6.8.2014 10.38
Saako sanoa ”neekeri”?
Puhuja tarkoittaa ja kuulija tulkitsee.
Poliittisesti korrekti kielenkäyttö herättää suuria tunteita. Puurot ja vellit näyttävät menevän helposti sekaisin. Asiallinen keskustelu aiheesta tuntuu olevan kovin vaikeaa, kuten voi huomata siitäkin, millaisia kommentteja Olli Löytyn Kotus-kolumni Vihapuhe ja poliittisesti korrekti kieli 28.9.2011 herätti.
Joistakin ajatus siitä, että on olemassa tuomittavaa kielenkäyttöä, on vieras ja vaarallinen. Poliittisesti korrektin kielenkäytön (tai miksi sitä sitten kutsutaankin) vaatimuksen idea on se, että ihmistä kehotetaan asettumaan toiseen ryhmään kuuluvan asemaan, harkitsemaan, onko opittu, perinteinen, ”viaton” sana tässä tilanteessa sittenkään sopiva.
Muistan oikein hyvin ajan, jolloin ”kaikki kunnon ihmiset” olivat homofobeja. Ei se ollut pahuutta. Se oli maan tapa. Neljän vuosikymmenen valistustyö on tuottanut tulosta. Kaiken A ja O oli, että me homot ja lesbot ”tulimme ulos kaapista”, jotta ihmiset saattoivat omin silmin nähdä, ettemme ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset. Tumma ihonväri näkyy ilman eri julistusta, mutta tummaihoisen ääni ei kuulu, jos sitä ei kuunnella, jos sille ei anneta mahdollisuutta tulla kuulluksi.
Poliittisesti korrekti kielenkäyttö tarkoittaa monien mielessä sitä, että mistään ryhmästä ei käytetä leimaavaa ja loukkaavaa kieltä. Nähdäkseni tämä määritelmä on vajaa. Kaikkien ryhmien loukkaaminen ei ole aivan sama asia. Jos niitä, joilla on valta, niitä jotka edustavat hallitsevaa näkemystä, valtakulttuuria, ”luterilaisia lihaa syöviä heteromiehiä” mollataan, heitä ei ole suljettu yhteisön ulkopuolelle. Sellainen puhe voi olla epäkohteliasta ja loukkaavaa, mutta poliittisesti epäkorrektia se ei ole.
Kielenkäyttö, josta tässä puhun, kohdistuu niihin, jotka ovat jo ulkopuolella. Sen avulla valtakulttuurin edustajat ikään kuin pönkittävät asemaansa poissulkevalla me-hengellä. Epäkorrekti sana leimaa. Sen avulla pyyhitään pois yksilö ja nähdään hänet vain ja pelkästään halveksitun ryhmän edustajana.
Silläkin on väliä, kuka leimaavan sanan sanoo. Monet marginaaliryhmät käyttävät keskenään sanoja, jotka muiden suussa ovat loukkaavia. Englannissa käytän itsestäni iloisesti sanaa dyke, joka heteron suussa olisi epäkorrekti.
Sanojen merkitys ei asu sanakirjassa. Se syntyy kommunikaatiotilanteessa. Puhuja tarkoittaa ja kuulija tulkitsee. Kun kuulijana on altavastaaja, ei riitä, että tietoinen tarkoitus ei ole loukata.
Palaa otsikoihin | 21 puheenvuoroa
Muistan kansalaisoikeustaistelun, SDS:n, kaikki Vietnamin sodan aikaiset järjestöt, myös Women's Lib-järjestön, josta sittemmin lesbot erosivat. Ajat olivat hämmentäviä.
Black Panthers-miehet keksivät että ei saa sanoa negro (espanjaa= musta), ei saa myöskään sanoa black, vaan pitää sanoa african-american. Kuvittelin ensin että kyse on pan-afrikkalaisuudesta, mutta kuulemma se oli heidän esi-isiensä tapa ilmaista jotakin, josta pantterit eivät olleet varmoja että mitä se oli.
Telkkarista (Suomen) tuli juuri hiljattain ohjelmasarja naisten vapautusliikkeestä, mutta ei siinä pystytty käsittelemään kuin pientä osaa asioista. Poliittinen korrektius tuntuu lisänneen jähmeyttä, vaikka luulin että afrikkalaisamerikkalainen presidentti sulattaa sitä. Historiasta on ehkä vaikeaa nähdä olennaisia asioita.
En ole itse lesbo, mutta tunnen siltä ajalta vieläkin lesbopariskuntia, joiden asema on merkittävästi parantunut sielläkin. Mutta sana? Muuttaako sana ihmisiä ihmisinä?
