Siirry sisältöön
Haku

Hyvän virkakielen koulutus

Autamme hallinnon organisaatioita parantamaan tekstejään ja koulutamme valtion ja kuntien kirjoittajia. Koulutuksissamme paneudutaan esimerkiksi siihen,

  • miten tekstiä voi tiivistää
  • kuinka kirjoittaa ymmärrettävästi hankalistakin asioista
  • miten saada tekstistä sävyltään ystävällinen
  • kuinka viestiä tsätissä. 

Apua sujuvaan virkakieleen

Olemme olleet mukana uudistamassa useiden virastojen kirjepohjia, päätösfraaseja ja asiakasohjeita. Monesti uudistusprojektiin on liittynyt koulutusta toimivasta asiakasviestinnästä tai päätösten perustelemisesta.

Valtion virastoille olemme järjestäneet koulutusta esimerkiksi säädöskielen selkeyttämisestä ja siitä, miten saada verkkosivuista helposti silmäiltäviä, selkeitä ja kiinnostavia. Kuntien virastoissa on monen kurssimme aiheena ollut, kuinka listatekstissä saa olennaisen paremmin esiin.

Koulutusta sekä kasvokkain että verkossa

Koulutustemme työmuodot vaihtelevat henkilökohtaisesta sparraamisesta ja pienryhmätyöskentelystä koko talon webinaareihin. Erityisen hyödyllisinä on pidetty palautepajoja, joissa tekstin vahvuuksia ja kehittämiskeinoja pohditaan yhdessä kollegojen kanssa.