On ku koiranoksennus, sylgemättä ei voi ńi piällä kattšuo!

Järjestyksessä toisen koronakesäni olen etätyöskennellyt Karjalan kielen sanakirjan sanalippuarkiston parissa. Pääasiallinen työtehtäväni on ollut sanakirjan käsin kirjoitettujen ja sittemmin kuvatiedostoiksi digitoitujen sanalippujen yhdistäminen oikeisiin sana-artikkeleihin, joten koukeroiset kaunokäsialat ovat kesän aikana tulleet tutuiksi.

Pelkkää yksitoikkoista puurtamista yhdistelytyö ei ole, sillä vanhoista sanalipuista löytyy välillä oikeita helmiä. Olen kesän aikana kohdannut muun muassa sanakirjaan kelpaamattomia kirosanoja, 1920-luvun koulutodistukselle kirjoitetun kontekstiesimerkin ja turpaanvetämistä havainnollistavan piirroskuvan. Lippujen tiedoista sanakirjaan on otettu esimerkiksi tilarajoitteiden vuoksi vain osa, joten puuhastelu lippujen parissa on antoisaa, vaikka itse sanakirjan hyvin jo tuntisikin.

Aivan harjoitteluni ensimmäisinä päivinä käsittelin suuren määrän koira-alkuisia sanalippuja, joiden huomasin kummittelevan mielessäni vielä kesän loppupuolellakin. Kiinnostuin erityisesti tavasta, jolla sanakirja koiria kuvaa – perinteikkäät koiranilmat ja koiranelämät olivat minulle toki tuttuja suomestakin, mutta Karjalan kielen sanakirjan koirakavalkadi vaikuttaa jopa hämmentävän rikkaalta ja ennen kaikkea negatiiviselta.

CC BY 4.0

Koira ja muuta Kaunoselän väkeä. 1938. Kuva: Uuno Peltoniemi. Museovirasto.

Ovelat ja ilkikuriset

Sanakirjan perusteella vaikuttaa siltä, että ihmisen paras ystävä osaa olla aika kiero tyyppi. Esimerkiksi Suistamolla koiraža mies on ollut pahanilkinen ja häijy, ja Säämäjärvellä koiražu tyyppi puhuu pahaa jokaisesta. Suojärvellä koiraissus on tarkoittanut herjaa, josta joku on kontekstiesimerkin mukaan viety oikeuteen asti, ja pahanilkistä ihmisjoukkoa on verrattu irvailevaan koiralaumaan eli koiralistoon:

Koiraĺist‿yhteh t́ilah kerrytäh da sid vai irvisselläh. (Säämäjärvi)

Koiralauma kerääntyy yhteen paikkaan ja siinä sitten irvistelee.

Lisäksi Säämäjärvellä ilkitöistä on puhuttu koiranroatona (roato = työ), ja koiransilmä vaikuttaa tarkoittaneen sekä onnettomuutta tuovaa katsetta että pahansuopaa ihmistä, joka ei näe toisessa mitään hyvää. Onpa koirankarvaa tarkoittavalla koiranvillalla jostain syystä viitattu riitaan ja epäsopuunkin, kuten tässä esimerkissä, jossa vilahtaa myös kissa:

Ongo heile nygöi koiran vai kažin villoa pandu keskeh, rijjelläh da kiistetäh ainoz? (Säämäjärvi)

Onko heidän väliinsä laitettu nyt koiran- vai kissankarvaa, aina tappelevat ja riitelevät?

Ihan sopuisasti tässä kulkee karjalankarhukoira Sanni. Kuva: Sivi Ihalainen.

Koirantaudi on lapsez!

Koira kielessä tuntuu enteilleen tai kuvanneen myös sairautta. Koirannänni ja koirannäppy ovat oikeastaan koko karjalankielisessä Karjalassa viitanneet näärännäppyyn, jota on joskus vähintäänkin leikillisesti pidetty suorastaan koiran aiheuttamana:

Koirua ei pie haukkujez riäzittiä, sid koiru andau koirańńäńńin silmäh. (Salmi)

Koiraa ei pidä sen haukkuessa härnätä, silloin koira antaa näärännäpyn silmään.

Myös D-vitamiinin puutteesta johtuva riisitauti on tavalla tai toisella liittynyt koiriin, ja se on tunnettu nimillä koirantauti ja koiranvanhus (vanhus = vanhuus). Vaivaa on hoidettu koiranpuuvedellä eli koiranheidestä tehdyllä rohdolla, mutta itse koiristakaan ei ole ollut pelkkää riesaa. Eräässä lipussa ja sana-artikkelissa kuvaillaankin koiran mahdollista roolia riisitaudista paranemisessa:

[Kun lapsella on] koirantaudi, sit pideä kudžuizen ker kylvetteä lavvoil lastu, kerdu koiroa, toine lastu; yheks kerdoa pideä iškie koiroa da lastu, jälgimäizekse koiroa: ”ota koiru taudiz!” sid läbi jalloin keskis työtäh koiru; sid ĺibo koiru töllyöy ĺibo lapsi. (Säämäjärvi)

[Kun lapsella on] riisitauti, täytyy koiranpennun kanssa kylvettää lasta saunan lauteilla, kerran koiraa ja sitten lasta; yhdeksän kertaa pitää lyödä (vastalla) koiraa ja lasta, viimeisellä kerralla koiraa: ”ota koira tautisi!” Sitten työnnetään koira jalkojen välistä; sitten joko koira tai lapsi kuolee.

Järin ylevä ei koiran osa Säämäjärvenkään esimerkissä ole: uskollisen toverin sijaan koira on pahainen olento, joka pakotettuna ottaa takaisin lapselle antamansa taudin ja mahdollisesti heittää samassa rytäkässä veivinsä.

Jos jotain pitää heittää, niin mieluummin vaikka lumipalloja, tuumaavat karjalankarhukoirat Sanni ja Sergei. Kuva: Sivi Ihalainen.

Kelvottomia, hutiloituja, arvottomia

Koiruudella on viitattu myös jonkinlaiseen arvottomuuteen, ja moni ihmisille kelpaamaton asia määritetään koiramaiseksi tai koirille kuuluvaksi. Koiranhanki on huono ja liian heikko kannattelemaan ihmistä, ja koirangriba ja koiransieni ovat syömäkelvottomia tatteja ja sieniä. Koiransyömine puolestaan tarkoittaa sekä koiranruokaa että ihmisille valmistettua mutta onnettoman huonosti kokattua apetta.

Myös ihminen ja ihmisen toiminta voivat saada koiramaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Suistamolla huonosti onnistuneen tehtävän on saatettu sanoa menneen koirankunnivol, ja Tunkualla lopputuleman kannalta merkityksetöntä voittoa on kutsuttu koiranvoitoksi.

Oikein huonosti hoidettua hommaa voi karjalaksi kuvata koiramaisen vivahteikkaasti:

Ylem pahoi kropikoittši ombeĺi; ku koiranoksenduksen on luad́inuh kouftan. (Säämäjärvi)

Todella huonosti hutiloiden ompeli; on tehnyt puseron kuin koiranoksennuksen.

Elvi Pakarisen koiranheisipuu-liput Korpiselältä ohjeistavat, millä sanoilla riisitauti lähtee lapsesta: ”Ota koira taudis / vinguja vihas / vanguja vaivas / ota koira taudis.”

Kotikoirat ja villahyyröit

Liian jyrkkiä johtopäätöksiä Karjalan kielen sanakirjan kelvottomista koirista ei kuitenkaan kannata vetää. Oikeastaan koirien voimakas edustus esimerkiksi kissoihin verrattuna kertonee lähinnä siitä, että koirat ovat sanakirjan aineiston keräämisaikana satakunta vuotta sitten olleet olennainen ja tärkeä osa karjalaista elämänmenoa. Tätä tulkintaa tukevat myös itse sanaliput, jotka vilisevät käyttökoiria arkisine askareineen: ajokoira, kotikoira, emäkoira, hirvikoira, ilveskoira… Myös rikkikoira eli sylikoira sanakirjasta löytyy.

Onneksi kaunista tai suloisen pyöreää koiraa on välillä kehuttukin, ainakin Säämäjärvellä:

Se [koira] on villuhyyröi aiga.

Se koira on sangen hyväkarvainen.

[Koira] on ku mönt̆ti hyvä.

[Koira] on pyöreä ja tuuhea, hyvä.

Täz on tšomikki, koirampoigaine.
Tässä on kaunis ja sievä otus, koiranpentu.

Tällä hetkellä Karjalan kielen sanakirjan artikkelien yhteydessä on julkaistu sanalippujen kuvia aakkosväliltä a–koa. Sanakirjan seuraavassa päivitysversiossa ovat mukana muun muassa koira-alkuisten lippujen kuvat.

MILLA TYNNYRINEN

Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa Karjalan kielen sanakirjan korkeakouluharjoittelijana.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele