Terävästi-palstalla julkaistaan vierailevien kirjoittajien tekstejä ja Kotus-blogin lukijoiden keskustelunavausehdotuksiin perustuvia blogimerkintöjä. Ehdotuksia voi lähettää palautelomakkeella. Palstan tekstit eivät edusta blogitoimituksen näkemyksiä saati Kotuksen
virallista kantaa.
Uusia sanoja asiantuntijuuden eri vivahteille
Miksi tyytyä pelkkään asiantuntoon, kun asiaa voi myös kuulla, luulla ja nuuskia?
Julkisessa keskustelussa on vellonut viime aikoina paljon porua asiantuntijuudesta, asiantuntijana esiintymisestä sekä eturyhmien tavoista vaikuttaa politiikkaan omalla asiantuntemuksellaan. Mutta riittävätkö sanavarastomme annit todella kattamaan kaiken tämän ilman kiusallisia sekaannuksia? Kenties muutama erottelu olisi paikallaan asiantuntemisen vivahteille.
Suomen kieli kaipaa esimerkiksi kotoperäistä vaihtoehtoa sanalle lobbari. Tällaiseksi soveltuisi erinomaisesti esimerkiksi asiantunkija – erehdyttävän lähellä asiantuntijaa, mutta yrittää kuitenkin tuputtaa jotain.
Kaikki asiantuntijat eivät myöskään ole samasta puusta saati samalla tavoin veistettyjä. Esimerkiksi kirveellä veistetyt ja kömpelösti asian hallitsevat voisivat olla asiantunnustelijoita tai asiankopeloijia; puoskaroivat tai epäilyttävän julkisuushakuisesti opinioneeraavat puolestaan asianhipelöijiä.
Intohimoisesti
asiaansa suhtautuvia voisi hyvinkin nimittää asiankoskettelijoiksi, ehkä
jopa asianhivelijöiksi. Mikäli ainoa asia, jota henkilö yrittää
markkinoida, on hän itse, voitaisiin puhua itsetunkemuksesta. Aikamme
vitsauksia, misinformaatiota ja tietotulvaa, voitaisiin kutsua asiantunnottomuudeksi
ja asiantungokseksi.
Miksi myöskään tyytyä vain kosketusetäisyydellä tapahtuvaan asiointiin?
Asiantuntijuus, asiankuulijuus ja asianluulijuus kuvaavat hyvin
kasvavaa etäisyyttä tiedon alkuperäisestä lähteestä. Alkuperäistutkimusta
tekevät puolestaan pyrkivät saamaan vihiä uusista asioista, joten olisi
vähintäänkin oikein nimittää näitä asiannuuskijoiksi tai
asianhaistajiksi.
Yllä olevaa vasten myös sana asianajaja saa lisää merkityksiä. Ehkä tarvitaan myös asianjarruttajaa, asiankorjaajaa, asianvakuuttajaa ja pahimmillaan kenties asianhautaajaa. Nämä sanat kuvaavat hyvin niin sanottua pr-työskentelyä, joka puolestaan on asiantuntityöskentelynä laskutettavaa – elleivät asiantunnit ja itse työ ole selvästi erotettavissa toisistaan.
Miksi siis tyytyä pelkkään asiantuntoon, kun asiaa voi myös tunkea, kosketella monin eri tavoin, kuulla, luulla ja nuuskia? Kuka tietää, mitä kaikkea muuta asialle voi kielessämme tehdä.
MARKUS NEUVONEN
Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele