Pohjanmaan äidit, imettäkää vauvojanne!

Vaasan läänin maaherra Gustaf Abraham Piper oli syvästi huolissaan. Pohjanmaalla liian moni köyhä äiti jätti pienokaisensa vaille äidinmaitoa, vauvan parasta ja terveellisintä ravintoa, lähtiessään heinäntekoon, viljankorjuuseen ja muihin ulkotöihin. Lapsiparkoja ruokittiin likaisesta juomasarvesta kylmällä lehmänmaidolla tai mikä vielä pahempaa, jauhovellillä, joka sai pienet vatsat sekaisin.

Maaherra Piper pani toimeksi ja valitti asiaintilaa korkeimmalle mahdolliselle taholle, kuningas Aadolf Fredrikille. Piper pyysi oikeuttaa sakottaa niitä äitejä, jotka eivät imettäneet vauvojaan vähintään puolta vuotta ja joiden lapset kuolivat tuona aikana. Kymmenen hopeataalarin sakon luulisi toimivan tehokkaana herätteenä välinpitämättömille äideille!

Valtakunnan korkeimmalta huipultakin katsoen asia oli vakava. Väärin ruokitut ja huonosti hoidetut pikkulapset olivat alttiimpia sairastumaan, ja heistä kasvaisi ”kiwulloisia ihmisiä ja käypäläisiä”, joiden elättäminen olisi lisärasitus terveelle ja työkykyiselle väestölle. Oli myös ilmeistä, että imeväiskuolleisuudesta seuraisi ennen pitkää väenpuutos. Kuka silloin ahertaisi pelloilla ja sotisi valtakunnan puolesta?

Kuningas delegoi ongelman ratkaisemisen Kuninkaalliselle lääkärikollegiumille, valtakunnan ylimmälle lääkintävirastolle. Kollegiumi julkaisi vuonna 1755 imeväisikäisten ruokinnasta ja hoitamisesta seikkaperäisen ohjekirjoituksen, joka suomennettiin seuraavana vuonna nimellä ”Pienden Lasten Tarpellinen Holhomus ja Perääncatzomus, Nijn cuin caickein Christillisten Wanhembain welwollisuus”.

Lääkintävirasto ohjeistaa

Parikymmensivuisessa kirjoituksessa lääkärikollegiumi antaa hengästyttävän tarkkoja ohjeita niin keskenmenon välttämisestä, imettämisestä kuin vauvojen kapaloimisesta.  Sekin neuvotaan, millä äidinmaidon voi tarvittaessa korvata. Onhan monia äitejä, joita jokin ”luonnollinen vika” estää imettämästä: keneltä ei heru tarpeeksi tai ollenkaan maitoa, kenellä on ”nisän siteet wähäiset eli rupiset”, kuka potee ankaraa perinnöllistä sairautta tai on yksinkertaisesti liian hoikka imettämään, kuka liikuttuu helposti ilosta, murheesta tai ”mielipahudeista”. Tällaiset äidit saavat oikein luvan kanssa ruokkia lastaan lehmänmaidolla (tai turvautua imettäjään, jos ovat ylhäissäätyisiä ja hyvissä varoissa).

Ohjeiden viimeisessä pykälässä vedotaan myös isiin. Heidän tulee kaikin tavoin auttaa äitejä hoitamaan hyvin vauvojaan. Ja voi sitä isää, joka muitten askareitten varjolla tohtii estää äitiä ”näiden luonnollisten ja Christillisten ja coco Waldacunnalle tarpellisten welwollisutten” täyttämisestä!

Seuraavassa on poimintoja lääkärikollegiumin ohjeista. Tiivistämisen lisäksi olen muokannut ohjeita nyky- ja yleiskielisemmiksi: alkutekstissä muun muassa kutsutaan äidinmaitoa äitinrieskaksi, nuhaa nursuksi ja kakkaa sovaistuksiksi sekä käytetään keinuttaa-verbin asemesta verbiä toussuttaa. Läpi koko tekstin vauvasta käytetään sanaa lapsi, vaikka vauva-sanakin on ollut käytössä jo silloin, kun Christfrid Ganander kokosi 1780-luvulla valmistunutta sanakirjaansa.

Näin imetät

Äidinmaito on hyvää ja soveliasta lapsen nautittavaksi, kun se on väriltään sinertävänvalkoista, tuoksultaan vastalypsettynä sanomattoman suloista ja maultaan makeaa. Maitopisara ei saa kirvellä silmään pantuna eikä levitä helposti, kun sen tipauttaa kynnelle tai peilille.

