31.5.2013 14.56
Herra Darcyn kosinta
Minulle on suotu kunnia kääntää suomeksi yksi Euroopan kirjallisuuden tunnetuimmista kosinnoista.
In
vain I have struggled. It will not do. My feelings will not be
repressed. You must allow me to tell you how ardently I admire and
love you.
Herra
Darcy tässä tarjoaa kättään täysin
pöllämystyneelle Elizabeth Bennetille Jane Austenin kirjassa Ylpeys
ja ennakkoluulo. Huvin vuoksi katsoin, mitä Googlen käännöspalvelu
tästä saa irti:
Turhaan olen
kamppaillut. Se ei tee. Minun tunteeni ei tukahdutettu. Sinun täytyy
haluan kertoa teille, kuinka kiihkeästi/palavasti ihailen ja
rakastan sinua.
Tulos on itse
asiassa hämmästyttävän hyvä. Ensimmäinen lause on täysin
mahdollinen. Toisessa ei ole mitään tolkkua, koska kyseessä on
idiomi. Kolmas ei noudata suomen kielioppia mutta on tajuttava.
Viimeisen virkkeen ensimmäinen lause on täyttä sotkua, josta
hullukaan ei ota selvää, mutta jälkimmäinen lause varsin
onnistunut. Kaukana ei ole se päivä, jolloin kieliteknologiasta on
ihmiskääntäjälle todellista apua. Ihmistä korvaamaan koneesta ei
ole, ennen kuin ihmiset puhuvat kuin koneet.
Tässä ns.
sanatarkka käännös:
Turhaan olen
kamppaillut. Ei onnistu. Tunteeni eivät suostu tukahtumaan. Sinun
täytyy sallia minun kertoa sinulle kuinka kiihkeästi ihailen ja
rakastan sinua.
Sitten vain
kokeilemaan eri vaihtoehtoja:
1. Turhaan olen
kamppaillut.
2. Olen turhaan kamppaillut.
3. Olen
kamppaillut turhaan.
Erot tuntuvat
hienonhienoilta. Vaihtoehto 3 on kovin neutraali näin tunnepitoiseen
puuskahdukseen, kun taas vaihtoehdossa 1 virkkeenalkuinen turhaan
painottuu ehkä liikaa kamppailun kustannuksella, joka
sekin on täysin uusi ja yllättävä asia.
1. Ei onnistu.
2. Ei auta.
3. Mikään ei
auta.
Jostakin syystä
korva kaipaa selittävää sanaa mikään.
1. Tunteeni eivät
suostu tukahtumaan.
2. En voi tukahduttaa tunteitani.
3. Tunteeni eivät kukistu.
4. Tunteitani ei voi kukistaa.
5. Tunteitani ei käy kukistaminen.
6. Tunnetta ei
käy kukistaminen.
Suomessa ilmaistaan
kenelle mikäkin kuuluu paljon harvemmin kuin englannissa. Ei sanota
(minun) äitini, (minun) jalkani, kun on päivänselvää, kenen
äidistä tai jalasta on kysymys. Ilman possessiivisuffiksia rytmikin
käy usein napakammaksi. Muotoa ei käy kukistaminen puolustavat
tyyliseikat. Ollaan 1800-luvun alussa ja kirja kuvaa ihmisiä, jotka
puhuvat muodollisesti ja elegantisti.
1. Teidän täytyy
sallia minun kertoa teille kuinka palavasti ihailen ja rakastan
teitä.
2. Sallikaa minun kertoa teille, kuinka palavasti ihailen ja rakastan teitä.
3. Minun täytyy saada kertoa teille, kuinka palavasti ihailen ja rakastan teitä.
4. Minun täytyy saada kertoa teille, kuinka palavasti teitä ihailen ja rakastan.
5. Minun täytyy saada kertoa, kuinka palavasti ihailen ja rakastan teitä.
6. Minun täytyy saada kertoa, kuinka palavasti teitä ihailen ja rakastan.
7.
Minun täytyy saada kertoa, kuinka palavasti olen teihin ihastunut ja
rakastunut.
Kolmen töksähtävän
päälauseen jälkeen tulee pitempi tunnustus, jossa Darcy viimein
puhuttelee Elizabethia. Teitittely tuntuu ainoalta mahdolliselta.
Sekä täytymisen että sallimisen sisällyttäminen virkkeeseen
tekee siitä kovin raskaan, mutta kumman pois jättäminen on
perustellumpaa? Salliminen on minusta tässä muodollisuus, pakko sen
sijaan kuvaa Darcyn tunteiden voimaa.
Jo Google antoi
kaksi hyvää vaihtoehtoa sanan ardently tulkitsemiseen.
Palavasti sopii minusta paremmin aikakauteen ja on kiihkeää
harvinaisempana sanana painokkaampi. Admire on
pulmallinen. Suomen sana ihailla ei pidä sisällään
palvomisen ja ihastumisen sivumerkityksiä. Vaihtoehto 7 on
käännöksenä täsmällisempi kuin muut, mutta umpirakastuneen
miehen suusta kovin ponneton. Entä toistaako sana te? Tuntuu
tärkeältä korostaa, että Darcy tahtoo ilmaista rakkautensa juuri
Elizabethille, juuri nyt, ja siksi ensimmäinen, teoriassa tarpeeton
teille puolustaa paikkaansa. Vielä on ratkaistava teitä-sanan
sijoitus. Samasta syystä, painottaakseen, että rakastaa
nimenomaisesti Elizabethia, Darcy päättää tässä versiossa
purkauksensa sanaan teitä.
Tällä hetkellä
seuraava tulkinta tuntuu parhaalta. Se voi toki vielä muuttua.
Olen
turhaan kamppaillut. Mikään ei auta. Tunnetta ei käy kukistaminen.
Minun täytyy saada kertoa teille, kuinka palavasti ihailen ja
rakastan teitä.
P.S. Tästä pätkästä
suomentaja saa palkkioksi 2,3 euroa, josta verojen ja pakollisten
eläkemaksujen jälkeen jää käteen 1 euro 25 senttiä. Jos
ajatellaan että yllä kuvatusta prosessoinnista selviää vartissa,
tuntipalkaksi tulee 9,5 euroa, eli 5 euroa netto. Ei ihme että yhä
useampi kollega harkitsee vakavissaan alan vaihtoa. Suomentamisesta
on vaarassa tulla hanttihommaa ja kauttakulkuammatti, mikä
väistämättä merkitsee käännösten laadun romahtamista.
Palaa otsikoihin | 23 puheenvuoroa
Asiakkaat tilaavat nykyään hyvin paljon pieniä silpputöitä ja vanhojen töiden "päivityksiä". Tästä seuraa väistämättä monenlaista tilkkutäkkimäisyyttä, kun esim. kääntäjä X kääntää hätäisesti muutaman lisäyksen tai muutoksen käyttöoppaseen, jonka alun perin on kääntänyt kääntäjä Y. Nykykääntäminen onkin valitettavan usein pelkkää virketason mekaanista siirtämistä kieleltä toiselle.
Tulevaisuudessa pitää varautua myös konekääntämiseen ja joukkoistamiseen liittyviin uhkiin. Ammattimaisia käännöksiä tarvitaan toki edelleen etenkin monella erikoisalalla, mutta yksinkertaiset rutiinikäännökset saatetaan tehdä yhä enemmän koneella tai joukkoistamalla. Jälkimmäisiä tosin tehdään sekä harrastelijoiden että ammattikääntäjien voimin.
Eri mieltä oon siitä, että kone voi koskaan korvata ihmistä kääntäjänä. Jos tarkoitus on päästä jotenkin kärryille siitä, mistä tekstissä on kyse, siihen se pystyy, mutta ironia, sävyt, idiomit, jne ei konekäännöksissä välity.
Häiritsee muuten pahasti alussa tuo "eikä ole koskaan ollut oikeissa töissä." Kuten Darcy-pohdintakin osoittaa, kyllä kääntäminen täyttä työtä on. Tässä olis paikka nostaa sitä omaa häntää...
Luettelet monta käännösvaihtoehtoa, mutta niiden joukosta puuttuu yksinkertaisin ja loogisin:
Tunteeni eivät tukahdu.
=kuinka kiihkeästi palvon ja rakastan teitä.
Palvominen kuulostaa pakonomaisemmalta kuin ihaileminen, mikä sopisi tyyliin.
Juuri tästä syystä kaunokirjallisuutta ei mielestäni koskaan voi alistaa koneen käännettäväksi. Liian monta nyanssia, tulkintaa, vaihtoehtoa, kaikilla oma sävynsä.
Kun täällä näköjään on paljon kääntäjiä kommentoijina, kysynkin, käytättekö paljon käännösohjelmia ja jos, niin mihin tarkoitukseen? Jo tehtyjen ratkaisujen tallentamiseen, kääntämisen nopeuttamiseen, sanojen etsimiseen? Näen ohjelmien hyödyllisyyden käännettäessä suht suoraviivaista asiatekstiä, mutta voiko niitä käyttää kaunokirjallisuuden kääntämiseen? Joku kertoi että samansukuisille kielille koneilla on käyttöä (esim. viro ja suomi), mutta ei muuten, koska lauserakenteet ym. ovat niin poikkeavia.
Muuten olen aivan samaa mieltä siitä, että kääntäjät ovat täysin alipalkattuja. Jos ajattelee, mikä määrä opintoja ja työkokemusta tarvitaan laadukkaaseen käännökseen, taitaa palkkio tulla enemmänkin tyydytyksenä kuin rahana. Kun kutsuu putkimiehen kotiinsa tekemään hyvinkin simppeliä korjausta, saa hän siitä enemmän palkkaa kuin kääntäjä tuntien hikoilusta (mitenkään putkimiesten tärkeyttä vähättelemättä)! Kääntäjien pitää itse vaatia arvostusta työlleen. Tällaiset blogit ovat valaisevia, sillä harva ajattelee mitä käännöstyö pitää sisällään.
Mutta on olemassa myös sääntöpohjaisia konekäännösteknologioita. Niissä kääntäminen nojaa tiukkoihin lingvistisiin periaatteisiin. Sellaiset kääntimet ovat yleensä kaupallisia tuotteita, mutta niiden ilmaisia demoja löytyy netistä kokeiltavaksi.
Haulla ”käännösohjelmien demot” valikoitui ensimmäiseksi suomi-englanti-suomi-käännin, jota voi kokeilla 20 virkkeen verran. Virkkeet on kirjoitettava demoon yksitellen, mutta varsinaisten tuotteiden luvataan kääntävän pidempiä tekstejä sekä kokonaisia asiakirjoja muotoilut säilyttäen.
Puheena olevasta Jane Austenin tekstikatkelmasta demokäännin tuottaa tällaisen suomennoksen: ”Turhaan minä olen taistellut. Se ei riitä. Minun tunteitani ei tukahduteta. Teidän täytyy sallia minun kertoa teille, miten innokkaasti minä ihailen ja rakastan teitä.”
Voi pohtia, ovatko tällaiset kääntimet kehittyessään uhka vai mahdollisuus kaunokirjallisuudelle. Minusta tuon demon antama ”raakakäännös” ei vaikuta hullummalta. (http://www.sunda.fi/kaantaja.html)
Odotan innolla uutta suomennosta, vaikka itse luenkin kirjaa yleensä englanniksi. Mutta siis taatusti ostan uuden suomennoksen, kunhan se ilmestyy.
Nimimerkki Millainen, uudelle suomennokselle on kyllä tarvetta, sillä nykyisestä puuttuu ainakin jonkin verran kokonaisia virkkeitä, jotka ainakin minun mielestäni ovat tärkeitä tarinalle. Samoin monia kulttuurihistoriallisia ja ajankuvallisia ulottuvuuksia on kadonnut, kun käännös ei ole joiltain kohdin ihan kohdallaan. Alkuperäinen teksti on niin upea, että se kyllä ansaitsee tuoreen ja ennen kaikkea korkealuokkaisen suomennoksen.
Sundan käännöksessä oikeastaan ainoa puute on, että ”Se ei riitä” on fraasin monista käännöksistä sellainen, joka ei oikein sovi yhteyteen. Ihminen osaa ehkä päätellä tai arvata paremmin. Tosin on hyvä muistaa, että myös ihmiskääntäjät arvaavat väärin ja jopa suoltavat tekstiin sellaista, mitä siinä ei ole, koska uskovat ymmärtäneensä ”tarkoituksen” ja löytäneensä sen pohjalta oikean ”tulkinnan”. Ihminen voi siis tehdä virheitä, joista kone ei edes unelmoi.
