31.12.2011 16.27
Eräs Pankki kunnostautuu jälleen
Lukija lähetti sitaatin pankkinsa nettisivuilta.
”X Pankin uusi turvaratkaisu mahdollistaa uuden
“watermarking” -teknologian käyttöönoton, joka mahdollistaa
suojautumisen tosiaikaista phishing -uhkaa vastaan (niin kutsuttu
man-in-the-middle -hyökkäys eräänä phishing-hyökkäyksen
tekotapana). Lisäämällä ”watermark” -tiedon asiakkaan
asiointitietoihin, pankki voi havaita tapahtumat, jotka poikkeavat
asiakaan tavanomaisesta asioinnista ja jotka antavat aiheen epäillä,
että asiakas ei ole todennäköisesti itse tehnyt kyseistä
tapahtumaa.”
Pakko sanoa, että tästä ei kyllä ymmärrä höykäsen pöläystä
useammallakaan lukukerralla.
Päällimmäinen ongelma ovat englanninkieliset termit. Toki
suomeen lainasanoja mahtuu, mutta jos vieraskielinen sana on tuiki
tuntematon, viesti ei mene perille. Sanalle phishing löytyy
useitakin läpinäkyviä suomalaisia vastineita: verkkourkinta ja
tietojen kalastelu. Man-in-the-middle-attack,
jossa kolmas osapuoli tunkeutuu viestin ja sen lähettäjän väliin
ja peukaloi viestiä tai varastaa tietoja, voisi
olla suomeksi epärehellinen välittäjä tai välistävetohyökkäys.
Watermarking viittaa
digitaaliseen vesileimaan, jolla pyritään estämään tiedon
muuttaminen.
Tekstipätkän kielenkäyttö on siinä määrin
teknistä, että suomeksikin nämä termit vaativat minusta
selityksen. Outo on myös suomen sana tosiaikainen – Suomen kielen
perussanakirja suosittaa sen tilalle sanoja ajantasainen tai
reaaliaikainen.
Viestiä sumentaa myös
sanasanainen käännös, joka on tuottanut suorastaan kielenvastaisia
rakenteita. Mihin viittaa ”hyökkäyksen tekotapana”? Mitä
tarkoittaa ”lisäämällä tiedon asiointitietoihin”? Miten
asiakas tekee tapahtuman?
Mikäli olen ymmärtänyt tekstin
oikein, sen voisi ilmaista jotenkin näin:
X pankki on ottanut käyttöön
uuden digitaaliseen vesileimaan perustuvan turvaratkaisun
verkkourkinnan estämiseksi. Se suojaa reaaliajassa ns. [tai
mahdollisesti mm.] välistävetohyökkäyksiltä (kolmas osapuoli
yrittää peukaloida viestiä tai urkkia tietoja). Jos asiakkaan
tietoihin ilmestyy jotakin poikkeuksellista, joka viittaa siihen
ettei asiakas ole itse käyttänyt verkkopankkia, henkilökohtainen digitaalinen vesileima hälyttää pankin ja asiaan
voidaan puuttua.
Henkilö, joka laati tämän
tekstin verkkopankin sivuille, ei voinut olla tietämätön siitä,
etteivät asiakkaat ymmärrä siitä sanaakaan. Ehkä se ei ollut
tarkoituskaan. Mieleen nousevat kosmeettisten tuotteiden mainokset,
joissa luetellaan toinen toistaan eksoottisempia ainesosia. Ehkä pankki
haluaa vain tehdä vaikutuksen.
Mutta minkälaisen?
Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa
Miksiköhän muuten ei voi kertoa, mistä lainaus on otettu? Jos sopii julkisesti arvostella yritystä, kuten tässä hyvin sopii, niin on reilumpaa tehdä se nimi ja lähde mainiten: Sampo Pankki,
http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Henkiloasiakkaat/Verkkopankki/Turvallisuus/Pages/asiakastiedon-keraaminen.aspx
Englannista peräisin olevien termien suomentamisen innossa päädytään helposti siihen, että teksti on kyllä soljuvaa proosaa mutta sisältö on vielä enemmän mössöä kuin alkuperäinen. Lisäksi kääntäminen aina vaatii tulkintaa, ja jos tulkinta menee metsään, tuloksessa voi olla enemmän outoutta kuin lähtötekstissä.
Sampo Pankin sivulla hypitään asiasta ja aiheesta toiseen niin, että kokonaisuus on tolkuton. Kyseessä ei ole "vesileima" edes kuvaannollisessa mielessä, vaan asiakkaan tietokoneen tunnistamiseksi muodostettu merkkijono; menetelmä on alkeellinen, eikä siinä kuvauksen mukaan edes pyritä yksikäsitteiseen tunnistamiseen. Oikeasti "watermark" eli "vesileima" on tietotekniikassa ihan muuta
Lisäksi kuvauksen mukaan "watermarkia" ei käytetä poikkeuksellisten tilitapahtumien tunnistamiseen (outoa se olisikin): yhdessä kohdassa niin annetaan ymmärtää, toisessa taas tulee selväksi, että "watermark" kaivetaan esille silloin, kun poikkeavuus on jollain ihan muulla tavalla havaittu.
Rinnastus kosmetiikkaan on kyllä aiheellinen: tässäkin teksti ylipäänsä on kirjoitettu, jotta hienoilla sanoilla tehtäisiin vaikutus, vaikka suurin osa ihmisistä ei ymmärrä sanoja lainkaan ja pieni vähemmistö, joka ne ymmärtää, ymmärtää sisällön olevan soopaa.
Olen samaa mieltä Selkomielisen kannalta, että ongelmana yleisesti on nimenomaan termien ymmärtäminen, ei niinkään käytetty sana tai sen kieli. Toisaalta, jos termiä ei ymmärretä suomeksi, englanniksi tai muullakaan kielellä, lienee järkevintä käyttää suomenkielistä vastinetta ja selitystä.
En ole aivan varma, mitkä sanat ovat yleisesti nykysuomalaisten ymmärtämiä ja mitä eivät. Jos joku ymmärtää jotkin termit ymmärtää, tämän voisi kuvitella olevan enemmänkin tekemisissä tietotekniikan kanssa. Se ei kai kuitenkaan vähennä suomenkielisen vastineen arvoa? On aivan ilmeistä, että huono käännös voi tehdä "mössöproosaa". Alallahan on kyllä monia, joiden mielestä esimerkiksi "brauseri" tai "filu" ovat paljon yksiselitteisempiä, loogisempia ja siten järkevämpiä kuin niiden suomenkieliset vastineet. Osaltaan nämä lienevät tottumusasioitakin.
Ja kuten huomaamme esimerkeistä englannin kieli on aina liian epämääräistä ja monitulkintaista. Siksipä englannin käyttöä tulisi välttää viimeiseen asti ja käyttää sen tilalla jotain selkeämpää ja täsmällisempää (sivitys)kieltä kuten esim. suomea, ruotsia, saksaa tai ranskaa.
Kyllästynytille: Englannin monitulkintaisuutta valittavat eivät yleensä tunne oman kielensä luonnetta. Kaikki kielet nimittäin ovat monitulkintaisia, tai ainakin niitä voi käyttää monitulkintaisesti. Ja esimerkiksi ranska, jonka täsmällisyydelle jotkut suitsuttavat, on erittäin kätevä kieli, kun pitää sanoa asia niin hämärästi ja monitulkintaisesti, että sitä on mahdotonta kääntää.
Puheena olevassa tapauksessa _suomenkielisen_ tekstin sisältö ei yhtään paranisi siitä, että joku arpoisi englannista lainattujen termien tilalle omat suometelmansa, joiden merkityksen kukin lukija saisi arpoa itse.
Miksi muuten kukaan ei ole vaatinut, että Kersti Juvan tekstin sanat digitaalinen, kosmeettinen ja eksoottinen pitäisi korvata suomalaisilla vastineilla sormellinen, ehosteellinen ja kaukotenhoinen?
P.S. "Phishing" on tietotekniikan _termi_. Jos joku luulee, että se on vain sana "fishing" väärin kirjoitettuna, niin meneepähän metsään. Jos se on pakko suomentaa, niin olkoon sitten vaikka "qalastelu".
Wikipediassa on artikkeli Nirvana-virhepäätelmästä: "Nirvana-virhepäätelmä eli täydellisen ratkaisun virhepäätelmä on virhepäätelmä, jossa torjutaan esitetty tai kokeiltu vaihtoehto vertaamalla sitä epärealistiseen, idealisoituun vaihtoehtoon tai jossa torjutaan jokin vaihtoehto siksi, että siinä on ongelmia, pohtimatta, ovatko vaihtoehdot (tai nykytila) vieläkin huonompia."
"Näin voidaan (virheellisesti) torjua mikä tahansa epätäydellinen ratkaisu, vaikka oikeasti täydellistä ratkaisua ei olisikaan. Virhepäätelmän käyttäjä ei välttämättä suoraan väitä, että täydellistä ratkaisua olisi, kunhan tyrmää vaihtoehdon sen epätäydellisyyden vuoksi."
Toisin sanoen: Vaikka täydellistä käännöstä ei saavutettaisi, kannattaa silti pyrkiä mahdollisimman hyvään käännökseen.
Ei Sammon sivuilla olevassa ***suomennoksessa*** ole mitään mainittavaa vikaa. Vika on siinä, että siellä ylipäänsä kerrotaan asiakkaille sellaista, mikä a) ei pidä paikkaansa, b) ei ole asiakkaiden tarpeellista tietää ja c) on esitetty sekavasti (en tarkoita kieliasua vaan asioiden järjestystä yms.).
Miksi esimerkiksi "henkilökohtainen digitaalinen vesileima" olisi parempi käännös kuin "'watermark'-tieto"? Ei siinä mitään henkilökohtaista ole. Ja kun kyse ei todellisuudessa ole vesileimasta/watermarkista lainkaan, miksi suomenkielinen sana olisi parempi? Ja miten kummassa olisi parempi sanoa, että vesileima hälyttää pankin, kun se ei mitään sellaista tee eikä Sammon tekstissä sellaista väitetä?
Kääntäjät yrittävät usein kovasti ymmärtää tekstin sisällön. Heidän on pakko yrittää. Mutta jos kääntäjä yrittää ymmärtää käännökseksi olettamansa tekstin, vaikka ei tiedä lähtötekstiä eikä tunne aihepiiriä, jota teksti käsittelee, "ymmärrykseen perustuva" korjailu tuottaa helposti fantasiasisältöä. Miten se menikään... Ne sutor supra crepidam?
Englannilla tuo onnistuu tosin paljon helpommin, usein jopa vastoin kirjoittajan parasta tahtoa mutta englannin kielihän (erityisesti pakkoenglanti) on Suomessa pyhä ja kaiken arvostelun yläpuolella.
PS: Mitä tietotekniikan termeihin tulee niin ne "alkuperäiset" englannin kieliset tietotekniikan termit vasta "arvottuja" ovatkin.
Kuitenkin asiatekstien kieliasua voi ja pitääkin huoltaa. Se onnistuu parhaiten alkutekstin kirjoittajan ja kielentarkastajan yhteistyöllä, jos yhteistyö on mahdollista. Kielentarkastaja tekee ehdotuksia paremmista ilmausvaihtoehdoista, perustelee niitä ja kysyy alkutekstin kirjoittajan mielipidettä ehdotetuista muutoksista. Saamansa palautteen pohjalta hän tekee uusia ehdotuksia jne.
Paras tulos siis saavutetaan, jos kirjoittaja ja kielentarkastaja käyvät keskenään dialogia. Aikaa se vaatii, ja siksi kunnollisesta kielentarkastuksesta kertyy kustannuksia. Mutta prosessi kannattaa, mikäli tavoitteena on mahdollisimman luettava ja ymmärrettävä teksti. Kun arvostelu kiittää jonkin julkaisun kieltä, taustalla on usein ammattitaitoisen kielentarkastajan panos.