Siirry sisältöön
Haku

Kotus-vinkit 2019

6.9.2019 10.10

Lukutaidon käsite on laaja

Lukea voi tekstin lisäksi vaikkapa mediaa, kuvaa tai peliä.

Syyskuun kahdeksantena päivänä vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Lukutaito on monimutkainen asia: esimerkiksi mekaanisella lukutaidolla tarkoitetaan kykyä lukea ja peruslukutaidolla sitä, että myös ymmärtää lukemansa.

Lukemisen käsite onkin laajentunut. Voidaan puhua muun muassa kuvanlukutaidosta, nuotinlukutaidosta tai pelinlukutaidosta. Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijoiden kirjoituksia lukutaidosta on koottu Viikon vinkkiin vuonna 2017.


Videon ääni: Yle Elävä arkisto.


Palaa otsikoihin