Minä olen ensisijaisesti itsenäinen, riippumaton ihmisolento, toissijaisesti esimerkiksi valtakategorian "heteromiehet" jäsen. Näen ihmiset ihmisinä, joten minulle koko kahtiajako heteroiden ja homojen välillä on kertakaikkisen yhdentekevä.
Heteromies olen siis vain ulkopuolelta annetun normin vuoksi. Pidänkin epämiellyttävänä sitä, että joku tyypittää minut heteromiesten joukkoon, koska se tasalaatuistaa minut ja samalla muut tähän viiteryhmään määritellyt.
Suvaitsevaisuuden nimissä siis halutaan nähdä ihmiset tasa-arvoisina yksilöinä, mutta silti suvaitsevaisten puheesta voi tämän tästä poimia esimerkkejä sokeasta tyypittämisestä.
KJ: ”Kielenkäyttö, josta tässä puhun, kohdistuu niihin, jotka ovat jo ulkopuolella. Sen avulla valtakulttuurin edustajat ikään kuin pönkittävät asemaansa poissulkevalla me-hengellä. Epäkorrekti sana leimaa. Sen avulla pyyhitään pois yksilö ja nähdään hänet vain ja pelkästään halveksitun ryhmän edustajana.”
Sillä ettei tietoisesti halua loukata, ei ole paljonkaan tekemistä suvaitsevaisuuden kanssa, vaan se on toisen ihmisen koko olemuksen kunnioittamista, ja ennen kaikkea kuulemista ja nimeämistä sellaisena kuin tämä haluaa ja/tai toivoo itseään kutsuttavan.
Dyke ei ole kauhean hyvin tullut käyttöön suomen kielessä. Suomen kielistä vastinetta ”daikki” olen kuulut kyllä käytettävän. Se on parempi ilmaisu, koska siihen ei liity niin paljon kielteisiä merkityksiä kuin sanaan lesbo, jota en käytä kuin harkiten. Tilannetajuisesti. Siis vaikka elän naissuhteessa ja tunnen niin lesboja kuin homojakin, ja tietenkin tunnen heteroita – jopa lihaa syöviä heteromiehiä, joista osa on ihan mukiinmeneviä tyyppejä.
Olisi tietenkin somaa, jos olisimme vain ihmisiä emmekä naisia ja miehiä tai kukaan ei kuuluisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön tai ei olisi ihmisiä, jotka ovat ihonvärinsä tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi vähemmistössä (valtakulttuurista katsoen). Näin ei kuitenkaan ole.
Kun valkoihoinen menestynyt heteromies sanoo ettei tasa-arvosta tarvitse keskustella, että se ei ole tärkeä kysymys, niin hän jättää huomioimatta, että yhteisessä maailmassa elää ihmisiä, joiden tasa-arvokysymykset tai ihmisoikeudet ovat ratkaisematta. Kun valkoihoinen vaatii itselleen oikeutta nimitellä tummaihoisia ihmisiä neekereiksi missä vain haluaa, hän ei kykene käsittämään, että se ei tunnu nimityksen kohteena olevalta mitenkään mukavalta. Se on sitä paitsi todella tyhmää.
Ei homoja ennen pelätty eikä juuri pelätä nykyisinkään. Joku saattaa inhota, mutta se on aivan eri asia. Joku saattaa olla sitä mieltä, että homous on luonnotonta, jumalatonta tai outoa, mutta sekin on eri asia.
Vihasta saattaa joskus olla kyse, mutta viha on eri asia kuin pelko ja johtaa erilaiseen käyttäytymiseen. Psykologisoivissa selityksissä saatetaan selittää viha pelosta johtuvaksi, mutta todellisuudessahan pelko saa karttamaan ja pakenemaan enemmänkin kuin hyökkäämään.
Jos joku kokee muiden ihmisten jotkin asenteet kielteisiksi, niin suunnilleen pahinta, mitä voi tehdä, on niputtaa kaikki kielteisiksi koetut asenteet yhteen ja lyödä niihin mahdollisimman kova leima.
Olisi kiinnostavaa tietää, että millä tavalla eri asia?
Seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja sukupuoleltani naisena, olen ollut niin homovihan kuin naisssukupuoleen kohdistuvan vihan kohteena. Halveksuntaa, inhoa, kauhistelua, uhkailua, mitätöintiä, pelkoa, torjuntaa, väheksyntää ja poissulkemista. Kaikkea sellaista mitä pelkästään seksuaalisuutensa perusteella hetero ei koskaan joudu kohtaamaan tai käsittelemään. Muista syistä mahdollisesti kohtaa: ulkonäköön tai sukupuoleen liittyvät asiat ovat sellaisia jotka näkyvät aina ja kaikkialla. Lapsena minut pahoinpideltiin – vammat tikattiin sairaalassa - koulun pihalla, koska pahoinpitelijän mielestä ”läskejä saa lyödä ja töniä”.
Homofobia ei ole homojen syytä. Omista asenteista ja ennakkoluuloista on otettava täysi henkilökohtainen vastuu. Vain siten voi avata keskustelun itselleen vieraan tai oudon kanssa.
Minulla on ollut sitkeitä ennakkoluuloja muslimeja ja islamilaisuutta kohtaan. Työyhteisössä jouduin useita vuosia sitten, käsittelemään näitä ennakkoluulojani ja pelkojani. Tässä auttoi avoin ja rakentavalla tavalla rikastava keskustelu muslimi-työkaverin kanssa. En kääntynyt muslimiksi niiden keskustelujen jälkeen, joista olen edelleen hyvin kiitollinen, mutta ymmärsin hieman paremmin hänen elämäänsä. Turhat pelot ja ennakkoluulot karisivat, molemminpuolin.
Jokainen on ennakkoluuloinen. Jokaisella meistä on ennakkoluuloja itsellemme täysin vieraita asioita kohtaan, mutta voimme, jos siihen vain tarjoutuu mahdollisuus ja me tartumme siihen, muuttaa niitä ja liikutella jähmettyneitä asenteitamme.
Sebastian: Esim. NYC:n tummaihoiset tervehtivät toisiaan joillain alueilla "Yo, nigga (nigger)". Miksi se on epäkorrektia kutsua ihmistä sanalla, jota hän itsekin kaltaisistaan käyttää?
Eikö sillä ilmaisulla sinun sanomana olisi kuitenkin toinen merkitys kuin ”samankaltaisuus”. Sinähän et ole ”kaltainen” NYC:n tummaihoisten kanssa.
Missä Eurooppa , missä Suomi?
Ihmisen mollaaminen stereotyyppisellä leimalla on kuitenkin aina yksilön loukkaamista, vaikka kyseessä olisi valtakulttuurin edustaja. Stereotypioita tarvitaan, mutta yksilön mielipiteet ovat eri asia.
Mutta, mikä on tärkeämpää, voidaan kysyä: onko ”luterilainen lihaa syövä heteromies” enää valtakulttuurin edustaja maassa, jossa naisten, seksuaalivähemmistöjen ja eläinten oikeudet sekä uskonto ovat trendikkäitä puheenaiheita, mutta vain niin kauan kuin puhuja ei miltään osin edusta mainittua stereotypiaa.
Minusta pitkän linjan kielenkäyttäjän tulisi osata katsoa asioita useimpia muita ennakkoluulottomammin ja laajemmasta perspektiivistä.
Ihmisinä me aina luokittelemme muita ihmisiä (ja itsemmekin laitamme milloin mihinkin lokeroon). On itsepetosta kuvitella, että voisimme olla tekemättä niin. Kuvitelma on vaarallinen, koska se johtaa erityisen kärjistettyyn ja harhaiseen luokitteluun, kuten juuri homofobi-leiman lyömiseen.
Ei ole olemassa mitään astraalitasoa, jolla ihmiset voisivat kohdata ”pelkkinä yksilöinä”. Vasta kun tunnistamme ja tunnustamme, että me aina luokitamme ihmisen lukuisilla eri tavoilla – tyypillisesti muutamassa sekunnissa ensivaikutelman perusteella muutamalla tavalla ja myöhemmin monilla muilla –, voimme yrittää säätää oman mielemme toimintaa jossain määrin.
Muiden ihmisten mielen ohjailu onkin sitten vielä paljon vaikeampaa. Koska se on lähinnä mahdotonta mutta sitä kuitenkin halutaan tehdä, harrastetaan sijaistoimintoja: sanojen leimaamista, sanojen kieltämistä ja joidenkin sanojen julistamista oikeiksi.
Tai yritetään merkillisillä sanakäänteillä, epäsuoralla sekä hyvin hämärällä ilmaisulla puolustaa toisten ihmisten pilkkaamista, koska jotkut saavat siitä iloa. Se on jotkujen mielipide. Jonka mukaan pitää saada ilmaista vihansa tai kammonsa tai inhonsa neekereitä, homoja ja kaikkia niitä Toisia kohtaan. Niitä kohtaan, jotka eivät tule koskaan mahtumaan, aidosti ja tasavertaisina kanssaihmisinä, näin puhuvan maailmaan. Ne ovat niitä toisia. Ikuisesti ulkopuolisia ja pois suljettuja.
Tässä näyttäisi tapahtuvan aivan sama psykologinen juttu kuin kiusaajienkin kohdalla. He kääntävät nokkelasti omat ajatuksensa ja todelliset tekonsa nurinpäin. Kiusaaja alkaa esittää uhria, koska häntä kielletään kiusaamasta toisia, häntä rajoitetaan, häneltä odotetaan ja vaaditaan toisenlaisten sanojen käyttöä ja toisten ihmisten kunnioittamista.
Kiusaajien sosiaaliset taidot ovat alikehittyneitä. He haluavat olla ryhmän jäseniä, mutta keinot ovat huonot ja johtavat ihan päinvastaiseen tulokseen. Kiusaaja tavoittelee vain valta-asemaa, vaikka väkivalloin. Perheessä tai ryhmissä kiusaaja haluaa olla kukkulan kuningas ja alistaa kaikki muut valtikkansa alle. Kiusaajat onnistuvat siksi harvoin saamaan hyviä ryhmäkokemuksia.
Tähän voisi tietysti lisätä määritelmän herrasmiehestä: Herrasmies on mies, joka kutsuu kissaa kissaksi silloinkin kun kompastuu siihen ja kaatuu nenälleen.
Homofobisen puheen nimeäminen siksi mitä se on, ei ole leimaamista vaan silloin puututaan loukkaavaan ja syrjivään puheeseen, joka on valtakulttuurin edustajan puhetta vähemmistölle. Sillä puheella vahvistetaan vain ja ainoastaan syrjintää ja ihmisyhteisöstä poissulkemista.
Eduskunnassa on keskusteltu neljännesvuosisadan ajan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudesta solmia avioliitto. Olen seurannut sitä koko sen ajan kun asiasta on keskustelu. Ilmaisu on siistiytynyt ja homofobinen puhe vähentynyt vuosien varrella ja karkeimmat solvaukset ovat jääneet pois kansanedustajienkin kielenkäytöstä. Yleisellä tasolla asenne- ja ajattelutavan muutos on siis tapahtunut.
Homofobia on olemassa, se ei ole kadonnut. Se ei ole varsinainen fobia vaan rinnastetaan rasismiin sekä syrjintään joka kohdistuu jotakin ihmisryhmää kohtaan.
Filosofiasta kiinnostuneille, muuten, radio-ohjelma: http://areena.yle.fi/radio/2213441
Ohjelmassa puhutaan mm Venäjällä ja Puolassa olevasta homokammosta, ja puhellaan vähemmistöistä eurooppalaisen filosofianhistorian kehyksessä. Keskustelemassa ovat kirjailija Torsti Lehtinen ja professori Timo Airaksinen.
Ilmaisuun " Epäkorrekti sana leimaa. Sen avulla pyyhitään pois yksilö ja nähdään hänet vain ja pelkästään halveksitun ryhmän edustajana." on mielestämme sisällytetty asian ydin erinomaisesti.
Puhut tekstissäsi epäkorrektien ilmaisujen hyväksyttävästä kohdistamisesta enemmistöihin, mutta mielestämme tähän pätee tasa-arvon periaatteet. Mikäli ei ole hyväksyttävää käyttää näitä kyseenalaisia ilmaisuja vähemmistöryhmistä ei niiden kuuluisi olla tätä hyväksyttävämpää enemmistöjen keskuudessakaan.
Väite on tietysti epätosi, kuten on helppo tarkistaa suomen kielen kuvauksista, vaikkapa Nykysuomen sanakirjasta, joka kuvaa noin puolen vuosisadan takaista kieltä eikä liitä sanaan ”neekeri” mitään erityistä sävyä ja tyyliä. Uudemmissa sanakirjoissa sitä on sitten ruvettu leimailemaan, mutta se on eri juttu.
Kyse ei siis ole vain siitä, että sanoja on ruvettu leimaamaan, vaan myös kielen historian uudelleenkirjoittamisesta.
Seuraavaksi joku varmaan väittää, että ”lappalainen” on aina tarkoittanut loukkausta. Kielentutkimuksen historiasta varmaankin pitää sitten poistaa maineikkaiden filologien kirjoitukset, joissa tätä sanaa käytetään ja jopa pidetään kummallisena, että jotkut vaativat sen korvaamista vieraalla sanalla ”saamelainen”.