Ylönpalttisuudenkaluin kaupitseminen kielletty!

Huomenna, marraskuun viimeisenä perjantaina, vietetään vuotuista Älä osta mitään ‑päivää, jonka tarkoitus on saada ihmiset miettimään kulutustottumuksiaan ja hillitä kerskakulutusta. Mutta osattiin sitä ennenkin. Pitkin 1700-lukua Ruotsissa annettiin asetuksia, joissa valtakunnan asukkaita, siis suomalaisiakin, kiellettiin tuomasta maahan erinäisiä ylellisyystuotteita sekä tietenkin myös myymästä ja ostamasta niitä.

Esimerkiksi vuonna 1756 kuningas Aadolf Fredrik ilmoitti surevansa alamaistensa viimeaikaista suurellista elämää ja ylenpalttisuutta, joihin harvalla kuitenkaan tosiasiassa oli varaa. Erityisen vaarallista oli tärvätä rahansa ulkomaisiin herkkuihin ja nautintoaineisiin, kuten uuteen muotijuomaan kahviin, kun kansantaloudelle olisi ollut eduksi, että niin ylhäisö kuin rahvaskin olisi tyytynyt oman maan tuotteisiin. Tätä mieltä oli erityisesti hattupuolue, joka halusi kehittää valtakunnan elinkeinoelämää.

Ylellisyystuotteet tuontikieltoon

Kun valtiontalous oli joutunut perin heikkoon jamaan, suorastaan vararikon partaalle, ripeät toimet olivat tarpeen. Vaikka säädyt eivät kokonaisuudessaan asettuneet hattupuolueen ajaman tuontikiellon kannalle, valtion kassa näytti niin tyhjältä, että hallitus julkaisi vuonna 1756 omalla vastuullaan asetuksen, jolla kuningas isällisesti ohjasi alamaisiaan pois prameudesta ja herkullisesta elämästä.

Asetukseen sisältyi parisataakohtainen luettelo tuontikiellossa olevista ylönpalttisuudenkaluista eli ylellisyysesineistä. Lainkuuliaisimmat ylellisyystuotteiden ystävät kokeilivat muun muassa silkkiäistoukkien kasvattamista Ruotsissa, ja kasvitieteilijä Carl von Linné vakuutti, että teenviljely kyllä onnistuisi Etelä-Ruotsissakin. Tuontikieltoa yritettiin valvoa muun muassa tulli- ja kotitarkastuksin, mutta siitä huolimatta salakauppa kukoisti, ja viiden vuoden kuluttua kielto peruttiin.

Mitä ihmettä tämä tarina tekee Kotus-blogissa? – Myönnetään, että johdanto venähti pitkänlaiseksi, mutta kyllä tuo luettelo vuodesta 1757 alkaen tuontikiellossa olleista ylellisyystuotteista on kielellisestikin kiinnostavaa luettavaa.

Herkkuja vailla suomenkielistä nimeä

Listaa silmäillessä huomiota kiinnittää, että joukossa on runsain määrin tuotteita, joilla ei edes ollut vakiintunutta suomenkielistä nimeä. Mihinpä suomalaisrahvas olisikaan tarvinnut sanoja sellaisille ulkomaanherkuille kuin Caviari, Confiturer (konvehdit), Drufwor (viinirypäleet) ja Oliwer, saatikka sellaisille kurkunkostukkeille kuin Arrach ja Cider.

Toisinaan asetussuomennoksessa on esitetty varmuuden vuoksi rinnakkain sekä ruotsin- että suomenkielinen nimitys:

Böklingit eli sauhutetut Sillit

Murcklor eli pienet Sienat (korvasienet tai mahdollisesti jokin niitä muistuttava laji)

Tand-Pretor eli Hammasten caiwaus neulat.

Moni luettelon vierasperäisistä kirjoitusasuista on säilynyt melkein sellaisenaan nykysuomeenkin, mitä nyt c on vaihtunut k:ksi tai s:ksi, kaksoiskonsonanttien ja pitkien vokaalien merkitseminen vakiintunut sekä alkukirjain muuttunut suuresta pieneksi: Cacaosta on tullut kaakao, Citronista sitruuna ja Vermicellistä vermiselli, samoin Compassi on muuttunut kompassiksi, Microscopi mikroskoopiksi ja Kijkari kiikariksi. Alkukirjaimen kokoa lukuun ottamatta entisellään ovat vuodesta 1756 säilyneet muiden muassa kirjoitusasut marmori, rusina, soija ja tryffeli.

”Ongiwarret. Oblatit.”

Asetustekstin alkukirjaimista ei tosin kannata tehdä päätelmiä yksittäisten sanojen kirjoitusasusta, sillä 1700-luvun teksteissä isoa alkukirjainta käytettiin paitsi erisnimissä ja virkkeen alussa, myös keskellä virkettä tärkeiksi mielletyissä substantiiveissa, toisinaan muidenkin sanaluokkien sanoissa.

Vuoden 1756 asetukseen sisältyvässä ylellisyystuotteiden luettelossa isot alkukirjaimet ja pisteet ovat toimineet ennen kaikkea luetelmakohtien erokkeina. Lyhyitä luetelmakohtia on voitu latoa useampikin samalle riville. Tällaista tilansäästöä ei 2010-luvulla enää harrasteta, mutta yhä edelleen ainakin eräs nimeltä mainitsematon esitysgrafiikkaohjelma tarjoaa luetelmiinsa oletusarvona isoa alkukirjainta jokaisen rivin alkuun. 

Vieras sana – vieras fontti

1700-luvun painotuotteissa myös fontti – anteeksi tyylittömän moderni sana! – kertoo, mitä tuolloin pidettiin kotoisina suomena ja ruotsina ja milloin tekstiin oli sujautettu jotakin muuta kieltä. Suomen- ja ruotsinkielinen teksti ladottiin noilla nykylukijalle hankalilla goottilaisilla kirjaintyypeillä, vieraskieliset sanat taas 1700-luvun suomalaisille oudommalla antiikvalla.

S-alkuisia tuontikiellossa olleita tuotteita. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.

Näin tarkasteltuna varmistuu, että esimerkiksi luettelon sanat Instrumentit, Microscopit ja Pergamentti miellettiin tuolloin niin vieraskielisiksi, että ne vaativat antiikvaa, Kijkarit, Oblatit (öylätit eli ehtoollisleivät) ja Puder-Sokeri puolestaan kotoiseksi suomeksi. Kirjaintyyppi saattoi vaihtua kesken ilmauksen, jopa kesken sanan (lihavointi tässä antiikvan merkkinä): Apotekarin-Rasiat; Instrumentit. Mathematiska. Optiska. Musikaliska. Klasiset; Violin-Stråkat (viulunjouset).

Tämä 1750-luvun kiellettyjen tuotteiden luettelo on monen muun vanhan asetustekstin tavoin luettavissa Kotuksen aineistopalvelu Kainossa, tosin kokonaan groteskilla kirjaintyypillä kirjoitettuna. Tulemmeko nykyään toimeen ilman luettelon tuotteita – edes yhden ainoan Älä osta mitään ‑päivän?

ELINA HEIKKILÄ

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Lisää aiheesta:

Asetus 1756m = Cuning:sen Maij:tin Armollinen Asetus, Wissein ylönpaldisuden Caluin kieldämisestä tuoda sisälle Waldacundaan. Annettu Stockholmisa Raadi-Camarisa sinä 4 päiw. Marras-Cuusa 1756. Stockholmisa, Präntätty, Directeurildä ja Cuningalliselda Kirjan Präntäjäldä, Jacob Merckellildä. Wuonna 1756. (Vieritä tekstiä noin puoliväliin, kunnes virkkeiden lopussa alkaa näkyä lähdeviitteenä As1756m.)

Suolahti, Gunnar 1917: Kun kahvi tuli maahamme. Teoksessa Elämää Suomessa 1700-luvulla II, s. 15–43. Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo. (Myös uusintapainoksia.)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele