Anita Lehikoisen virkakielikolumni

Virkakielen ja viestinnän selkeys ovat erityisen tärkeitä nyt, kun ihmiset ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Määrärahoja on jouduttu vähentämään koko julkiselta sektorilta ja paljon myös koulutuksesta. Toisaalta viestimme vahvasti, että ilman koulutusta ei Suomessa pärjää.

Olen koko syksyn ajan käynyt kertomassa erilaisissa tilaisuuksissa toisen asteen koulutuksen rakenne- ja rahoitusuudistuksesta. Heti ensi metreillä törmäsin siihen, että termi toinen aste ei avaudukaan kansalaisille. Pitää puhua lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta. Totta kai. 

Suuri mediahäly syntyi jo keväällä, kun puhuin koulutuksen järjestäjäkohtaisesta opiskelijamäärätavoitteesta. Media ja kansalaiset luulivat, että puhun yksittäisen oppilaitoksen opiskelijamäärästä. Tästä lähti liikkeelle aito huoli siitä, että tulevaisuudessa 15–16-vuotiaat joutuvat muuttamaan opintojen perässä kauas kotipaikalta riittävän isoon oppilaitokseen. Toisaalta siinä syntyi uudistusta vastustaville tahoille helppo tapa lyödä uudistus maanrakoon: nuorilta viedään opiskelumahdollisuudet ja opettajilta työpaikat.
 
Pakko on todeta, että paljolta hämmennykseltä olisi voitu välttyä, jos olisin puhunut asioista niiden oikeilla nimillä. Erityisesti harmittaa, että olen laiminlyönyt yksinkertaisen säännön noudattamisen: mieti kenelle puhut. Eihän paikallisille päättäjille, medialle ja valmiiksi huolestuneille kansalaisille olisi tarvinnut puhua hallituksen esityksen termein ja sanakääntein.
 
Olisi pitänyt kertoa, että rahaa on tulevaisuudessa vähemmän käytössä lukiokoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen sekä aikuiskoulutukseen. Nyt uudistetaan rakenteet, rahoituksen perusteet ja toimintatavat, jotta raha ohjataan nykyistä paremmin opetukseen ja opiskelijoiden tukemiseen.  Koulutuspaikkojen määrää ei vähennetä.

Oppia ikä kaikki!

ANITA LEHIKOINEN 28.11.2014