• Älä anna lapsen imeä, kun olet juuri syönyt, äläkä myöskään ennen aamiaista, koska maitosi on silloin huonosti sulavaa.
• Kun menet ulos, peitä rintasi hyvin. Ulkoa tultuasi älä imetä ennen kuin rinnat ovat lämpimät, muuten lapsi saa nuhan ja yskän, ehkä jopa keuhkokuumeen.
• Jos olet pelästynyt tai vihastunut, älä imetä ennen kuin mielesi on lauhtunut. Ennen kuin annat lapselle rintaa, anna ensin jonkun muun naisen imeä tai lypsää pois kaikki vahingollinen maito.
• Lapsen pitää imeä kummastakin rinnasta, jotta siitä ei tule kieroselkäinen.
• Älä anna lapsen imeä enempää maitoa kuin se jaksaa sulattaa. Jos tarjoat lapselle rintaa aina, kun se parkuu, se saa vatsanväänteitä ja parkuu vain lisää. Kun pienokaisen suolistoa vaivataan ylenpalttisesti, lapsi oksentaa ja kakka muuttuu vihreäksi ja ryynimäiseksi. Pahimmassa tapauksessa voi seurata halvaantuminen ja kuolema.
• Älä keinuta lasta jalkasi varassa heti imetyksen jälkeen.
• Vieroita lapsi vähitellen sitä mukaa, kun se alkaa saada hampaita, ja totuta muuhun ravintoon.

Järjestystä sarviruokintaan

Jollet pysty imettämään, syötä lapselle ensimmäinen viikko lehmänmaidosta ja munasta tehtyä heraa, sitten lämmintä maitoa. Hyvä konsti maidon lämmittämiseen on sekoittaa siihen kortteli (noin kolmanneslitra) keitettyä vettä.

Kolmiviikkoisesta alkaen lapselle voi keittää velliä, johon pannaan kortteli maitoa, kortteli vettä ja vähän hyvin kuivattua tai kovaa pieneksi survottua leipää. Lapsen täytettyä kolme kuukautta veden voi vellissä korvata laihalla sahdilla. Lihalientäkin sopii antaa muutama kerta viikossa.  Puolivuotiaan lapsen ruoansulatus kestää jo jauhovellin, kunhan jauhot on ensin kuivattu hyvin paistinpannulla.

• Valmista velliä ja muuta lapsenruokaa vain päivän annos kerrallaan, jotta ruoka ei ehdi pilaantua. Jos ruokaa jää kuitenkin syömättä, pane se yöksi kylmään huoneeseen ja peitä ruoka-astia hyvin, ettei siihen pääse tuhohyönteisiä.
• Totuta lapsi alusta alkaen syömään tiettyinä aikoina. Kuudesta kahdeksaan kertaa vuorokaudessa riittää. Jos lapsi parkuu aterioiden välillä, anna sille ohraryynilientä tai peuransarvi- ja anisvettä.
• Lämmitä kaikki lapselle annettava ruoka ”nijn että se on nijn lämmin, cuin se olis nisästä tullut”.
• Pane ruokasarveen joka ateriaa varten vain kerta-annos velliä. Huuhtele sarvi päivittäin puhtaaksi, ettei siihen jää vellintähteitä happanemaan.
• Älä anna lapselle liikaa ruokaa. Jos tarjoat pienokaisellesi sarvea joka ainoa kerta, kun se parkuu, sen suolisto joutuu liian kovaan työhön.
• Älä ripusta ruokasarvea pysyvästi lapsen yläpuolelle, niin että se voi itse imeä milloin tahansa, koska silloin lapsi sottaa ja velliin kerääntyy matoja ja hyönteisiä.

*     *     *

Oliko Kuninkaallisen lääkärikollegiumin valistuksella tehoa? Huonolta näytti vielä puoli vuosisataa myöhemmin, kun Suomen Talousseura julkaisi oman neuvokirjoituksensa ”Pienden Lasten Elättämisestä” (1802). Tilastojen mukaan vuosina 1749–1773 syntyneistä lapsista oli Pohjanmaalla lähes kolmasosa kuollut alle vuoden ikäisenä (44 296 lasta 133 785:stä) siinä, missä Turun ja Porin, Uudenmaan ja Hämeen lääneissä vain viideosa.

Vaikka kuningas oli myöntänyt maaherra Piperille oikeuden sakottaa äitejä, jotka olivat hoitaneet lapsiaan huonosti, ei Pohjanmaalla kuitenkaan ollut määrätty tällaisia sakkoja. Esivalta oli luottanut siihen, että valistus alkaisi ennen pitkää kantaa hedelmää. Pitäisihän sydämen ja omantunnon vaatimusten riittää muistuttaman jokaiselle äidille, ”kuinga kalliit hänen welwollisudensa owat Jumalata, Isän maata ja omaa sikiätänsä kohtan”.

ELINA HEIKKILÄ

Pirkko Madetoja: Maitosarvi ja sarvenrenki (Kuukauden esine marraskuussa 2005, Kansallismuseo)

Tiina Väre: Rintaruokintaa uuden ajan alun Pohjois-Pohjanmaalla (Kirkko, tila ja muisti -blogi, 9.7.2018)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele