Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
23.5.2017 14.01
Jonnet ei muista Jonnee?
Erikoisesta erisnimestä yleiseksi yleisnimeksi.
Lapset ovat puhuneet Jonneista: Jonnet ei tiedä. Jonnet ei muista. Jonnet on hei cringei.
Mietin, ketkä Jonnet tässä nyt ovat puheena. Vai sittenkin jonnet? Yritetäänpä selvittää.
Ensin tarkistan tietenkin Kielitoimiston sanakirjasta. Onko jonne ehtinyt jo sinnekin? Onhan toki, tosin toisessa, sanoisinko tavanomaisessa pronominimerkityksessään: johon (paikkaan), minne, mihin. Substantiivia jonne sanakirja ei tunne, vielä.
Kurkistus laajaan sanomalehtiaineistoon (Suomen media-arkisto) kertoo, että jonne ei ole levinnyt journalistiseen yleiskieleen. Ensimmäiset esiintymät jonnet-monikolle löydän vuodelta 2016, ja esiintymiä on vain pari.
Nuorison juhlintaa Hietarannan uimarannalla koulujen päättymispäivänä 31.5.2008. Kuva: Kari Hakli. Helsingin kaupunginmuseo.
Jonnenjoutavaa?
Minulle Jonnesta tulee ensin mieleen Jönni: Jönni Lumperi, Maiju Lassilan Kuolleista heränneen (1916) päähenkilö. Jönni sekoittuu ajukopassani Jooseen, Veijo Meren Manillaköyden (1957) Keppilän Jooseen. Häilähtääpä mielessäni myös Ludvig Holbergin Jeppe, joka juo. Tuttu näytelmästä Jeppe Niilonpoika (Jeppe på Bjerget eller Den forvandlede Bonde, 1722).
Jonninjoutavaa, tämä mieleenjuolahtelu! Siis epäkelpoa, mitätöntä tajunnanvirtaa. Mutta jatketaan vielä hetki: Jonninjoutava on käytössä jo vanhassa kirjasuomessa, kun puhutaan tyhjänpäiväisyyksistä: ne on jonni joutawia loruja (Ganander). Myös murteissa jonninjoutava on ollut monikäyttöinen ilmaus erityisesti kielteisissä merkityksissä (turha, mitätön, kelvoton): Ain se marisuo jonniijjoutavast (Kurkijoki).
No niin. Taisin eksyä joron jäljille, kun yritän pysyä jonnen jäljillä. Olen tietty hakoteillä. Lähden siis jonnekin muualle, toiselle tielle, someen. (En Someen tielle, sellainen toki on tuttu Ristiinasta.)
Nettijonnet
Laajasta sosiaalisen median aineistosta (Futusome) käy ilmi, että jonnet ovat tavallisia somekeskusteluissa ainakin jo vuonna 2015. Hakufraasit ”jonne ei tiedä” ja ”jonne ei muista” eri
taivutusmuodoissaan tuottavat yhteensä lähes 5 500 sosiaalisen median osumaa. Vuonna 2016 osumia on noin 3 000 ja alkuvuoden 2017 aikana noin 2 500.
Verkkokeskusteluista löytyy viitteitä siitä, mistä jonnepuhe on saanut alkunsa. Ilmeisesti kyse on 1990-luvun lopun tai 2000-luvun alun ilmiöstä. Arveluita on monia.
Yhden arvelun mukaan kyse on yksittäisestä Jonne-nimisestä pojasta, joka tubetti (eli teki Youtube-videoita) ja joi videoillaan Euroshopper-energiajuomaa ja jota alettiin netissä pilkata Jonne ES:nä eli ES-Jonnena. Jonnemeemit kukoistivat.
Toisen arvelun mukaan kyse oli yksittäisestä tubaajasta, mutta hänen nimensä ei ollut Jonne. Kyseistä tubaajaa vain alettiin syystä tai toisesta kutsua jonneksi. Hetken kuluttua moni netissä viihtyvä poika sai kuulla olevansa jonne.
Kolmannen arvelun mukaan jonnettelun taustalla on kahden eri sivuston käyttäjien välinen kiista tai riita. Netin Urbaanin sanakirjan mukaan ”alkuperä on suomalaisen Kuvalauta-sivuston käyttäjien kokemassa ylemmyydentunteessa myöskin suomalaisen Jonneweb-sivuston käyttäjiin”. Urbaanin sanakirjan mukaan jonnea voidaan ”käyttää monessa eri yhteydessä, mutta alkuperästään johtuen sitä käytetään eniten kuvaamaan tietynlaisia nuoria tai lapsia, vain ja ainoastaan negatiivisessa mielessä”. Urbaanissa sanakirjassa on myös fraasin jonnet ei muista selitystä: ”Viittaa johonkin nostalgiseen. Jokin mikä oli ennen huippua ja eeppistä, eikä nykyjustinbieberit vaa tajua, koska olivat silloin vielä isänsä kiveksissä. Jonnet ei muista the joulukalenteria, markkaa, McGyveriä, snessiä...”
Jonneläppää?
Yleisnimi jonne näyttää viittaavan säännönmukaisesti miespuolisiin ihmisiin. Sen rinnalla on alettu käyttää naispuolisiin ihmisiin viittaavaa jonnaa.
Näyttää siltä, että puhe jonneista ei ole hetken huumaa, vaan pysyvämpi kielellinen ilmiö. Kun tutkii some-esimerkkejä, havaitsee, että useimmiten jonneista puhutaan jollakin tavalla humoristisesti, ”läpällä”, jopa myönteisesti. Toki suoranainen pilkkaaminen ja kiusaaminenkin ovat yleisiä.
Jonkinlaista ilmauksen neutraalistumistakin ehkä on havaittavissa, samoin merkitysten laajentumista tarkoittamaan monia eri (muistamattomia) sukupolvia. Vai miten pitäisi tulkita Samae Koskisen runoilua laulussa ”Jonnet ei muista” (2017)? Ketkä kaikki jonneja oikein ovatkaan?
Jonnet ei muista Nokialaista keksintöä suomalaista, joka rajat ylitti / Jonnet ei muista Sepulturaa kun kaksi Cavaleraa siinä tykitti / Jonnet ei muista aikaa sodan kun jotku kodin oman joutu taakse jättämään / Jonnet ei muista Väinämöistä ja se on ihan OK, en muista minäkään
Harva oli kuullut Jonneista 1980-luvulla, jonneista puhumattakaan. Tässä englantilaisen koulun hilpeitä oppilaita välitunnilla vuonna 1981, ajalta ennen jonnettelun alkua. Kuva: Ari Himanen. Helsingin kaupunginmuseo.
Hyvä nimi pilalla?
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta käy ilmi Jonne-nimen suosio. Kyse ei ole uudesta nimestä. Toki nimi oli hyvin harvinainen 1900-luvun alupuolella: esimerkiksi vuosina 1900–1919 nimi annettiin 74 lapselle, vuosina 1960–1979 jo 277 lapselle. Vuosina 1980–1999 Jonne-nimen sai 1 948 lasta, vuosina 2000–2009 taas 1 001 lasta. Vuosina 2010–2017 Jonne-nimi on annettu 491 lapselle.
Tämä viittaisi siihen, että samaan aikaan kun erisnimen Jonne rinnalla on alettu käyttää yleisnimeä jonne ja vieläpä enimmäkseen kielteisissä yhteyksissä, erisnimen suosio on laskenut. Valitettavasti nimipalvelusta ei saa vuosikohtaisia tietoja. Kiinnostavaa olisi nähdä, kuinka suosittu Jonne-nimi oli esimerkiksi viime vuonna.
Erisnimen yleisnimistyminen ei ole tavatonta. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa sellaisten nimien kuin Urpo ja Uuno muuttumiseen yleisnimiksi. Eivätkä urpo ja uuno mitenkään mairittelevia nimityksiä ole. Kielitoimiston sanakirjan mukaan niillä viitataan hölmöihin ja typeriin ihmisiin, mäntteihin. Ehkä on niin, että erisnimiä otetaan yleisnimikäyttöön erityisesti, kun on tarvetta kielteisille ilmauksille?
Mutta kuka oli alkuperäinen Urpo, kuka Uuno? Tarina ei kerro. Eikä alkuperäisen Jonnenkaan arvoitus tässä ratkennut. Oliko häntä edes?
Eivätkä kysymykset tähän lopu: Voinko käyttää jonne(t)-sanaa, jonnet ei muista -lausahdusta tai jotain sen kaltaista ilmausta hyväntahtoisesti? Vai osallistunko niitä käyttäessäni aina jonkinlaiseen pilkkaamiseen ja ivaamiseen?
Kertokaa. Joku. Pliis.
Jonninjoutava (Vanhan kirjasuomen sanakirja)
Jonninjoutava (Suomen murteiden sanakirja)
Jonne (Urbaani sanakirja)
Suomen media-arkisto
Futusome
Nimipalvelu (Väestörekisterikeskus)
Jaakko Sivula: Erisnimestä yleisnimeksi (Kielikello 9, 1977)
Taru Kolehmainen: Erisnimestä yleisnimeksi – aataminomenoita Kankkulan kaivoon (Kielikello, 1/2012)
Palaa otsikoihin | 12 puheenvuoroa
Nimen taustalla lienee se, että ”Jonne” nähtiin jotenkin stereotyyppisenä tuon ikäpolven nimenä, jota ei juuri ollut sitä vanhemmilla. VRK:n nimipalvelu ei enää anna vuosikohtaisia nimimääriä, mutta ainakin nimen suosio nousi vuosituhannen vaihteeseen ja sitten näyttää kääntyneen laskuun, eli ehkä tässä on perääkin! Palvelun haarukka (1980–99) on vain aika iso, eikä kerro ovatko nimet painottuneet 1990-luvun loppupuolelle, kuten vähän epäilen. Negatiivinen sävyhän termillä on, koska se ei tarkoita ketä tahansa teinipoikaa, vaan nimenomaan sellaista, joka käyttäytyy vanhemman näkökulmasta jotenkin häiriötä aiheuttavasti, typerästi tai osoittaa tietämättömyytensä vanhemmille itsestään selvistä asioista.
Itsekin käytän ”jonnea” usein päivitelläkseni jotain havaitsemaani – ”siellä oli jotain jonneja jotka...” on vetävämpi aloitus juttua kertoessa kuin ”näin nuoria, jotka” – usein myös hivenen ironisesti. Sekasukupolisesta joukosta ”jonnetkin”, joskin ”jonnettaretkin” saatan mainita...
Ei ole yksi eikä kaksi itkua, joita on itketty, kun 11-vuotias Jonne-poikani on tullut koulusta kotiin. Jonnettelu oli vielä viime lukuvuonna päivittäistä. Osalta se oli toki hyväntahtoista kiusoittelua, mutta ei läheskään kaikilta, etenkään isommilta pojilta. Olen toimittajana, isänä ja kansalaisena seurannut termin merkitysvivahteita ja käyttöä sekä jututtanut aika monia varhaisteinejä ja teinejä asiasta. Jonne on peräisin termistä ES-Jonne (alkuperänä voi olla blogistin mainitsema bloggari, tosin en ole kuullut), jolla tarkoitetaan energiajuomia lipittäviä, levottomasti ympäriinsä "päriseviä", hieman yksinkertaisia ja mistään mitään mitään tietämättömiä ja muistamattomia, kultakalan kärsivällisyydellä varustettuja poikia.
Asuttuamme tämän lukuvuoden ulkomailla jonnettelu on vähentynyt, vaikka koulu on suomalainen. Poika on myös niellyt kohtalonsa ja paksunahkaistunut kääntäen jutun itsekin vitsiksi. Defenssi vai miellyttämisenhalua, sitä tutkailen.
Oletan, että yleisintä jonnettelu on murroikäisillä, jotka tykkäävät jonnetella varhaisteinejä ja murrosiän ohitta ohittaneilla, jotka ivaavat nuorempiaan. Se vaikuttaa olevan yleisen naurunalaistamisen lisäksi jonkinlainen ikää koskeva erotteluperuste.
Aikuisten harjoittamaa jonnettelua on ehkä vaikeinta tajuta, jota sitäkin tosiaan jo tapaa. Se tuntuu koskevan ehkä y- ja z-sukupolven edustajia, jotka "eivät muista". Onhan se kauheaa jos jollakulma ei ole omakohtaisia muistikuvia ajoista, jolloin paheksujan omat sukupolvikokemukset ovat muovautuneen. Jonne, Urpo tai Uunohan sellainen ilman muuta on! On aika käsittämätöntä, että yleensäkään voi olla yleisesti hyväksyttyä, että mikään nimi kaapataan tarkoittamaan jotain negatiivista. Blogistin mainitsemat Uunot ja Urpot, mutta myös Jormat, Liisat (piisaliisa), Jonnet, Taunot, Erkit ("eihän sitä erkkikään...") saavat suoranaisesti kärsiä nimestään. Minusta kyse ei ole yhtään mistään vähemmästä, kuin sydämettömästä sivistymättömyydestä.
Mahdollista tietenkin on, että ilmaus muuttuu ajan kanssa yksinomaan tai lähes yksinomaan negatiiviseksi. Harkintaa sopii siis käyttää.
Jotta totuus ja alkuperä ei unohtuisi niin:
"Jos Olet Niin Nuori Ettet Tiedä" Tuosta on himpun verran luoda yhtälöä vaikka Taunoon.
ES-jonne tarkoittaa energiajuomia juovaa jonnea. ES-lyhenne tulee enegiajuomamerkistä EuroShopper EnergyDrink mutta nykyään sillä tarkoitetaan kaikkia energiajuomia.
Ne joita tällainen äärimmäisyyksiin menevä sekoilu ärsyttää käyttävät nimitystä jonne leimatakseen näitä poikia.
Jonnet ei muista [jotain mennyttä asiaa]-tyylisellä lauseella ilmaistaan jotain omasta mielestä aiemmin paremmin ollutta asiaa jota nämä jonnet eivät voi muistaa koska he olivat sinä aikana liian pieniä tai eivät olleet syntyneetkään. Tämä liittyy entisten aikojen ihannoimiseen ja nostalgiaan. Tämä entinen aika tarkoittaa jotain aikaa vuosien 1990-2012-välillä.
Käytäännössä on vaikeaa määrittää tarkasti kula on jonne ja kuka ei. Termi soveltuu ihmisiä paremmin erilaisten ominaisuuksien ja asioiden kuten pelien kuvastamiseen
Veikkaisin, että noihin aikoihin myös energiajuomien suosio räjähti. Kun itse ostin Ameriikoista tilattuja Jolt Cola -tölkkejä kavereilta joskus 2003-2005 niin energiajuomat olivat vielä aika marginaalinen nörttipiirien ilmiö eivätkä yläasteikäiset vielä niitä kittailleet "pärinöiden" toivossa. Varhaisimmat meemikuvat joissa esiintyi "jonneja" myös tuntuvat esittelevän nuorisomuotia jostain tuolta 2006-2010 tienoilta.
Omana kouluaikanani Erkillä leikiteltiin niinkin, että kun sijaisopettaja kysyi luokkaan tullesssaan, puuttuuko joku, vastattiin että Erkki. Opettajan kysyessä sukunimeä, vastattiin että Liikanen, johon taas sisältyi vitsi ylimääräisestä henkilöstä. Erkkien ikäluokkaan kuulunut opettaja ei huomannut ja kirjasi koko nimen päiväkirjaan. Siihen aikaan ainoa tunnettu nimikaima oli viihdetaiteilija.
Voisi ajatella, että pilailunimeksi valitaan nimi, joita ei ole ihan kiusausetäisyydellä. Siinä rajoilla mentiin, kun kaverini kertoi porukalle vasta kastetun lapsensa perinteisen nimen ja totesi, että hän ei lapselleen mitään lehmien nimiä anna viitaten juuri näihin "jonneihin".