.
Sama pätee tietysti myös suomeen käännettäessä, joskin siinä kääntämisen perinteiden vaikutus auttaa. Tarkoitan sitä, että lukija on todennäköisesti lukenut käännöskirjallisuutta ja myös tutustunut vieraisiin kulttuureihin jotenkin. Ymmärrämme nykyisin hyvin esimerkiksi monia viittauksia amerikkalaiseen kulttuuriin ja elämään, vaikka ne poikkeavat omastamme. Mutta ne, jotka lukevat suomesta käännettyjä kirjoja, tietävät Suomesta yleensä jokseenkin vähän ja senkin väärin. Ja Norja on varmaankin lähes yhtä outo maa.
”Kotouttaminen” ei kuulosta kotoisalta sanalta. Tarkoitetaanko tässä sovittamista toiseen ympäristöön? Vähän tuntuu siltä kuin tarkoitettaisiin, mutta haluttaisiin esittää asia ikään kuin se olisi kotiin tuomista tms., vaikka todellisuudessa tarina ja teksti nimenomaan reväistään irti sen ”kodista”, alkuperäisestä ympäristöstä, ja yritetään saada jotenkin toimimaan toisessa.
En tunne Sofian maailman englanninnosta, mutta eikös itse kirja ole kirjoitettu ensisijaisesti johdatukseksi (länsimaiseen) filosofiaan nuoria lukijoita varten, ei norjalaisen elämänmenon kuvaukseksi? Ei kai silloin ole aihetta kauhistella, jos kääntäjä häivyttää jälkimmäisen piiriin kuuluvia aineksia kirjassa palvellakseen paremmin ensinmainittua ulottuvuutta.