Siirry sisältöön
Haku

Hyvän virkakielen verkkokurssipaketti

Hyvää virkakieltä voi opiskella myös maksuttomasti verkossa. Olemme tehneet yhteistyössä E-oppivan kanssa verkkokurssipaketin, joka innostaa parantamaan julkishallinnon tekstejä ja kielenkäyttöä. Kurssipaketti tarjoaa perustiedot organisaation käytäntöjen sujuvoittamiseen ja siihen, kuinka kirjoitetaan asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä teksti.

Hyvä virkakieli -kurssit ovat kaikille avoimia, ja ne voi suorittaa itsenäisesti verkossa. Kursseista saa kuitenkin parhaan hyödyn, kun niihin perehtyy yhdessä työkavereiden kanssa ja varaa aikaa pohdinnoille ja työn kehittämiselle. Opiskelun voi aikatauluttaa esimerkiksi niin, että edetään osio kuukaudessa ja keskustellaan opintopiirissä, miten opittua kannattaa soveltaa omassa työssä. 

Kenelle?

Kurssipaketti on tarkoitettu ensi sijassa valtion ja kuntien työntekijöille, jotka kirjoittavat työssään tai päättävät organisaatiossaan tekstitöiden järjestelyistä ja resursseista. Toivomme, että paketin sisältöjä hyödynnetään myös oppilaitoksissa, jotka valmistavat julkishallinnon tehtäviin.


Kurssipaketin sisältö

Hyvä virkakieli -verkkokurssipakettiin kuuluu seuraavat kuusi kurssia. Pääset kullekin kurssille esittelysivun linkin kautta.

Toimiva hallinto on kielestä kiinni -kurssi havainnollistaa hyvän kielen ja toimivien tekstien merkitystä hallinnon työssä. Kurssilta saa tuoretta tutkimustietoa päätöksenteon ja kehittämistyön tueksi. Hyvä kielenkäyttö parantaa hallinnon tehokkuutta ja palvelujen saavutettavuutta.

Uudista työtä, paranna tekstejä -kurssilla keskitytään siihen, kuinka teksteihin liittyvä työ kannattaa organisoida. Se esittelee keinoja työn järjestämiseen niin, että tekstien tekeminen on mahdollisimman helppoa ja tehokasta. Kurssi käsittelee myös palautteen roolia ja esittelee innostavia esimerkkejä onnistuneista käytännöistä meiltä ja maailmalta.

Kirjoita sujuvasti -kurssilla tarkastellaan yksittäisen tekstin suunnittelua, kirjoittamista ja viimeistelyä. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa tekstin rakenne, sävy ja se, kuinka tekstistä saa helppolukuista ja silmäiltävää.

Selkeytä lauseita ja virkkeitä -kurssi johdattaa selkeisiin lause- ja virkerakenteisiin. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa määriteketjut, lauseenvastikkeet, passiivi ja sananvalinta.

Nimet toimiviksi -kurssilla perehdytään siihen, millainen hallinnon nimi on toimiva ja miksi nimien suunnitteluun kannattaa panostaa. Kurssi on tarkoitettu erityisesti niille, jotka osallistuvat nimien suunnitteluun tai ovat mukana päättämässä nimistä.

Ruotsinkielisellä Klarspråk – Skriv bättre myndighetstexter -kurssilla perehdytään siihen, miten kirjoitetaan asiallisia, selkeitä ja ymmärrettäviä tekstejä ruotsiksi. Kurssi on tarkoitettu niille, jotka kirjoittavat ja kääntävät ruotsinkielisiä tekstejä.  


Tilauskoulutusta ja konsultointia

Voit tilata meiltä maksullista asiantuntija-apua ja koulutusta vaikkapa nimien suunnitteluun tai tekstien selkeyttämiseen.