Konekäännökset tulevat, sille ei voi mitään. Asiateksteissä on jo ohitettu ihmiskääntäjien taso silloin, kun kääntäminen voidaan rajata tietyn erikoisalan teksteihin (kuten työelämän käännöksissä yleensä voidaan). Muussa asiatekstissä päästään aika pian keskimääräisen ihmiskääntäjän tasolle, kaunokirjallisuudessa 10–20 vuoden kuluessa.
Konekääntäminen ei ole ilmaista (jos puhutaan tuotannosta, ei demoista), mutta silti selvästi halvempaa kuin ihmisillä teetettävä, vaikka otettaisiin huomioon, että konekääntäminen osaltaan painaa ihmisten palkkioiden taso alaspäin.
Lisäksi konekääntäminen on ”hiukan” nopeampaa. Työelämässä tarvitaan käännös mieluiten eilen, ja muutaman tunnin viivekin voi olla olennainen. Kaunokirjallisuudessakin nopeusero tuntuu: yhä harvempi jaksaa odottaa puolta vuotta tai jopa vuoden, jotta saa luettavakseen kohutun kirjan suomennoksen, jos lähes yhtä hyvän konekäännöksen saa heti alkuteoksen ilmestyessä ja halvemmalla.
<Minua on aina ihmetyttänyt miten kääntäjien laskelmien tulokset syntyvät.
Kaunokirjallisuuttahan ei käännetä alvillisena. Kaunokirjallisuuden kääntäjä voi tehdä työtä kotonaan, voi saada apurahoja (verottomia) ja palkintoja. Mun mielestäni 9,5 euron tuntipalkka noilla ehdoilla, ihana taiteellinen työ, on ihan jees. Miten tohon nettoon on päästy sitä en tiedä. Palkallisena tstokääntjänä ennakonpidätyksen, lakisääteismaksujen ja matkakustannusten jälkeen n. 30% . Mutta vapauksia, kunniakäännöksia ja julkisuutta tasan 0. Kannattaa miettiä vaihtoehtoja ennen kuin valittaa...
Tämän voi havaita esimerkiksi siitä, että sanomalehdet ja nettisivustot julkaisevat surutta uutismössöä, joka on huonosti käännettyä kansainvälisten uutistoimistojen tekstivirtaa. Vaikka joka Hesarissa on ainakin kymmenkunta selvää käännösvirhettä yksinkertaisessa asiatekstissä, sarjakuvista puhumattakaan, sadat tuhannet ihmiset lukevat sitä. Muutaman valittajan äänellä ei silloin ole merkitystä.
Samoin käännöskirjallisuuden valtaosa on huonosti ja virheellisesti käännettyä mutta käy kaupaksi ihan hyvin. Käännöksen laadun parantaminen maksaisi, joten siihen ei ryhdytä, koska se ei lisäisi tuottoja. Ne muutamat valittajatkin kuitenkin lukevat huonostikin käännettyä, vaikka sitten löytääkseen valittamisen aihetta.
Itse en kaipaisi tuota mahdollisuutta kaunokirjallisuuden lukemiseen, koska haluan kirjat painotuotteina hyllyyni – romaanit lähes poikkeuksetta suomennettuina. Mutta asiatekstit ja vieraskieliset lehdet ovat eri juttu. No, voihan niitäkin yrittää jo kääntää Googlella, mutta ihmettelen, miksi monessa suhteessa perfektionistinen Google tyytyy kääntimissään niin vaatimattomaan tasoon, millaisia ne nyt ovat.
Maksaako byrokääntäjä sitten kirjallisuuden kääntäjälle vanhuudentukea, kun tämän itse maksettu eläke on esim. 400 e /kk?
