Suomi ei ole umpio

Äidinkielen opettajain liiton toiminnanjohtaja Anne Helttunen ei usko, että kielemme on vaarassa.

”Jos arvostaa omaa äidinkieltään, arvostaa myös muiden äidinkieliä.”

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Äiti opetti minut lukemaan kuusivuotiaana, jo ennen koulun aloittamista, kaiken varalta ilmeisesti. Kun sai ensimmäisen kokonaisen kirjan luettua, paluuta ei enää ollut. Muutaman vuoden päästä olin niin vahvan ahmimisen kourissa, että en malttanut ulkona käydä. Lukeminen on ollut elämän johtotähti siitä asti. Kielen tarkkailu on tullut siinä ohella.  

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Sen huikea vivahteikkuus. Ja se, miten kulttuuri on kiinni kielessä ja kieli sitä puhuvien ihmisten tajunnassa.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Olen töissä Äidinkielen opettajain liitossa, välillä koko työ on yhtä kieliasiaa. Meillä kieltä mietitään yleensä tietenkin nuorten osaamisen ja opetuksen kannalta.

Vapaa-ajalla luen paljon, kirjoitankin jonkin verran ja kuuntelen koko ajan. Mitään niistä en voisi tehdä ilman kieltä.

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Kielen kuuluukin muuttua, eihän se ole museotavara. Kieli elää siinä missä ihmiset ja kehittyy yhteiskunnan muutosten mukana. On hauska seurata, minkälaisia uusia sanoja kieleen syntyy ja kuinka jotkut niistä jäävät elämään, toiset ovat nopeita päiväperhoja ja kolmannet ovat jo syntyessään stiiknafuulioita, joita ei oikein kukaan pysty selittämään kunnolla.

Kielimaiseman kirjavoituminen on myös kehittymistä. Suomi ei ole umpio, vaikka vähän syrjässä suurimmilta ihmisvilinöiltä onkin. Täällä on aina puhuttu useampaa kuin yhtä kieltä, viime vuosikymmen on tuonut paljon lisää variaatiota. Jos arvostaa omaa äidinkieltään, arvostaa myös muiden äidinkieliä.

Työmatkalla raitsikassa kuuntelen ihmisten puheita ja yritän tunnistaa eri kieliä. Yhdellä varttitunnin matkalla Helsingin keskustassa voi joskus kuulla neljää-viittä eri kieltä, vähintään kaksi niistä jää arvailun varaan.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

En välttämättä itse, mutta liittomme jäsenet, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat, tekevät sitä työtä päivittäin. Koulut ovat avainasemassa, puhutaanpa sitten omaan  tai muihin kieliin suhtautumisesta.

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

Pieniä kieliä kuolee kiihtyvää tahtia, joskus kielenpuhujien oman toiminnan – tai toimimattomuuden – takia. Se on huolestuttavaa. Moni suomalais-ugrilainen kieli on kadonnut muutaman viimeisen kymmenen vuoden aikana ja moni on katoamassa.  Mutta en usko että suomen kieli, jolla tehdään tiedettä ja taidetta, kasvatetaan lapsia ja käydään nettikeskusteluja, olisi pahassa vaarassa. Ainakaan ihan vielä.

Omasta kielestä on pidettävä tiukasti kiinni, mutta ei vieraita kieliäkään pitäisi kokea uhkiksi. Suomessa kaksi- ja monikielisyys on merkittävä voimavara.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Kauneinta on miltä suomen sanat kuulostavat, kun ne on otettu taiteen käyttöön: kun niistä on tehty runoja, lauluja, teatterin tai elokuvan dialogeja. Oma kieli on tietenkin kaikille rakkain, mutta sitä pitää pysähtyä kuuntelemaan hartaasti. Oman kielen sisällä on kotonaan, kun kuuntelee rauhassa sen sanoja, jotka muodostavat lauseiden kautta aina vaan uusia merkityksiä. Joka kerta kun kuulen laulettavan tai lausuttavan esimerkiksi Eino Leinon Nocturnen, se koskettaa, runon jokainen sana on täydellisesti omalla paikallaan. Runon kieli ja siihen liittyvä elämänpiirikin on vanhahtavaa, mutta niin suomalaista.

Kauheinta ovat englanninkielestä käännetyt sanonnat pitkästä juoksusta sinä-passiiviin. Kun radiossa tai televisiossa joku selittää mitä hänelle itselleen on tapahtunut, mutta puhuu kuitenkin koko ajan sinusta, tuntuu kun puhuja kävisi suoraan päälle ja pakottaisi mukaan omiin kokemuksiinsa. Kukapa haluaisi ottaa toisen kokemukset omikseen?

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Voisin olla romaani, kunnollinen pitkä ja monipolvinen tarina, jossa on alku, monta keskikohtaa ja loppu. Ja tärkein kaikista: oikukas ja jatkuvasti yllättävä, kaikkitietävä mutta myös yhtä sun toista omana tietonaan pitävä kertoja.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Yksi kirja ei tietenkään riittäisi pitkälle. Autiolle saarelle pitäisi joutua kokonaisen kirjaston kanssa, sellaisia paratiisisaaria taitaa olla aika harvassa.

Mutta jos vain yksi kirja pitää valita, niin sitten Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Se ei kulu monestakaan lukukerrasta, ja autio saari ja yksinäisyyden pohtiminen sopivat hyvin yhteen.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Kieli on, sopii sanoa.

Palaa otsikoihin