Juhannusheiniä lattialle

Juhannuksen mukaan nimettyjä kasveja ei kirjakielessä tosin monta ole; juhannusruusu taitaa olla tutuin. Suomen kielen murteissa on toisin. Juhannusta kantaa nimessään lähemmäs parikymmentä eri kasvia. Syynä moninaisuuteen on maan pituus: kasvukausi etenee eri tahtiin Lohjalla ja Kittilässä. Juhannuskukaksi on nimitetty sitä kasvia, mikä niihin aikoihin milläkin seuduin on tavallisimmin kukassa.

Mitä kasveja ne sitten ovat? Juuri verkkoon tulleessa Suomen murteiden sanakirjan 5. osassa on koko joukko juhannuksen kukkijoita. Määrää lisää se, että juhannus ei ole ollut kaikissa murteissa juhannus, vaan keskikesän juhlaa on kutsuttu myös nimillä johannes, juhananpäivä, juhani, juhannes, juhannis ja jussi. (Puhumatta tietenkään mittumaarista ja muista sen sukuisista, mutta niistä sitten aikanaan: m-alkuiset sanat ovat käsikirjoitusvaiheessa.) Kukkakaan ei ole kaikkialla kukka, vaan nimityksen perusosana voi olla myös heinä, kukkanen, nunna, nunnu, ploomu, polla, pumpula tai ruoho. Näistä ploomu näyttää lainalta ruotsin kukkaa tarkoittavasta blomma-sanasta; juhannuksenploomuja on kerätty Lestijokilaaksossa. Juhannusnunnut, harvemmin juhannusnunnat, ovat olleet tuttuja etenkin Satakunnassa. Siellä on myös muita kukkivia nunnuja kuten harakannunnu ’päivänkakkara; peltosaunio’ ja kirsinunnu ’valkovuokko’.

Nimitysten määrän perusteella tavallisin juhannuksen kukista näyttäisi olevan saunio. Sillä tarkoitetaan joko kamomillasauniota tai sitä suuresti muistuttavaa peltosauniota eli saunakukkaa. Lohjalla kerrotaan juhannuskukasta keitetyn teetä, joten kyse on siellä kamomillasauniosta. Tuoksun perusteella nämä nykyisin eri sukuihin laskettavat lajit voikin erottaa ehkä helpoimmin toisistaan.

Mesiangervo on tavallinen juhannuksen kukka eteläisemmässä Suomessa. Pyhtäällä kasvia kutsuttiin juhannusheinäksi, ja sieltä kerrotaan, että juhannuksen oli juhannusheinää lattial. Tapa levitellä kesäisinä juhlapäivinä mesiangervon tuoreita lehtiä lattialle on ollut tuttu myös ainakin Ruotsissa ja Brittein saarilla. Lehtien on kerrottu paitsi raikastavan ilmaa tuoksullaan myös vähentävän vetoa, hiljentävän ääniä ja pitävän lattiat siisteinä, kun jaloissa kulkeutunut lika jäi niihin. Kuivuneiden lehtien lakaiseminen juhlien jälkeen lienee ollut vaivattomampaa kuin lattioiden puhdistus.

Pohjois-Suomessa kullerot loistavat kesän valoisimpaan aikaan niityillä ja rantatörmillä. Ylitorniolla muisteltiin kulleroista, että enne ei kukhaan maininnu nuita (muiksi) ko juhaneskukiksi. Toisaalta myös etelämpänä aina Hämeessä asti kullero on yhdistetty juhannukseen.

Muita murteissa juhannuksen mukaan nimettyjä ovat olleet esimerkiksi niittyleinikki, pietaryrtti, kuisma, keltasauramo, metsäkurjenpolvi, siankärsämö, voikukka, päivänkakkara, metsätähti ja puna-ailakki. Mitenkähän käynee ilmaston lämmetessä? Vieläkö riittää juhannukseen kukkijoita?

KIRSTI AAPALA

Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimitussihteeri.

Suomen murteiden sanakirja verkossa

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele