Puhu kielestä – ei se ole vaikeaa!
Hallinnon teksteistä on paljon pahaa sanottavana. Se voidaan kiteyttää kahteen lauseeseen: tekstejä on ensinnäkin liikaa, ja toiseksi ne ovat vaikeaselkoisia.
Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva. On hyviäkin esimerkkejä ja muutoksia hyvään suuntaan. Tässä on pari esimerkkiä kannustukseksi.
Kansaneläkelaitos on vuosikymmenet määrätietoisesti parantanut asiakkaille meneviä ohjeita ja lomakkeita. Suuressa laitoksessa muutokset ovat hitaita, joten maanantaina kehitetty idea ei ehdi perjantaiksi käyttöön. Pikkuhiljaa vuosien aikana tekstit ovat kuitenkin alkaneet uudistua.
Konkreettisia uudistuksia ovat olleet tekstien rakentaminen siten, että lukija vaivatta löytää itseään koskevan pääasian. Toinen on ollut tekstien sävyn uudistuminen: lukijaa sinutellaan.
Verohallinto teki samaan tapaan paljon käytännön työtä jo 1990-luvulta lähtien uudistaakseen vaikeina pidettyjä ohjeitaan ja lomakkeitaan. Tulokset näkyvät nykyisissä teksteissä.
Sekä Kelassa että Verohallinnossa on uudistustyöhän palkattu kielen asiantuntijoita, joiden tehtävänä on ollut tuoda ymmärrystä siitä, miten kieli toimii, miksi jokin muoto on vaikeaselkoinen, miten termejä kehitetään ja miten noudatetaan lain henkeä ja joskus myös kirjainta, vaikka viestitäänkin lakikieltä tuntemattomalle yleisölle.
Helpolla ja vaivatta eivät Kela ja Verohallintokaan ole tuloksiinsa päässeet. Päinvastoin, ne antavat hyvän esimerkin siitä, miten syvältä asioita on uudistettava. Tarvitaan tutkimustietoa niin teksteistä ja kielestä. Tarvitaan asiakaskyselyitä ja koehenkilöitä. Tarvitaan ymmärrystä tekstien laadinnasta ja mm. siitä, miten tietotekniikka ohjaa ja palvelee kirjoittamista – tai, jos huonosti käy: ohjaa mutta ei palvele. Tarvitaan ymmärrystä eri tilanteisiin laadituista teksteistä. Voiko lakeja sittenkään kirjoittaa lehtikielen sanoilla: ovatko kuski ja kuljettaja synonyymejä?
Pelkkä kielen asiantuntija ei kuitenkaan riitä, olkoon kuinka pätevä ja ahkera hyvänsä. Tarvitaan myös sitä, että koko organisaatio innostuu kielen tarkastelusta. ”Kielen tarkastelu” ei ole vain vakavamielistä puurtamista ja hyvän tai huonon kielen erottamista.
Jokainen meistä tuntee tilanteita, joissa sanan muoto tai sen merkitys herättää innostuneen ja vuolaan keskustelun. Sanaleikit ja kieliaiheiset vitsit ovat hyvä osoitus siitä, että lähes jokaisella ihmisellä on taito erotella kielen merkityksiä tarkkaankin. Kun nelivuotias vakuuttaa ”syöneensä sikeästi”, jokainen ymmärtää, mistä on kysymys ja ymmärtää myös, mikä voima malleilla ja analogioilla on. Ymmärrystä voi jatkaa miettimällä, mitä muita sellaisia ilmauksia on, joita voi käyttää vain yhdessä yhteydessä.
Kun kauppias halpuuttaa, ihmettely käy vaikeammaksi, koska ensimmäisenä ilmeisesti mieleen hyökähtää kysymys ”onko tämä oikein” ja ”saako näin sanoa”. Jos tätä kysymystä malttaa hieman lykätä, voi ensin ihmetellä kielen luomisvoimaa ja malleja: onko halpuuttaa-sanan taustalla mallisana kelpuuttaa? Mitä yhteistä näissä on? Entä mitä eroa? Vai olisiko merkitys kiinnostavampi kuin muoto: miksi halpuuttaa hintoja, kun niitä voi alentaakin? Jne.
Kaikki me tunnemme sen ehtymättömän innon, jolla tuttujen laulujen sanoja muunnellaan tai sanontoja väännellään tai toistellaan ironisoiden: palataan astialle, kaikki muumit kanootissa, ei tämä ole mitään rakettikirurgiaa…
Mitä tekemistä arjen vitseillä tai mainoslauseilla on virkakielen kanssa? Sitä, että samaa ihmiselle luontaista kielen herkkyyttä ja kokeilunhalua tarvitaan, kun pitää miettiä, mikä ero on siinä, puhutaanko tasa-arvo-ohjelmasta, syrjimättömyysohjelmasta vai yhdenvertaisuusohjelmasta? Joskus ei ehkä tarvitse puhua ”ohjelmasta” ollenkaan. Entä millainen ajattelutavan muutos on takana, kun kevyen liikenteen väylä on muuttunut ilmaukseksi jalankulku- ja pyörätie?
Esitystapojen uudistaminen ei ole helppoa ja nopeaa, mutta hyvä tavoite se on. Hyviä esimerkkejä on olemassa. Kaikissa uudistuksissa on hyvä muistaa kolme asiaa: 1) tavoite on asetettava korkealle, 2) on oltava kärsivällinen, 3) on hyödynnettävä jo olevia voimavaroja.
Hallintoon sovellettuna tämä toimisi näin: 1) tavoitteeksi tyytyväiset asiakkaat ja kouluarvosanaksi vähintään kahdeksikko viestien luettavuudesta (kyselyjä kannattaa tehdä), 2) muutoksiin tarvitaan kirjoittajia, johtajia, lomakesuunnittelijoita, it-osaajia ja oikeastaan kaikkia, siksi asiat eivät etene hujauksessa, mutta etenevät, kun yhdessä ponnistellaan, 3) kaikki osaavat pohtia, arvioida ja ideoida tekstejä, ja entistä paremmin pohdinta käy, jos asiaa edistetään kuulemalla tutkijoita ja kokeneita kielenhuoltajia ja tekstinsuunnittelijoita.
PIRJO HIIDENMAA 29.5.2015