Lauloi kintahat käestä

Kalevalan päivän lähestyessä kansalliseeposta luetaan ja tarkastellaan erityisesti kouluissa. Rikkaasta teoksesta löytyy aina myös uusia näkökulmia, joihin tarttua.

Oma huomioni kiinnittyi tällä kertaa henkilöiden väliseen vuorovaikutukseen. Kielellä kannustettiin ja satutettiin jo Kalevalan laulumailla.

Xa. Czimmermann: Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta.  1859–1889. Kuva: Kansallisgalleria.

Lauloi suohon suonivöistä

Monien mieliin tunnetuimpana vuorovaikutustilanteena on iskostunut Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta:

Lauloi suohon suonivöistä,
niittyhyn nivuslihoista,
kankahasen kainaloista.

Onko tuttu tilanne? Vanhempi, meritoitunut henkilö hyödyntää asemaansa ja taitojaan näyttääkseen mahtinsa ja saavuttaakseen päämääränsä. Nuoremman on tyytyminen tappioon, häpeään ja toisen armeliaisuuteen päästäkseen pälkähästä. Uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat vahvasti läsnä.

Sanan säilällä onnistuttiin satuttamaan jo kauan sitten. Kilpalaulanta ei ole vain Twitter-ajan ilmiö, vaikka sosiaalinen media tarjoaakin tänä päivänä hyvän kanavan myös vihapuheelle ja maalittamiselle. Monilla on kokemuksia siitä, miten kintaat ovat symbolisesti tippuneet kädestä, kun jokin negatiivinen viesti, usein nimetön, satuttaa. Sanoilla ja kielellä on valtava mahti, hyvässä ja pahassa.

Joseph Alanen: Lemminkäinen ja karjapaimen. 1919–1920. Kuva: Kansallisgalleria.

Miss’ on pieni poikueni

Positiivisia esimerkkejäkin toki löytyy Kalevalasta kosolti. Yksi kauneimmista kohdista on kohtaus, jossa Marjatta etsii poikaansa:

Oi Päivyt, Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
miss’ on pieni poikueni,
kultainen omenueni?

Riipaisevan kaunis on myös Lemminkäisen äidin sitkeys saada poikansa takaisin elämään Tuonelan joesta.

Siitä äiti Lemminkäinen
tuuitteli tuttuansa
entisillehen eville,
muinaisille muo’oillensa,
pikkuista paremmaksiki.

Parhaimmillaan vuorovaikutus on todella voimauttavaa. Positiivinen ja kannustava kommentti voi olla jollekulle elintärkeä raskaassa elämäntilanteessa tai vaikeana hetkenä.

Joseph Alanen: Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen tulo Pohjolaan. Kuva: Kansallisgalleria.

Tulta iski turkin helmat

Miksi nasevista, kärjekkäistä ja iskevistä repliikeistä kuitenkin tykätään eniten? Joskus voi tuntua siltä, että viestin kuuluville saaminen vaatii viestin pukemista ivalliseen sävyyn. Miksi negatiivisia ja jopa ilkeitä viestejä on hauskempaa lukea? Onko empatia katoava luonnonvara?

Nykyajan taidokkaissa twiittaajissa ja muissa sosiaalisen median vaikuttajissa on usein paljon samaa kuin Väinämöisessä ja Lemminkäisessä. Lempeänäkin tunnettu Lemminkäinen hämmästyttää loitsutaidoillaan muun muassa Pohjolan neitoa kosimaan saapuessaan:

Jop’ on loihe loitsijaksi, laikahtihe laulajaksi:
tulta iski turkin helmat, valoi silmät valkeata
Lemminkäisen laulaessa, laulaessa, lausiessa.
Lauloi laulajat parahat pahimmiksi laulajiksi:
kivet suuhun syrjin syösti, paaet lappehin lateli.

Erityisesti kiistanalaisista aiheista keskusteltaessa osapuolet tuntuvat helposti asettuvan kahteen leiriin, kuten Kalevalassa ja Pohjolassa konsanaan. Omaa näkemystä tukevista argumenteista tykätään, niistä poikkeavat sivuutetaan. Tällöin on vaikea ymmärtää, mistä toisen osapuolen mielipiteissä on pohjimmiltaan kyse ja millainen huoli niiden takana kenties on.

Yhä useammat keskustelut käydään oman viiteryhmän sisällä. On raskasta käydä keskustelua, jossa näkemykset täytyy perustella. On helpompaa antaa periksi ja siirtyä turvallisempiin aiheisiin. Tällöin keskusteluista jää puuttumaan moninäkökulmaisuus, jota kompleksisten asioiden syvällisempi ymmärrys kuitenkin vaatisi.

Akseli Gallen-Kallela: Kaksi hiihtäjää, Suur-Kalevalan runon alkuvinjetti. 1922. Kuva: Kansallisgalleria.

Riemu riemulle remahti

Rakentavan vuorovaikutuksen avulla jokaisella on mahdollisuus edistää dialogia ja käydä keskustelua kiistanlaisistakin aiheista myös niiden kanssa, jotka eivät ole samaa mieltä. Osallistumisen kynnystä eri foorumeilla käytävään keskusteluun on hyvä madaltaa kaikkien osapuolten välillä. Aina keskusteluiden ei tarvitse päätyä samanmieliseen lopputulokseen tai tuottaa ratkaisua ongelmaan. Silti ne voivat lisätä yhteistä ymmärrystä.

Loitsuaminen ja laulanta olivat Kalevalan hahmoilla arvostettuja taitoja. Vuorovaikutustaidot ovat tämän päivän ammattitaitoa. Kielet ja niihin liittyvä osaaminen ovat tämän hetken vuorovaikutusyhteiskunnassa ja työelämässä yhtä tärkeitä kuin lihakset olivat aikoinaan teollisuusyhteiskunnassa. Vuorovaikutuksella ja sen mahdollistavalla kieliosaamisella on siis valtavan suuri merkitys.

Hyvää Kalevalan päivää!

• Kalevala – sanan virkkoi, noin nimesi (Kotuksen teemakoosteet)
  
• Kalevala (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)
• Matkalla Kalevalaan (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele