Nimien viemää

Nimien viemää -blogia kirjoittavat erisnimiin hurahtaneet Kotuksen asiantuntijat. Blogissa pohditaan nimiä ja niihin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista. Aiheena ovat kaikenlaiset nimet paikan- ja henkilönnimistä viranomaisten ja yritysten nimiin.

2.5.2023 11.11

Ulla Onkamo

Paikannimilaki turvaisi ja tehostaisi yhteiskunnan toimivuutta

Nimet ovat osa huoltovarmuutta ja aineetonta kulttuuriperintöämme.

Paikannimet ovat olennainen osa arkipäiväämme. Niiden avulla kerromme muille ihmisille, missä asumme ja liikumme. Ne mahdollistavat tavaroiden tilaamisen kotiin ja kertovat, missä sijaitsee mielenkiintoinen nähtävyys tai virasto, jossa on asioitava. Elintärkeitä paikannimet ovat silloin, kun hälytämme apua esimerkiksi kolarin uhreille tai heikkoihin jäihin uponneelle.

Paikannimet ovat myös osa kieltä ja kulttuuria. Niiden kautta määrittelemme omaa paikallisidentiteettiämme: mistä olemme kotoisin ja keiden kanssa kuulumme samaan ryhmään.

Jokioinen ja Humppila. Kuva: Ulla Onkamo.

Jokioisten ja Humppilan rajalla. Kuva: Ulla Onkamo.

Sujuva viestintä edellyttää yhdenmukaista paikannimien käyttöä

Paikannimien merkityksellisyys ei rajoitu vain yksilön elämään. Ne ovat osa yhteiskunnan infrastruktuuria ja huoltovarmuutta ja olennaisessa roolissa monen viranomaisen toiminnassa.

Nimien oikeellisuus ja oikea paikantavuus on välttämätöntä, jotta esimerkiksi poliisi, pelastustoimi, puolustusvoimat ja Säteilyturvakeskus voisivat toimia luotettavasti ja tehokkaasti. Lisäksi on lukuisia muita viranomaisia, joiden tiedonkeruussa ja -käsittelyssä sekä viestinnässä tarvitaan paikannimiä. Myös suuronnettomuuksissa ja muissa katastrofeissa sekä niiden välttämisessä on tärkeää, että asukkaat, viranomaiset ja media puhuvat paikoista samoilla nimillä.

Nykyään paikannimiä koskevia säädöksiä on kuitenkin hajallaan useissa eri laeissa ja nimipäätöksiä tekevät useat eri viranomaiset. Kukaan ei koordinoi paikannimien käyttöä eikä hallinnon nimien muodostamista. Lainsäädännössä ei myöskään määritellä lainkaan, mitä nimiä viranomaisten tulisi käyttää luonnonpaikoista ja kylistä.

Ruskeasanta. Rödsand. Kuva: Ulla Onkamo.

Ruskeasanta, taajama-alue. Kuva: Ulla Onkamo.

Paikannimien käyttö ja suunnittelu on saatava kuntoon

Kotimaisten kielten keskus esittää hallitusohjelma-avauksissaan paikannimilain säätämistä Suomeen. Aiemmin Kotimaisten kielten keskus on tehnyt aloitteen paikannimilain säätämisestä opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä maa- ja metsätalousministeriölle yhdessä Maanmittauslaitoksen kanssa (2011). Lain säätäminen esitetään myös yhtenä Hyvän virkakielen toimintaohjelman (2014) toimenpide-ehdotuksena. Toistaiseksi aloitteet eivät kuitenkaan ole johtaneet toimenpiteisiin.

Lailla pyrittäisiin turvaamaan sekä asianmukainen perinnäisten paikannimien käyttö että asianmukainen paikannimien suunnittelu. Perinnäisillä paikannimillä tarkoitetaan luonnonpaikkojen ja asuttujen paikkojen (esimerkiksi mäet, järvet, metsät, kylät) nimiä. Näistä paikoista on sekä hälytysturvallisuuden että kulttuuriperinnön vaalimisen takia syytä käyttää niiden paikallisia, asukkaiden kielenkäytössä vakiintuneita nimiä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta on lisäksi olennaista, että suunnitellut paikannimet (esimerkiksi hallinnollisten alueiden nimet, liikennepaikkojen nimet, tiennimet) ohjaavat oikeaan paikkaan ja yhdistyvät oikeaan osaan maata.

Opasteita Mikkelissä. Launiala, Tuppurala, Graani, Pursiala, Kenkävero, Satama. Kuva: Ulla Onkamo.

Opasteita Mikkelissä. Kuva: Ulla Onkamo.

Toimiva standardointiprosessi kaipaa virallistamista

Käytännössä lain vähimmäistavoitteena on, että nykyinen, Kotimaisten kielten keskuksen ja Maanmittauslaitoksen toteuttama perinnäisten paikannimien standardointiprosessi saataisiin virallistettua. Standardointi tarkoittaa, että jokin viranomainen päättää, mitä nimiä ja kirjoitusasuja kustakin paikasta kussakin kielessä käytetään. Kansallinen paikannimien standardointi on tärkeää myös kansainvälisen tiedonkulun näkökulmasta.

Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltajat ovat tarkistaneet Maanmittauslaitoksen tilauksesta sen karttoihin tulevaa suomen- ja ruotsinkielistä nimistöä jo useiden vuosikymmenten ajan. Saamenkieliset nimet tarkistetaan puolestaan Oulun yliopistossa. Tarkistustyön tärkeimpänä lähteenä ovat Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmat, jotka on kerätty paikallisia asukkaita haastattelemalla. Tarvittaessa kartoitetaan myös nimien nykykäyttöä.

Standardoidut nimet tallennetaan Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteriin. Tarkoituksenmukaista olisi, että julkishallinnon viranomaiset velvoitettaisiin käyttämään näitä perinnäisiä nimiä. Niitä olisi käytettävä sekä kaikessa viranomaisten viestinnässä että suunniteltaessa uusia nimiä, kuten luonnonsuojelualueiden, liikuntapaikkojen tai teiden nimiä.

Nimiä Vantaalla. Ohtolankatu. Björnsgatan. Köyhämäentie. Fattigbackagränden. Kuva: Ulla Onkamo.

Vantaalaisia nimiä kahdella kielellä. Kuva: Ulla Onkamo.

Laaja-alainen työryhmä selvitystä tekemään

Eurooppalaisessa vertailussa on harvinaista, että Suomesta puuttuu Yhdistyneiden kansakuntien jo 1960-luvulla suosittama valtakunnallinen paikannimiauktoriteettielin, jonka toiminta määriteltäisiin paikannimilaissa. Esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa on paikannimiin liittyvää lainsäädäntöä. Kun paikannimilakia lähdetään suunnittelemaan, on tärkeää kartoittaa naapurimaiden lainsäädäntöä, puntaroida ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia ja pohtia näiden lakien ja asetusten soveltuvuutta Suomeen.

Hyvä etenemiskäytäntö voisi olla laaja-alaisen työryhmän perustaminen paikannimilain säätämistä selvittämään. Työryhmässä olisi syytä olla niin suomen, ruotsin kuin vähemmistökieltenkin edustajia. Edustus olisi hyvä olla ainakin Kotimaisten kielten keskuksesta ja Maanmittauslaitoksesta sekä lisäksi useasta eri ministeriöstä: opetus- ja kulttuuriministeriöstä, maa- ja metsätalousministeriöstä, oikeusministeriöstä ja mahdollisesti myös sisäministeriöstä. Paikannimien toimivuus ja oikea käyttö koskettaa kaikkia näitä hallinnonaloja – ja meitä kaikkia Suomessa asuvia.

ULLA ONKAMO

Kirjoittaja on nimistönhuollon vastuuhenkilö Kotimaisten kielten keskuksessa.