Köyhäin lasten holhoamisesta

Marraskuun 20. päivänä vietetään lapsen oikeuksien päivää. Kun mietin, löytyisikö Ruotsin vallan aikaisista suomeksi julkaistuista teksteistä mitään tähän aiheeseen liittyvää, aloin lukea vuonna 1763 annettua Cuning:sen Maj:tin Armollista Asetusta, Tulewaa Hospitalein ja Lastenhuonetten Laittamisihin Waldacunnasa. Tällä asetuksella nimittäin säädettiin köyhien lasten holhoamisesta.

Mistä rahaa lasten elättämiseen?

Asetuksen alussa erotetaan kolme lajia köyhiä hätäyneitä eli ahdingossa eläviä:

1. [senkaltaiset] jotca, tahicka wanhuden huonouden, pitkällisten kiwuloisutten eli jongun laisen saattamattomuden [= kyvyttömyyden, vamman] cautta, estetään itze toimittamasta heillensä ulottuwaista elatusta, ja owat ilman omaisia, jotca woiwat heitä holhota
2. mielettömät, halwatut ja sencaldaiset, jotca tarttuwaisilda eli parandamattomilda taudeilda owat waiwatut, nijncuin coilda [= jäsenten kolotukselta], caaduskelemiselda [= epilepsialta], spitalilda ja muulda
3. lapset, jotca heidän Wanhemmildansa, heidän köyhydensä tähden, ei taida nautita ulottuwaista ylöspitoa

Ensimmäisen lajin köyhät kuuluivat kotikaupunkinsa tai -pitäjänsä elätettäviksi, joten heitä ei enää saanut vastaanottaa kruunun varoin ylläpidettäviin hospitaaleihin eli sairaaloihin. Tästedes hospitaaleissa oli tarkoitus keskittyä toisen lajin köyhien eli tarttuvia tauteja potevien ja parantumattomasti sairaiden hoitamiseen, sillä heidän asumistaan ”muiden seasa” pidettiin hirvittävänä ja vahingollisena.

Turvattomien lasten puolestaan oli vielä mahdollista ”tulla hyödyllisixi yhdysjäsenixi caikillen”, siis työkykyisiksi ja itsensä elättäviksi yhteiskunnan jäseniksi. Siksi he vaativat asetustekstin mukaan parempaa huolenpitoa kuin muut ahdingossa eläneet. Ja kun hospitaaleissa ei enää hoidettaisi vanhuudenheikkoja vaan ainoastaan parantumattomasti sairaita, hospitaalivaroista jäisi useimmilla paikkakunnilla säästöä, joka tuli käyttää ”köyhäin ja lijoitengi pienden Lasten awuxi”.

CC BY 4.0

Rautjärveläinen lapsi. Severin Falkmanin tussipiirros vuodelta 1880.Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kokoelma.

Mieluummin kotihoidossa kuin laitoksessa

Hyppään nyt yli toisen ja kolmannen artiklan, joissa käsitellään hospitaalien ja lastenkotien hallintoa sekä niiden tuloja ja maaomaisuutta (hospitaalien rahoitus pohjautui entisiin läänityksiin, jotka oli peruutettu takaisin kruunulle). Siirryn suoraan neljänteen artiklaan, joka on otsikoitu ”Köyhäin Lasten holhoamisesta”. Kuinka köyhistä lapsista oli määrä huolehtia?

Vaikka asetuksen nimi on Cuning:sen Maj:tin Armollinen Asetus, Tulewa Hospitalein ja Lastenhuonetten Laittamisihin Waldacunnasa, asetuksessa suositetaan vahvasti, ettei turvattomia lapsia varten perustettaisi uusia lastenkoteja vaan että heitä hoitaisivat ensisijaisesti joko omat äidit tai elatus- eli kasvatusäidit:

Mitä Lasten holhoamisen tapaan tulee, nijn löytää Cuning:nen Maj:ti paljoa etuisemmaxi andaxensa nijden, corjauxexi ja ylöscaswatuxexi [= hoidettavana ja kasvatettavana], olla omain eli Elatus-äitein tykönä, cuin coota nijtä wissein Lastenhuonetten sisähän rawittawaxi, paicoilla, joilla sencaldaisia ei ole edeldä tehtynä

Yleisen edun näkökulmasta lastenkotien ylläpitäminen tuotti enemmän kustannuksia kuin raha-apu äideille. Lapsen etua puolestaan palveli se, että niin omalla äidillä kuin kasvatusäidilläkin oli vähemmän lapsia hoidettavanaan kuin lastenkodin hoitajilla, joten toivon mukaan äiti pystyisi ”enämmällä hartaudella ja murehella” pitämään huolta lapsen pienimmistäkin tarpeista, ”jotca heickoina wuosina owat nijn aiwan monenlaiset”. Lastenkodissa oli vielä sekin riski, että ”saastumuxen eli culkewan taudin” ilmestyessä tautia oli jokseenkin mahdotonta estää tarttumasta muihin lapsiin.

Silkkinauha kaulaan tuntomerkiksi

Raha-avustus oli porrastettu seuraavasti:

1. Niille äideille, joiden piti ”elämän omasta työstänsä” mutta jotka joutuivat hoitamaan pikkulapsiaan, maksettiin ” Yxi Talari Hopiarahaa Cuusa”.
2. ”Jommancumman Wanhembia ollesa pitkällisesti sairasna eli cuollunna” kutakin lasta kohden maksettiin kaksi hopeataalaria kuussa.
3. Kummankin vanhemman ”ollesa poisjoutunena” eli kuollut ja vieraiden elättäessä lapsia maksettiin kustakin lapsesta kolme hopeataalaria kuussa.

Asetuksessa kielletään ylittämästä näitä summia, ”jollei erinomaiset tapaturmat eli callimmat paicat jolloingi sijhen waatisi”. Pientä harkinnan varaa siis ilmeisesti oli, jos lapsen perhe oli erityisen rankassa tilanteessa tai paikkakunnalla oli poikkeuksellisen suuret elinkustannukset.

Mutta missä on rahaa jaossa, on aina väärinkäytöksen vaara. Niinpä hospitaalien ja lastenkotien ylläpitoon tarkoitetusta rahastosta tuli jakaa lastenhoitoavustusta ”suurimmalla säästöllä” ja ”yxinänsä oikeillen hätäyneillen”. Muutoin oli pelättävissä, että näin helppo tapa saada rahaa lasten ylläpitoon ”synnyttäisi laiscutta köyhäsä wäesä” ja saman tien ”matcaan saattaisi puutosta tekewijn käsihin”.

Asetuksessa ohjeistetaankin, kuinka estetään vaihtamasta hoitolapsia mielin määrin tai korvaamasta kuollutta hoidokkia toisella, jolla ei ehkä olekaan oikeutta hoitoavustukseen. Pelättiin myös, että lapsiluku joissakin lastenkodeissa voisi kasvaa jopa siinä määrin, ettei lapsia voitaisi enää tunnistaa varmasti. Sekaannuksien estämiseksi velvoitettiin kietomaan lasten kauloihin silkkinauhat, joiden solmu tuli varmistaa lyijysinetillä. Arvatenkin nauhoihin oli tarkoitus merkitä lasten nimet.

CC BY 4.0

Kirvulainen lapsi. Severin Falkmanin piirros vuodelta 1880. Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

Hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi

Aikanaan lapset varttuivat kouluikään. Silloin heitä tuli pitää julkisissa eli ”yhteisisä Schouluisa, ynnä muiden Maan lasten canssa”. Kouluvuosina lapsia ylläpidettiin ”Pitäjänkäymisen cautta, Lastenhuonetten eli Hospitalein waroista”.

Pitäjänkäyminen tarkoittaa vanhaa käytäntöä, että koululaiset kulkivat määräalueella tietyssä pitäjässä kerjäämässä rahaa elatukseensa. Heillä oli mukanaan tähän oikeuttava todistus. Pitäjänkäymisen rinnalla asetuksessa mainitaan edelleen lastenkotien varat. Molemmat rahanlähteet lienevät kyllä olleet tarpeen!

Koulunsa käytyään lapset sijoittuivat ”palweluxeen, käsitöihin eli muihin elatuxenkeinoin”, mikä kenenkin lahjoihin ja taipumuksiin parhaiten sopi. Näin he toivon mukaan pääsivät kiinni leivän syrjään ja pystyivät elättämään itsensä hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää – joka päivä!

Linkkejä

• Lapsen oikeuksien sopimus: tiivistelmä (Unicef)
• Lapsen oikeuksien päivä ja viikko (Unicef)
  
• Asetus, Tulewa Hospitalein ja Lastenhuonetten Laittamisihin Waldacunnasa (Kansalliskirjasto, Ruotsin ajan kokoelma, 1763)
  
• Elina Heikkilä: Pohjanmaan äidit, imettäkää vauvojanne! (Elävät päät -blogi, 24.9.2018)
  

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele