Helsinki hiljensi savolaisen kylätien

Kuukauden kirja kesäkuussa 2018: Kieliyhteisön vaihto ja muuttajan identiteetti.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja kesäkuussa 2018 on Kieliyhteisön vaihto ja muuttajan identiteetti. Kirjan kirjoittaja on Pirkko Nuolijärvi.

Kirjan kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Se ilmestyi vuonna 1986 SKS:n Tietolipas-sarjan sadantena julkaisuna. Samana vuonna ilmestyi myös Nuolijärven väitöskirja Kolmannen sukupolven kieli: Helsinkiin muuttaneiden suurten ikäluokkien eteläpohjalaisten ja pohjoissavolaisten kielellinen sopeutuminen (sarjassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia).

Kieliyhteisön vaihto ja muuttajan identiteetti -teos kertoo maalta Helsinkiin tulleiden sopeutumisesta uuteen ympäristöön ja kieliyhteisöön. Kirjassa savolaiset ja eteläpohjalaiset suurten ikäluokien edustajat kertovat  siirtymisestään pääkaupunkiseudulle suuren muuton vuosina 1960- ja 1970-luvulla.

Pirkko Nuolijärvi. Kuva: Otso Kaijaluoto, Kuvain.

Kiinnittymistä uuteen

Nuolijärven tarkoitus on kuvata kirjassa sitä, millaisia ongelmia muuttajalle tulee, kun kieliympäristö muuttuu, ja millaisin strategioin muuttajat muutoksesta selviytyvät. Hän selvittää, miten ihminen irtaantuu entisestä yhteisöstään ja kiinnittyy uuteen.

Helsinki on tässä muuttokuviossa ”se imijä, joka hiljensi savolaisen kylätien ja pani pohjalaisvanhemmat saattelemaan lapset Seinäjoen asemalle, kohti varmempaa tulevaisuutta, kaupunkia, jossa oli työ ja sen mukana kaikki”. Muuttoliike lisäsi itäistä väriä Helsingin kieliyhteisöön, vaikka myös lähimurteiden vaikutus jatkui voimallisena. Näin Nuolijärvi:

Sitä paitsi Helsingissä niin kuin muuallakin suomalaisessa kieliyhteisössä on puhekielen ja kirjakielen välinen raja viime vuosikymmeninä alkanut hämärtyä siksi, että kirjakielinen malli on ulottanut vaikutuksensa yhä laajemmalle ja toisaalta kirjakielen mukainen normatiivinen puhekielen malli on alkanut menettää asemiaan (Paunonen 1982a: 139). Helsinkiin muuttava joutuu siis varsin monimuotoisen puheyhteisön keskelle, ja tilannetta mutkistaa vielä sekin, että useimmilla muuttajilla on takanaan sangen vahva ja omaleimainen paikallismurre. [Viittaus Heikki Paunosen artikkeliin ”Muuttuvat puhesuomen muodot”.]

Neljänlaista alakulttuuria

Nuolijärvi päätyy tutkimuksessaan siihen, että Helsinkiin muuttaneet pohjalaiset ja savolaiset edustavat neljää erilaista kielellistä alakulttuuria:

– – yhtäällä ovat murteenpuhujat, toisaalla neutraalin yleispuhekielisen valtakulttuurin suosijat, kolmantena uuden helsinkiläisen alakulttuurin puhekieliset piilovaikuttajat ja neljäntenä yleiskieliseen valtakulttuuriin sopeutujat – –.

Nuolijärven mukaan pohjalaiset ovat todennäköisempiä murteenpuhujia kuin savolaiset. Useimmiten murteenpuhujalla on hyvin kiinteät yhteydet entiselle kotiseudulle.

Yleispuhekieliseen valtakulttuurin sopeutujia Nuolijärvi kutsuu ”kahden maailman eläjiksi”: tämä ei tarkoita vain fyysistä ja mentaalista olemassaoloa, vaan myös kielimuotoa, jossa näkyy sekä murteen mukanaolo että yleiskielen ja yleispuhekielen voimakas panos. Näitä Nuolijärven haastattelemista muuttajista on yli puolet.

Helsinkiläistynyt sopeutuja on eritoten savolainen. Nuolijärven mukaan helsinkiläissävyisen puhetavan omaksuminen ei ole pelkästään passiivista sopeutumista vaan aktiivista toimintaa: puhuja on ikään kuin tehnyt valinnan ”tämä on kotipaikkani, tänne kuulun ja tämän kieltä puhun”.

Yleiskielisen puhetavan omaksumista uudessa asuinympäristössä tai haastatelutilanteessa selittää Nuolijärven mukaan moni asia. Kyse voi olla esimerkiksi epävarmuudesta uudessa ympäristössä tai siitä, että haastateltavalla on sellainen työ, jossa hän on tottunut käyttämään huolilteltua puhetapaa.

 Kannen valokuva: Pielaveden Lampaanjärven kansakoululaisia 1958. Kajaanin kuvaamo. Kannen suunnittelu: Osmo Omenamäki.

Melkeim pellenähän ne piti

Teos sisältää paljon katkelmia haastatteluista. Kaikkiaan haastateltavia oli 48. Tässä pari esimerkkiä vastauksista lukemisharrastusta koskevaan kysymykseen:

No Tartsaneita vaan tossa ei muuta, ja iltalehet se on sitte, em mä kirjoista enn ook kiinnostunu.

No siinä tietysti on kaikennäköstä, on on näitä dekkareita ja sitte matkakirjoja ja, kaikennäköstä oikeastaa, ettei oom mitää semmosta, suosikkia mikä ois, mikä ois sitten mielessä.

Tässä vastauksia kysymykseen siitä, miten muuttajat ovat kokeneet Helsingissä asuvien suhtautumisen heihin:

Melkeim pellenähän ne piti sitt et alkuaikaa. No eikös se o ihan, ku savom murretta vielä puhuu ni tuota, eikös ne katos se om melekei hölömöm merkki sitten tuota, et aika ainakin jotkut suhtautuu sillä lailla.

Mulle on jäänyt yleensä semmonem mielikuva että, pohojalaisista ihmisistä piretään aika paljon täälä Helsingissä, monessa monessa suhteessa että en en olem mitään alemmuuskompleksia misssään suhteessa tuntenut. Päivvastoin, päivvastoin olen hyvin tyytyväinen että olem Pohjammaalta.

Palaa otsikoihin