Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2017

10.4.2017 11.00

Pääsiäinen kielellä

Kirjoituksia kevään sanoista.

Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat ovat vuosien varrella kirjoittaneet monenlaisista pääsiäiseen ja yleisemmin kevääseen liittyvistä asioista. Kotuksen kevätkimara -teemasivulle on nostettu osa näistä kirjoituksista.

Koosteesta selviää muun muassa se, mistä pääsiäisenä oikein päästään. Usein ajatellaan, että pääsiäisenä päästään siitä, mihin laskiaisena on laskeuduttu.

Pääsiäiseen kuten muihinkin juhlapyhiin liittyy omanlaisiaan ruokaperinteitä. Nykyään esimerkiksi mämmi kuuluu pääsiäisajan ruokapöytään kaikkialla Suomessa. Sata vuotta sitten mämmiä syötiin lähinnä Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla ja Hämeessä, jotka olivat keskiajalla katolisen kirkon aluetta. Mutta miten mämmiin liittyvät rotso ja muikuri? Entä millainen on mämmikoura?

Kotuksen kevätkimaraan on koottu myös linkit sivuille, joilla selitetään pääsiäiseen liittyvien sanojen alkuperiä. Mistä tulevat esimerkiksi sellaiset sanat kuin lankalauantai, rairuoho ja trulli?

Kotuksen kevätkimara

Räystäs ja jääpuikko. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.



Palaa otsikoihin