Siirry sisältöön
Haku

Kotuksen uutiset 2023

17.5.2023 13.45

Kotusta kuultiin hallitusneuvotteluissa

Nissilä: Toimiva kieli on osa huoltovarmuutta.

Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Leena Nissilä on ollut kuultavana hallitusneuvotteluissa. Nissilää kuultiin tiistaina 16. toukokuuta Osaava Suomi -neuvotteluryhmässä, aiheena Kansalliskielistrategia ja Kielipoliittinen ohjelma. Nissilä esitteli neuvottelijoille myös Kotuksen hallitusohjelma-avauksia, muun muassa ehdotukset paikannimilaista ja pysyvän rakenteen luomisesta kielitilanteen systemaattiseksi seuraamiseksi sekä toimenpiteistä virkakielen selkeyttämiseksi.

”Toin esiin, että tulevalla hallituskaudella on tärkeää jatkaa Kansalliskielistrategian ja Kielipoliittisen ohjelman toimeenpanoa”, kertoo Nissilä. ”Lisäksi hallitusohjelmassa tulee huomioida yleinen kielitilanteemme eli kansalliskielet ja muut kielet, erityisesti kotoperäiset vähemmistökielet. Huomiota pitää kiinnittää myös lainsäädäntötarpeisiin, kielen käyttöön julkisissa ja digitaalisissa palveluissa sekä kielitietoiseen yhteiskuntaan ja lukutaitoon liittyviin kysymyksiin.”

Leena Nissilä Kotimaisten kielten keskuksessa. Kuva: May Wikström, Kotus.
Leena Nissilä. Kuva: May Wikström, Kotus.

Hyvä kieli säästää aikaa ja rahaa

Perusajatus Kotuksen hallitusohjelma-avauksissa on, että kieli ei ole itsestäänselvyys. Kieli on kulttuurin, oppimisen ja sivistyksen ytimessä. Hyvä kieli säästää aikaa ja rahaa.

”Toimiva kieli on myös osa huoltovarmuutta”, tähdensi Nissilä kuulemisessa. ”Kotimaisten kielten keskuksen tulee huolehtia kaikille ymmärrettävän yleiskielen vaalimisesta. Muistutin neuvottelijoita siitä, että Kotuksen toimintamahdollisuuksia pitäisi parantaa. Ymmärrettävään kieleen panostamalla on mahdollista saavuttaa myös kestäviä säästöjä.”

Kieliasiat kiinnostivat laajasti

Nissilän mukaan henki kuulemisessa oli hyvä ja kieliasiat kiinnostivat neuvottelijoita laajasti. Nissilän alustuksen jälkeisessä keskustelussa puhuttiin muun muassa karjalan kielen ja romanikielen tilanteesta.

Osaava Suomi -ryhmä on kuullut monia asiantuntijoita. Puhetta ryhmässä johtaa kansanedustaja Sari Multala (kok.).

Osaava Suomi -reformipöytää. 10.5.2023. Sari Multala, Sofia Vikman, Santeri Lohi, Laura Huhtasaari, Sakari Puisto.
Osaava Suomi -reformipöytää 10. toukokuuta 2023. Vasemmalta Sari Multala, Sofia Vikman, Santeri Lohi, Laura Huhtasaari ja Sakari Puisto. Kuva: Fanni Uusitalo, valtioneuvoston kanslia.

Kieliavauksia-kampanjaa kiitetty

Kotuksen yhdessä kielilautakuntien kanssa valmistelemat hallitusohjelma-avaukset julkaistiin joulukuussa 2022. Kieliavauksia-kampanja on saanut paljon myönteistä palautetta. Avaukset ovat olleet esillä myös lehdistössä ja erilaisissa kieliaiheisissa tapahtumissa. Sosiaalisessa mediassa avauksia on jaettu tunnisteella #kieliavauksia.

Avaukset on kokonaisuudessaan julkaistu Kotuksen verkkosivuilla. Lisäksi uudella ”Kieliavauksia 2023: kiteytyksiä” -sivulla nostetaan esiin avausten keskeisiä sisältöjä. Sivulla on myös Nissilän hallitusohjelmakuulemisessa pitämä esitys.


Palaa otsikoihin