Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2018

4.6.2018 14.30

Taakse poistu ja lumoudu

Imperatiivista on moneksi, luepas!

1. komppanian suljetun järjestyksen harjoituksessa. Taakse poistukaa! Kuva: Ovaskainen. Sotamuseo.

Suljetun järjestyksen harjoitukset: Taakse poistukaa! Kuva: Ovaskainen. Sotamuseo.

Imperatiivi on verbin modus eli tapaluokka, jolla on vajaa persoonataivutus ja jonka keskeinen tehtävä on ilmaista käskyä, kehotusta tai pyyntöä. Imperatiivi- eli käskylauseita ovat esimerkiksi Tule tänne ja Älkää menkö vielä.

imperatiivi (Ison suomen kieliopin verkkoversio) 

imperatiivilause (Ison suomen kieliopin verkkoversio)

imperatiivi (Kielitoimiston sanakirja)

Imperatiivilause on prototyyppinen tapa muodostaa direktiivi. Direktiivi on nimitys ohjailevassa tehtävässä käytettävälle lausumalle, jolla voidaan käskeä, kehottaa, pyytää tai neuvoa puhuteltavaa toimimaan tai olemaan toimimatta tietyllä tavalla.

direktiivi (Ison suomen kieliopin verkkoversio)

Suvi Honkanen: Kielioppi ja tekstilaji. Direktiivin muotoilusta viraston ryhmäkirjeissä (Helsingin yliopisto, 2012, pdf)

Kahdesta näkökulmasta

Suomen imperatiivia voidaan tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin sitä voidaan lähestyä morfologiasta käsin. Näin muodostuu paradigma, joka koostuu imperatiivin preesensin (ja perfektin) persoonamuodoista. Imperatiiviparadigma on liitetty verbintaivutuksen kuvauksessa modusten yhteyteen. Tätä näkökulmaa kutsutaan artikkelissa synkronis-morfologiseksi. Toinen näkökulma on se, että imperatiivia tarkastellaan vuorovaikutuksesta ja siinä syntyneistä syntaktisista konstruktioista käsin. Tätä näkökulmaa kutsutaan diakronis-vuorovaikutukselliseksi. – –

Imperatiivimoduksen asema on kuitenkin siinä mielessä erityinen, että se ei muodosta suomessa täyttä persoonaparadigmaa, niin kuin muodostavat konditionaali ja potentiaali. Se saattaa olla hämmentävää, mutta hämmennys liittyy tässä yhteydessä nimenomaan kuvaukseen, ei kieleen itseensä. Kielen
kehityksellä ei ole päämäärää, tai päämäärä ei ole ainakaan se, että kieli saataisiin kuvatuksi jäännöksettömästi ja kauniin symmetrisesti.

Yrjö Lauranto: Suomen kielen imperatiivi – yksi paradigma, kaksi systeemiä (Virittäjä, 2/2013)

Koska meitä käsketään?

Löydä tyylisi! Voita auto! Lumoudu Lapista! Näin meitä puhutellaan päivittäin. Mainoskieli suosii imperatiiveja; onhan mainonnan tarkoitus ohjailla kuluttajaa.

Vaikka käskymuodot kuuluvat kielenkäytön peruskalustoon, emme tavallisesti käytä tämäntyyppisiä lauseita puhuessamme toistemme kanssa. Saatamme kyllä sanoa ”sinun pitäisi jo löytää tyylisi” tai ”voittaisitpa sen auton”, mutta imperatiivimuoto ei tunnu näihin yhteyksiin luontevasti istuvan. Miksi ei?

Löytäminen ja voittaminen, niin kuin lumoutuminenkin, ovat tapahtumia, joiden toteutuminen ei ole vain itsestä kiinni: niiden suhteen voi yleensä esittää vain toiveita. Tavallisesti käskyt, kehotukset ja pyynnöt kohdistetaan vain sellaiseen toimintaan, joka on tahdonalaista ja josta puhuteltava voi itse päättää: Tule meille! Tilaa esite! Etsi tyyliäsi! Osallistu kilpailuun! Matkusta Lappiin! Mainosten maailmassa käskymuotojen käyttö ei rajoitu tähän, vaan imperatiiveja luodaan miltei mistä tahansa verbistä. Niinpä sellaiset muodot kuin löydä, voita tai lumoudu on helppo tunnistaa irrallisinakin mainostyylisiksi.

Hannele Forsberg: Koska meitä käsketään? (Kieli-ikkuna, 18.9.2001)

Mies laittaa rahaa keräyslippaaseen Unkarin hyväksi, todennäköisesti vuoden 1956 kansannousun aikoihin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Mies laittaa rahaa keräyslippaaseen Unkarin hyväksi, todennäköisesti vuoden 1956 kansannousun aikoihin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Mahdoton tehtävä?

Olemme oppineet, että sellaiset verbinmuodot kuin tule, anna, yritä ovat käskymuotoja, imperatiiveja. Nimityksestään huolimatta niitä käytetään muuhunkin kuin käskemiseen. Niillä muun muassa neuvotaan (Paina tästä), pyydetään (Tule käymään) ja annetaan lupia (Saanko mennä? Mene vaan). Kauimpana määräilystä ohjailevan imperatiivin sävy on rukouksissa (Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme).

Aina imperatiivin käyttöön ei kuitenkaan liity suoranaista toiminnan ohjailua. Sen avulla voidaan muun muassa tehokkaasti kuvata, miten vaikean tehtävän edessä joku on tai on ollut. Usein puhuja kertoo omasta kokemuksestaan.

Hannele Forsberg: Mahdoton tehtävä (Kieli-ikkuna, 28.8.2001)

Yhteistyön välineitä?

Uudempi tutkimus erilaisista arjen ja työelämän vuorovaikutustilanteista on kuitenkin muuttanut kuvaa ohjailevien lausumien ja erityisesti imperatiivin käytöstä ja merkityksestä. On havaittu, että imperatiivimuotoiset kehotukset ja ohjeet ovat ennen kaikkea yhteistyön välineitä. Niitä esitetään taajaan silloin, kun osapuolet toimivat tai työskentelevät yhdessä, olkoonpa kyse sitten ruuanlaitosta, autoajelusta tai ammattilaisten yhteistyöstä leikkaussalissa tai pelastustoimessa.

Imperatiivimuotoisilla lausumilla kehotetaan, ohjataan tai kannustetaan toista tekemään jotain, joka edistää yhteistä hanketta ja hyödyttää molempia osapuolia. Teoille ja toimille, joihin imperatiiveilla ohjataan, on ominaista myös helppous ja odotuksenmukaisuus.

Liisa Raevaara: Ohjeita asiakkaille – tilannetajua ja lukijan huomioimista (Hyvää virkakieltä, 27.1.2016)

Helsingin Suomalaisen Yhteislyseon iltalinja 1930-luvun alussa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Sano muikku! Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Älkäämme välittäkö?

Toinen yksinkertainen esimerkki olisi monikon ensimmäisen persoonan imperatiivi, joka rakennetaan morfologisesti näin:

otta-kaa-mme
katso-kaa-mme

Siinä suomen kielessä, jota kuvaamme, tämän muodon käyttö on ensisijaisesti kirjallinen, ja se elää tyylillisesti merkityissä puhutun kielen varianteissa, esimerkiksi kirkollisessa kielenkäytössä. Toisaalta sillä on myös arkaistisuutensa vuoksi ironista käyttöä, kuten seuraavasta sanomalehtiesimerkistä näkyy:

Mutta älkäämme välittäkö, vaan nouskaamme yhteen rintamaan, kaikki Suomen unikeot! Ryhdytään vaatimaan oikeuksiamme. (al)

Tyylillisesti neutraalissa arkipuheessa imperatiivin sijasta esiintyy passiivimuoto: otetaan, katsotaan.

Auli Hakulinen: Kertooko kielioppi, miten suomalaisten 2000-luvulla pitäisi puhua? (Esitelmä, Tieteen päivät, 13.1.2001)

”Älä sano nin lipiää”

Imperatiivit ovat yleisempiä joissakin kielenkäytön lajeissa kuin toissa. Esimerkiksi uutisissa niitä käytetään harvoin, mutta resepteissä ne ovat yleisiä ja odotuksenmukaisia.

Myös sananparsissa imperatiiveja viljellään taajaan. Tässä joitakin esimerkkejä tekemiseen liittyvistä sananparsista.

Älä ennen karsinaa tee ennenkuin vasikan saat.
Älä ennen karsinaa tee ennenkuin vasikan saat.
(Alatornio, L. Mäntynen, 1933)

Tie vuan niin kun hyvä tuloo, eikä niin kun käsketään.
Tee vaan niin kuin hyvä tulee eikä niin kuin käsketään.
(Eno, A. Heiskanen)

Älä sinä tee ninko minä teen, mutta tee ninko minä käsken.
Älä sinä tee niin kuin minä teen, mutta tee niin kuin minä käsken.
(Hausjärvi, J. Sillanpää, 1936–1937)

Tee mies itsestäs, ravista hajut pöksystäs.
Tee mies itsestäsi, ravista hajut pöksyistäsi!
(Hausjärvi, J. Sillanpää, 1936–1937)

Älä sano nin lipiää, ettei tee kipiää.
Älä sano niin lipeää, että ei tee kipeää.
(Hausjärvi, J. Sillanpää, 1936–1937)

Kotuksen sananparsikokoelma


Toimitus: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin