Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.
20.1.2016 8.55
Lumisota puhkesi, lumiraivo repesi
Talvi on synnyttänyt omat vastineensa kesän superhelteelle ja seksihelteelle: nyt puhistaan lumisodasta ja lumiraivosta.
Etenkin otsikoinnissa äärisanojen käyttäminen on yleistä. Jonkin voimakkuudesta tai poikkeuksellisuudesta halutaan kertoa tiiviisti ja räväkästi. Suomen kielessä on näppärä uusien sanojen muodostamiskeino: kirjoitetaan yhteen kaksi vanhaa tuttua sanaa, vaikkapa lumi ja sota, ja tadaa – meillä on uusi yhdyssana lumisota.
Lisäksi sanojen merkitykset saattavat laajentua. Esimerkiksi lumisotaa (leikki, jossa heitellään toisia lumipalloilla) aletaan käyttää uudessa merkityksessä: mediassa kirjoitettiin vuonna 2010 Helsingin kaupungin taistelusta lunta vastaan lumisotana.
Lumisodalle on kehittynyt jälleen uusi merkitys, kun naapurin lumitöistä tai oikeastaan niiden
tekemättä jättämisestä valitetaan poliisille. Lumiriidoista tehdään rikosilmoituksia
ja soitetaan jopa hätäkeskukseen. Poliisin tiedotteessa todetaan pilke
silmäkulmassa:
”Poliisi ei tutki rikoksena juttuja, jossa naapuri ilmoittaa toisen naapurin lumien tippuneen katolta ’laittomasti’ hänen pihalleen tai käytävälleen. – – Emme myöskään voi puuttua siihen, että talonyhtiön kaikki osakkeen omistajat eivät tasapuolisesti huolehdi talonmiesvuorostaan. Se on huutava vääryys, mutta ei rikos.”
Vielä railakkaampi uusi yhdyssana on lumiraivo, jonka käyttö suorastaan räjähti mediassa viime viikolla:
”Lumiraivo repesi! Autoilija kävi aura-auton kuskin kurkkuun kiinni, jäteautosta lensi jätesäkki tuulilasiin” (otsikko Ilta-Sanomissa).
Aurakuskiparat ovat joutuneet autoilijoiden lumiraivon kohteiksi, kun oma autokulta jää auratun lumen taakse mottiin. Vimmastunut jäteauton kuljettaja puolestaan saattaa viskata jätesäkin aura-auton tuulilasiin.
Lumiraivoa muuten käytettiin myös vuosina 2014 ja 2015 juhannuksen kylmästä ”kesäsäästä”. Joku nokkela kehitti tuolloin Twitterissä myös aihetunnisteet (eli hashtagit) #seksilumi ja #tulipalolumi (vrt. seksihelle ja tulipalopakkanen).
Kotimaisten kielten keskuksen nykysuomen sanatietokantaan kerätään sanoja esimerkiksi mediasta. Raivo-loppuisia sanoja on kertynyt sinne melkoisesti, muun muassa
laturaivo
nettiraivo
marjaraivo
ruokaraivo
someraivo
taksiraivo
verkkoraivo.
Tien päällä on liikkeellä valitettavan raivokasta väkeä, koska tietokannasta löytyy näin monta liikenneaiheista raivo-sanaa:
autoraivo
katuraivo
liikenneraivo
rattiraivo
ruuhkaraivo
tieraivo
Huh huh! Olemmeko todella näin raivopäistä kansaa? Vai onko kyseessä vain se, että tunneilmaisut myyvät?
Lähteet:
Helsingin Sanomat 12.1.2016: Poliisi: Ruikutus seis ja lapio käteen – naapurin lumitöistä tehdään jopa rikosilmoituksia (toimittaja Riku
Jokinen)
Ilta-Sanomat 12.1.2016: Lumiraivo repesi (toimittaja Minna-Riikka
Härkönen)
Kotus-blogi: Kun superhelle ei riitä (Minna Pyhälahti)
Poliisin tiedote: Lumisotaa?
Palaa otsikoihin | 12 puheenvuoroa | Keskustele
Raflaavat, tunteisiin vetoavat otsikot tietysti myyvät, ja nykyään, kun kilpaillaan netinkäyttäjien klikkauksista, niitä haluavat kai käyttää kaikki. Usein mediassa pyritään myös vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin ja mielipiteisiin, ja tämäkin lienee helpompaa kun voi vedota ”raivoon” eikä esimerkiksi ”lievään tuohtumukseen”.
Englannista on levinnyt myös sana "äärimmäisen", vaikka yleensä riittäisi "erittäin".
(uskonnollista kuvastoa jatkaaksemme: raivoraittiille tuottavat Kaanaan häät suunnattomia ongelmia)
Nyt en ymmärrä ollenkaan. Miten sanoilla voi olla intimiteettisuoja? Jos kannassa on henkilötietoja (jollaiseksi saatetaan tulkita tieto siitä, mitä joku on sanonut yksityisessä keskustelussa, kirjeessä tms.), niin silloin kaikessa toiminnassa sen kanssa on noudatettava henkilötietolakia. On vaikea nähdä, miten tämä estäisi julkistamisen, jos lakia on noudatettu.
Ettei tässä vain ole kyse siitä, että kantaa ei haluta tai viitsitä avata kaikille.
Lisäksi: Jos tietoja antanut henkilö on antanut luvan henkilötietojensa käsittelyyn vain sisäisessä tai muuten rajatussa käytössä, voidaan tieto henkilöstä poistaa siitä näkymästä, jonka tietokannan julkinen käyttöliittymä tarjoaa. Se ei voi olla vaikeaa, jos tietokanta on tehty mitenkään ammattimaisesti.
Hallinnossahan yleisesti toimitaan niin, että jos jotain ei haluta tehdä, etsitään jostain peruste, jonka takia sitä ei ”voi” tehdä. Taitaa vähän sellaisesta olla kyse.