Siirry sisältöön
Haku

Nostoja Kielitoimiston ohjepankista

6.5.2020 10.05

Osa koululaisista jää kotiin – vai jäävät?

Nosto Kielitoimiston ohjepankista: Verbi yksikössä vai monikossa?

Viime aikoina on tiuhaan ollut puhetta siitä, mitä jokin tietty ihmisryhmä tai osa jostain joukosta tekee tai ajattelee. Aika usein kuitenkin unohtuu, missä muodossa verbin tällöin tulisi yleiskielisessä tekstissä olla.

Kun lauseen tekijää tarkoittavaan subjektiin sisältyy sellainen yksikkömuotoinen sana kuin osa, kolmannes tai neljäsosa, on predikaattiverbikin yksikössä. Esimerkiksi seuraavissa lauseissa kyseessä on osa sairastuneiden ja kyselyyn vastanneiden kokonaisuuksista:

Suurin osa sairastuneista saa lievän taudin ja paranee ongelmitta.

Noin kolmannes vastaajista kertoo välttävänsä ovenkahvaan koskemista.

Lisäksi sana puolet käyttäytyy monikkomuodostaan huolimatta poikkeuksellisesti saman kaavan mukaan:

Kyselyyn vastanneista vähän yli puolet kertoi lukeneensa kirjoja enemmän kuin aikaisemmin.

Verbi on yksikössä myös muunlaisissa kokonaisuuden osaa tarkoittavissa rakenteissa, joissa subjektina on lukusanailmaus:

Yhdeksän kymmenestä virustartunnan saaneesta ei ehkä huomaa sairastuneensa.

Lähes 70 prosenttia suomalaisista haluaa nostaa hoitajien palkkaa enemmän kuin muiden alojen palkkoja.

Vastaavasti verbi on yksikössä silloinkin, kun subjektiin sisältyy ryhmää tarkoittava yksikkömuotoinen sana kuten joukko tai ryhmä:

Kasvava joukko lapsia ja nuoria oireilee pahaa oloa kotona sekä koulussa.

Lääkäriryhmä lähtee ohjeissaan siitä, että hyvä käsihygienia vähentää taudin leviämistä kouluissa.

Lue lisää


Palaa otsikoihin