Ihan jees byrokääntäjä, siitä vain tälle ihanalle mutta koko ajan kurjistuvalle alalle! Sopii irtisanoutua ja alkaa kolkutella kustantamojen ovia. Kolkuttelun välillä voi hankkia itselleen tietokoneen, nopean nettiyhteyden, kattavan sanakirja- ja hakuteosvalikoiman, työpöydän, työtuolin,(kaikki nämä alvillisina, ei saa vähentää), yrittäjävakuutuksen vaikka ei yritystä perustaisikaan. Ei valtion tukemaa työpaikkaruokailua eikä työterveyshuoltoa. Eikä kesälomapalkkaa! Ja kaikki kynät ja paperit, kumit ja klemmarit on hankittava ihan itse.
Ja sitten töihin (jos niitä on jollain konstilla onnistunut saamaan). Tuskin ihan Jane Austenia, mutta kun on ensin 10 vuotta vääntänyt esimerkiksi naistenviihdettä tai jännäreitä huonolla palkkiolla, voi jo saada sitä ihanaakin käännettävää. Ja ehkä ihan apurahankin - jos on vielä hengissä.
Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron vielä, että kääntäjä EI saa osuutta kirjan myynnistä. Eli sillä 9,5 euron tuntipalkalla (joka laskelmassa perustuu paljon keskinkertaista parempaan käännöspalkkioon, muuten!) pitää sitten kustantaa koko elämisensä ja olemisensa.
"Kannattaa miettiä vaihtoehtoja ennen kuin valittaa", totesi byrokääntäjä. Niin olisi kannattanut ehkä hänenkin.
Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten eräs työkaverini, joka työssään tarvitsi englantia mutta osasi sitä varsin hyvin, kaipasi ohjelmaa, joka näyttäisi sanan käännöksen, kun sanaa osoitetaan. No sellainenhan oli muuten helppo tehdä, mutta kuka olisi jaksanut naputella englanti-suomi-sanakirjan?
Nykyisin sellaiset ja paljon paremmat välineet ovat arkipäivää, pian itsestäänselvyys. Ainakin siinä mielessä, että sanaa jotenkin osoittamalla saa sen selityksen.
Oman alansa asiatekstiä on helppo lukea vieraalla kielellä. Sen sijaan romaanit ovat hankalampia. Yksi syy lukea e-kirjoja on se, että oudon sanan kohdatessaan voi vain tökätä sitä ja saada selityksen.
Mieluummin luin muuten pätevän sanakirjantekijän kuvauksen erikoisesta englannin sanasta kuin suomentajan ”tulkintaan” perustuvan suomenkielisen sanan, josta on toinen puoli vivahteita kadonnut ja tilalle on tullut suomentajan ”näkemystä”.
Puhumattakaan sanaleikeistä ja kulttuurisista viittauksista. Ne eivät tarvitse kääntäjää, vaan selityksiä.
Kääntäminen on kuolemassa. Tervetuloa hypertekstien maailmaan.
Sain tässä samaan syssyyn myös vastauksen siihen, kannattaako vielä ryhtyä kääntäjäksi, vaikka olisi kaksikielinen - ei näköjään. Harrastuksena kääntäminen on kiehtovaa, elantoaan sillä ei hanki. Kenties "käsityökääntämiselle" tulee oma itseisarvona kuten käsin tehdyille koruille, kengille, ja vaatteille: kallista mutta uniikkia. Niiläkin harva elää. Kuten katulaulajalle saatetaan sanoa: Nice, but keep the day job!
Suomentajan työ on arvokasta ja usein oleellista. Mietin vain miten paljon sellainen kuvaus kuin "eikä ole koskaan ollut oikeissa töissä" edistää ammatin arvostusta.
Käännettäessä vanhoja romaaneja tai kirjoittettaessa nykyään menneistä ajoista tuntuu välillä olevan vaikeata saada henkilöiden puheesta sellaista, että se tuntuu uskottavalta kyseiselle ajalle. Toisinaan olen kirjaa lukiessani pysähtynyt ajattelemaan, että ei kai tuohon aikaan kukaan vielä olisi käyttänyt tuollaista sanontaa.
Mielestäni tavallinenkin asiateksti-freelancekääntäjä tekee vähintään epätyypillistä työtä, vaikka noudattaisikin virka-aikoja. Tämä näkyy kieltämättä sitenkin, että moni maallikko kuvittelee ns. kotikääntäjän tekevän käännöstöitä vain sivutoimisesti ja yllättyy, kun kuulee tämän hankkivan koko elantonsa kotona käännöksiä väsäämällä.