Kellot keskiviikkona, langat lauantaina?

Suomen Kuvalehden pääsiäisnumeron perinteisessä tietovisassa oli kiinnostava kysymys: ”Mistä pääsiäisviikon keskiviikko on saanut kellokeskiviikko-nimen?”

Lehden antama oikea vastaus (”tavasta laittaa karjalle kellot kaulaan”) on väärä. Toki se on kansanomainen selitys, mutta ei se ole nimen takana. Kuten kirjoituksessani Tuhannen päreet (Kotus-blogi, 30.5.2018) mainituissa sanonnoissa tässäkin on kyse alkusoinnusta, jonka perusteeksi on sepitetty tarina jälkikäteen.

Ei lankoja lauantaina

Törmäsin ilmiöön ensi kertaa, kun tarkastelin 1980-luvun lopulla Suomen sanojen alkuperä -hankkeeseen liittyen suomen murteiden sana-arkiston lankalauantai-lippuja. Niissä väitettiin kiven kovaan, että nimi tulee siitä, että lankalauantaihin mennessä talvella kehrättyjen lankojen piti olla pestyinä tai värjättyinä.

Lankalauantain alkuosa lanka- on kuitenkin lainattu lankaperjantain eli pitkäperjantain nimestä (ruotsin långfredag) ja tarkoittaa siis pitkää. Kun pitkäperjantai (jossa nyt sattuu olemaan alkusointu) oli käännöksenä otettu käyttöön, lanka-alkuosa jäi tavallaan vapaaksi. Pitkäperjantai ja lankalauantai, siinäpä mukavan alkusointuinen pari.

Vanhimpia hiljaisen viikon päivien nimistä ovat juuri pitkäperjantai ja kiirastorstai, joilla on ollut erityistä kirkollista merkitystä. Kiirastorstain nimi tulee puhdistautumisesta ja on suora laina ruotsin sanasta skärtorsdag. Ruotsissa pitkäperjantain nimi on siis långfredag, ja meilläkin on vanhemmassa kirkollisessa kirjallisuudessa käytetty sanaa lankaperjantai. Ortodokseillahan päivä on suuri perjantai.

CC BY 4.0

Kiirastorstain jalkojenpesupalvelus Uspenskin katedraalissa. 1978. Kuva: Erkki Salmela. Helsingin kaupunginmuseo.

Kuinka kellot soivat

Lankalauantai on ruotsiksi yksinkertaisesti påsklördag ’pääisäislauantai’ tai påskafton ’pääsiäisaatto’. Viikon aloittaa palmusunnuntai, jonka nimellä on oma raamatun pääsiäiskertomukseen liittyvä historiansa. Koska sunnuntailla, torstailla ja perjantailla oli erityinen nimensä, on viikkoa täydennetty jälkikäteen muilla nimillä. Liittyykö näihin sitten oikeasti jotain tapoja?

Kellokeskiviikon taustalla voi ollakin oikea vanha tapa. Se ei kuitenkaan liity karjan- vaan kirkonkelloihin.

Päivän nimi on ruotsissa dymmel-onsdag, ja se viittaa siihen, että kirkonkelloja on soitettu vaimennettuina, alkuaan ei metallikielellä vaan puisella kapulalla (ruotsin murteissa dymbel ’puinen vaarna’ ja islannissa dymbell ’puukapula’); myöhemmin on kellon kieli voitu vaimentaa vaikka käärimällä se kankaaseen. Koko viikkoon on myös voitu viitata sanalla dymmel-vecka ’hiljainen viikko’. Suomen kieleen kellokeskiviikko on sopinut alkusoinnun vuoksi hyvin, vaikka nimi idean huomioon ottaen olisi pitänyt kääntää jollakin hiljaisuuteen viittaavalla sanalla.

Hiljaa, hiljaa kirkonkelloa. Kuva: Foto Roos. Helsingin kaupunginmuseo.

Kunhan kuulostaa hyvältä

Kun meillä näin ollen oli jo kolme alkusointuista päivännimeä, kellokeskiviikko, pitkäperjantai ja lankalauantai, ovat maanantai ja tiistai saaneet lisänimensä pelkän alkusoinnun perusteella ilman mitään esikuvaa. Ruotsissa maanantaista on käytetty sanaa blåmåndag, joka oikeastaan on laskiaissunnuntain ja laskiaistiistain välissä oleva maanantai, ja hiljaisen viikon tiistailla ei ole ruotsissa nimeä ollenkaan.

Suomessa maanantai ja tiistai saivat alkusointuiset nimet malkamaanantai (tai maakkomaanantai) ja tikkutiistai (tai tiukkutiistai). Kansanomaiset selitykset malkamaanantaille tarjoavat halonhakkuuta (vaikka malka ei ole polttopuu vaan kattorakennelmiin kuuluva riuku) ja sytykkeeksi vuoltuja tikkuja, jotka erityisesti tikkutiistaina vuoltuina olisivat erityisen toimivia.

Oikea vastaus Suomen Kuvalehden alussa esitettyyn kysymykseen voisi siis olla ”alkusoinnusta”. Tosin keskiviikon kohdalla taustalla näyttäisi olevan myös osittainen käännöslaina (tai idean lainaaminen) ruotsin hiljaisen viikon kellonsoittoon liittyvästä termistä.

Kiinnostavin kysymys tässä onkin se, vaikuttaako kansanetymologia ihmisten käyttäytymiseen. Onko pääsiäisviikolla ahkeroitu lankapyykin parissa ja onko karjalle pantu kellot kaulaan, vaikka ne odottaisivat laitumelle pääsyä vielä sisätiloissa? Vai onko näillä selityksillä haluttu miellyttää (tai höynäyttää) kansanperinteen ja murteen kerääjää?

Lähteet

• Påsk – palmsöndagen och stilla veckan (Institutet för språk och folkminnen)
• Suomen murteiden sanakirja: kellokeskiviikko
  
• Svenska akademiens ordbok: dymmel
• Ulla-Maija Forsberg: Tuhannen päreet (Kotus-blogi, 30.5.2018)
  

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro