Totinen Messias nöyrissä kapaloissa

Vuonna 2021 on tullut kuluneeksi 400 vuotta Eerik Sorolaisen Postillan ensimmäisen osan ilmestymisestä. Postilla on saarnakokoelma, joka sisältää evankeliumitekstien selityksiä ja opetuksia kirkkovuoden jokaiselle sunnuntaille ja pyhäpäivälle. Opuksen toinen osa julkaistiin vasta Eerik-piispan kuoleman jälkeen vuonna 1625.

Eerik Sorolainen tarkoitti Postillansa sekä papeille avuksi saarnojen valmisteluun että sanankuulijoille kotona luettavaksi. Esipuheessa piispa suosittelee, että ennen jumalanpalvelukseen lähtöä kaikki seurakuntalaiset joko lukevat itse tai kuuntelevat ääneen luettuna päivän evankeliumitekstin selityksineen, ”nijn he sitä paremin taitawat käsittä, mitä he sarnoisa cwlewat”.

Mahdollisuus lukea Postillaa kotona ei kuitenkaan oikeuttanut ketään jäämään pois jumalanpalveluksesta. Vain pitkämatkalaiset saivat jäädä kotiin esimerkiksi kelirikon aikana ja korvata kirkkomatkan Postillan lukemisella.

Postillan tekstit korpuskuntoon

Vaikka Sorolaisen Postillasta on julkaistu vuosina 1988 ja 1990 näköispainos ja alkuperäisteostakin voi lukea pdf-muodossa Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa, vielä tarvittaisiin tekstimuotoinen versio hyödynnettäväksi vanhan kirjasuomen tutkimuksessa ja sanakirjatyössä.

Viime kesän helteissä Vanhan kirjasuomen sanakirjan korkeakouluharjoittelijat Otso Norblad ja Suvi Vuorinen (sekä edelliskesänä Tuuli Savela) oikolukivat, korjasivat ja viimeistelivät koneluettua postillatekstiä korpuskelpoiseen asuun. Tähän oikolukuun ovat useana vuonna osallistuneet myös Tampereen yliopiston suomenopiskelijat.

Kun Otso kuvaili, miten hän luki joulupäivän saarnatekstiä ”keskellä kesän ensimmäistä helleaaltoa, 30-asteisessa opiskelijasolussa märkä pyyhe päässä ja kylmäkalle vatsan päällä”, päätin palata Sorolaisen joulusaarnan ääreen lähempänä joulua. Tapahtukoon se nyt vuoden viimeisessä blogimerkinnässä!

Itse asiassa Eerik-piispa laati kaksikin saarnaa joulupäiväksi. Ensimmäinen selittää sitä tutuista tutuinta jouluevankeliumia, evankelista Luukkaan selostusta Jeesuksen syntymästä (Luuk. 2:1–20), ja toinen Johanneksen evankeliumin paljon abstraktimpaa kuvausta siitä, miten ”se Sana tuli Lihaxi, ja asui meidän seasam” (Joh. 1:1–14). Nyt keskityn ensimmäiseen joulusaarnaan.

Saarnamies ja sanankuulijat. Sivu Eerik Sorolaisen katekismuksesta vuodelta 1614. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Kappale kappaleelta, asianhaara asianhaaralta

Joulupäivän saarna noudattaa Sorolaisen vakiokaavaa. Ensin esitetään päivän evankeliumiteksti kokonaisuudessaan ja pieni johdanto. Johdannon lopussa tulee tärkeä kohta, jossa jouluevankeliumi kytketään katekismuksen toiseen uskonkappaleeseen:

Tämä Euangelium yhten sopi sen toisen uscon cappalen cansa, cusa me tunnustam ia sanomme: Me uscom Jesuxen Christuxen päälle, ioca on syndynyt Neitzestä Mariasta.

Jouluevankeliumi on sen verran pitkä, että Sorolainen jakaa sen varsinaisen käsittelyn kolmeen kappaleeseen eli osaan: Jeesuksen syntymä, enkelin sanat paimenille ja paimenten matka Betlehemiin vastasyntynyttä katsomaan.

Sitten seuraa saarnan ensimmäinen osa, jossa selitetään jae jakeelta ensimmäinen kolmannes päivän tekstistä. Tämän ensimmäisen kappaleen Eerik-piispa jaottelee vielä neljään asianhaaraan – nykysuomeksi seikkaan – joista esittää tarkan selvityksen: Jeesuksen syntymäaika ja -paikka, suku sekä syntymätapa.

Mukana on myös opetusosio, jossa tuodaan esille, mitä kustakin tekstinkohdasta on opittavissa ja kuinka sanankuulijan tulee soveltaa Raamatun opetuksia omassa elämässään. Saarnan toisessa ja kolmannessa osassa selitetään vastaavasti loput evankeliumitekstistä, ja niihinkin liittyvät omat opetusosionsa.

Ensimmäinen asianhaara: Jeesuksen syntymäaika

Mitä Sorolainen teroittaa lukijoidensa mieleen Jeesuksen syntymästä? Jeesuksen syntymäajassa oleellista on se, että hän syntyi ihmiseksi juuri siihen aikaan, jolloin ”yxi käsky ulgoskäwi Keisarilda Augustuxelda, että caicki mailma piti werolisexi laskettaman” (siteeraan raamatunkohdat Sorolaisen esittämässä asussa). Tällä ajoituksella evankelista Luukas ei Sorolaisen mukaan pyri pelkästään todistamaan Jeesuksen historiallisuutta vaan ennen kaikkea vahvistamaan, että Jeesus on totinen Messias, joka syntyi profeettojen ennustamana aikana.

Kun profeetta Daniel selitti kuningas Nebukadnessarin näkemän unen suuresta kuvapatsaasta (Dan. 2), hän ennusti kolmen mahtavan valtakunnan seuraavan Nebukadnessarin hallitsemaa Assyriaa. Ennustuksen mukaisesti Assyrian jälkeen suurvalloiksi olivatkin nousseet Persia, Kreikka – ja lopulta Rooma. Juuri Rooman maailmanvallan aikana Jumalan oli määrä rakentaa kuningaskunta ”ioca eij ikänäns pitänyt loppuman” vaan ”pysymän ijancaickisesta”.

Ajoittamalla Jeesuksen syntymän keisari Augustuksen valtakaudelle Luukas siis Sorolaisen mukaan todistaa, että ”Herra Christus on syndynyt sen neljänen, nimittäin, Romarin Monarchian aicana, ninquin Daniel oli propheterannut”. Yhtä lailla Jeesuksen syntymäaika täyttää patriarkka Jaakobin ennustuksen, että Messias syntyisi siinä vaiheessa, kun ”Juuttan cansa tulit muucalaisen Keisarin ia Herran alla” (1. Moos. 49). Siitähän Rooman keisarin määräämä verollepano todistaa.

Toinen asianhaara: Jeesuksen syntymäpaikka

Profeetta Miika puolestaan oli ennustanut:

Ja sinä Bethlehem Ephrata, ioca wähin olet nijnen tuhanen seasa Judeasa, sinusta pitä minulle se tuleman, ioca Israelis pitä Herran oleman. (Miika 5:1)

Ja missäpä muualla kuin juuri Betlehemissä Joosef ja hänen kihlattunsa Maria määrättiin kirjoittautumaan veroluetteloon. Myös pakanakeisari Augustuksella oli osansa Jumalan suuressa suunnitelmassa, kirjoittaa Eerik Sorolainen, vaikkei keisari itse sitä tiennytkään. Määräämällä ihmiset verolle pantaviksi sukujensa lähtöpaikoissa eikä asuinpaikoissaan Augustus tuli lähettäneeksi Joosefin ja Marian Betlehemiin, jossa Israelin Herran oli määrä syntyä.

Hyvin uskottavasti Eerik-piispa päättelee, että Maria oli suunnitellut synnyttävänsä Nasaretissa, missä sekä hän että Joosef asuivat – ja missä hänellä olisi varmaan ollut suvun naisia tukenaan. Mutta Jumala järjesti asiat niin, että Maria synnyttäisikin Betlehemissä Miikan ennustuksen mukaisesti. Niin viimeisillään raskaana oleva Maria joutui taivaltamaan jalkaisin Nasaretista Betlehemiin kahdenkymmenen peninkulman matkan eli reilusti toistasataa kilometriä hankalakulkuisessa maastossa.

Public Domain

Joosefin ja Marian matka Nasaretista Betlehemiin kulki Samarian halki. Näkymä Samariasta 1900-luvun alkuvuosilta. Kuva: Matson Collection. Wikimedia Commons.

Kolmas asianhaara: Jeesuksen suku

Jeesus syntyi Daavidin sukuun, johon sekä Joosef että Maria kuuluivat. Mooseksen laissa säädettiin, että puoliso tuli ottaa samasta sukukunnasta mutta ei kuitenkaan ihan lähisuvusta. Näin perintömaat pysyivät oman sukukunnan hallussa eivätkä sukukunnat sekoittuneet, perustelee Sorolainen juutalaisten puolisonvalintakäytäntöä ja Mariankin kuulumista Daavidin sukuun. (Vrt. 4. Moos. 36:8–9.)

Sukujuuretkin osoittavat, että Jeesus on Messias, vakuuttaa Sorolainen. Lupaahan Herra Toisessa Samuelin kirjassa Daavidille tällaista profeetta Natanin suulla:

Cosca sinun aicas edes ioutunut on, että sinä pois nucut Isädes cansa, nijn minä tahdon ylösherättä sinun siemenes sinun iälkes, joca sinun ruumistas pitä tuleman, ja tahdon wahwista hänen waldacundans. Hänen pitä rakendaman minun nimeeni yhden huonen, ja minä tahdon wahwista hänen waldacundans istumen ijan[c]aickisesta, minä tahdon olla hänen Isäns, ia hänen pitä oleman minun poicani. (2. Sam. 7:12–14.)

Jesaja puolestaan on profetoinut samaan sukukuntaan viitaten, että Iisain (Daavidin isän) kannosta nousee verso ja sen juuresta puhkeaa vesa ja kantaa hedelmää (Jes. 11:1). Sukuasioissa Eerik Sorolainen kuitenkin viivähtää vain hetkisen – arvatenkin siksi, että evankeliumitekstin mukaan Joosef ei ollut Jeesuksen biologinen isä.

Neljäs asianhaara: Jeesuksen syntymätapa

Neljäntenä Jeesuksen syntymään kuuluvana asianhaarana Eerik-piispa nimittäin nostaa esiin Jeesuksen ainutlaatuisen syntymätavan: Jeesus ”on siginyt Pyhästä hengestä, ia syndynyt neitzestä Mariasta ilman miehen awuta”.

Tässä yhteydessä Sorolainen kiinnittää huomiota siihen, miten evankelista Luukas puhuu synnyttämisestä. Mariasta sanotaan yksinkertaisesti, että ”hän synnytti Poian hänen esicoisens”. Missään muussa raamatunkohdassa lasta ei panna tällä tavoin äitinsä nimiin, vaan aina kerrotaan, että Saara synnyttää Abrahamille pojan, Rebekka synnyttää Iisakille pojan, Lea synnyttää Jaakobille pojan jne. Äitinsä peruja Jeesuksella on todellisen ihmisen luonto.

Sorolainen korostaa, että Jeesus on syntynyt äärimmäisen köyhiin oloihin, joutuihan Maria vauvan kapaloituaan laskemaan hänet paremman vuoteen puutteessa eläinten ruokintaseimeen. Edelleen piispa päättelee, että Jeesuksen ”capalot owat sangen nöyrät ollut” ja myöhemmin saarnassaan hän vielä korostaa kapaloiden olleen ”nöyremmät cuin iongun keriäjän lapsen Capalot”. Siis todella kehnoja repaleita.

Jeesuksen kapaloiden kehnouteen Sorolainen palaa useita kertoja joulusaarnassaan. Hän perustelee tulkintaansa sillä, että enkeli antoi paimenille vastasyntyneen Vapahtajan tuntomerkiksi: ”Te löydätte lapsen capaloijn kärityn, ia panduna seimeen”. Tämä perustelu vähän onnahtaa, sillä luulisi tuntomerkiksi riittävän, että kapalovauva makaa niinkin poikkeuksellisessa paikassa kuin eläinten ruokintaseimessä.

CC BY 4.0

Ikonimaalari on antanut Kristus-lapselle ehjät ja lämpimät kapalot. Yksityiskohta joulukuun pyhiä kuvaavasta ikonista. Kuva: Suomen kansallismuseo, Historialliset kokoelmat.

Mitä tästä opimme?

Näistä neljästä seikkaperäisesti käsitellystä asianhaarasta Eerik Sorolainen johtaa neljä opetusta:

1. Herra Jeesus Kristus ”on se totinen ulgosluwattu Messias mailman wapattaja”.
2. Jumala hallitsee ihmeellisesti tässä maailmassa ja ”taita wääta ia kääta inhimisten sydämet, hänen – – tahdons iälken”.
3. Meidän Herramme Kristus ”on ottanut täyden ia totisen inhimisen luonon päällens neitzestä Mariasta”.
4. Kristus ei ollut ”iocu mailmalinen, mutta [= vaan] yxi hengelinen Cuningas, iolla on yxi hengelinen ia ijancaickinen waldacunda”.

Olkoon se kaikille köyhille ja ylenkatsotuille ihmisille lohdutukseksi, että Jumala ei halveksi heitä ja että Kristus on jakanut köyhyyden heidän kanssaan tässä maailmassa. Ylpeät ja korskeat sen sijaan nöyrtykööt, piispa kehottaa, sillä Jumala ei siedä ylpeitä.

Tähän Sorolainen lopettaa joulusaarnansa ensimmäisen kappaleen käsittelyn. Sitten onkin saarnan toisen ja kolmannen kappaleen vuoro… Niihin perehtymisen jätän itse kunkin mielenkiinnon varaan, jottei tämä blogimerkintä venyisi ihan mahdottomiin. Tähän mennessä olemme tutkineet joulusaarnaa Postillan sivulta 104 sivulle 122 asti.

Joulusaarna on pitkä – tekisi mieli kokeilla, kuinka kauan koko saarnan ääneen lukeminen kestäisi, sillä saarnan kestoakin säänneltiin kirkkolaissa. Vuoden 1686 kirkkolain ja -järjestyksen mukaan saarnan johdantoineen ja selityksineen kaikkineen ”ei pidä oleman pidembi yhtä Stundi eli Hetke, ja cosca cowa Talwi on, jotain lyhembi” (suomennos vuodelta 1688).

Minulle oli nautinto päästä kerrankin seuraamaan Eerik-piispan esitystapaa ja lukea pidemmälti tekstiä, jota sanakirjatyössä luen yleensä vain pieninä katkelmina sanalipuista. Evankeliumitekstin käsittely kappale kappaleelta, asianhaara asianhaaralta selkeytti ainakin itse luettuna saarnan kokonaisrakennetta, mutta ääneen luetun saarnan kuulijalle tekstin rakenne tuskin on hahmottunut yhtä helposti.

Loppunäytös: joulupäivänä kirkonmäellä

Hypätäänpä vielä ihan ensimmäisen joulusaarnan loppuun, johon Eerik-piispa on säästänyt yllätyskäänteen. Saarnan viimeinen opetus tulee tässä:

cosca me olema kircos olleet ia Jumalan sana cwlleet – – Eij meidän pidä menemän Crouwin ia juoma pöydille, ninquin sen pahembi nyt tapattu, että cosca he lähtewät kircosta, nijn he menewät iuoman Crouwin kircon kylijn eli mualle, Custa he olutta löytäwät

Sinne lensi harras joulutunnelma! Piispa Sorolainen toivoi, että seurakuntalaiset olisivat noudattaneet Marian esimerkkiä ja hiljentyneet tutkistelemaan joulun ilosanomaa sydämessään. Mutta sen sijaan osa kirkkovieraista suuntasi kulkunsa kirkonkylän krouviin tai kirkon lähistöllä päivystävien oluen ja viinan kaupittelijoiden luokse.

Se ei kyllä ole mikään ihme, sillä pitkän aamujumalanpalveluksen jälkeen kirkkokansa on varmasti ollut kylmissään, nälissään ja janoissaan. Mutta juopottelijat antavat oluen tukahduttaa muistikuvansa äsken kuullusta Jumalan sanasta, jyrähtää Eerik-piispa – ja mikä vielä pahempaa, he vetävät päällensä Jumalan tuomion ja joutuvat lopulta iankaikkiseen kadotukseen. Parempi olisi lähteä joulukirkosta rauhallisesti kotia kohti ja puhella matkalla joulun sanomasta toisten kirkkovieraiden kanssa.

Jos asui kyllin lähellä kirkkoa, oli myös mahdollista palata sinne kuuntelemaan puolipäiväsaarnaa Johanneksen evankeliumista eli siitä, miten sana tuli lihaksi. Onhan vuoden 1686 kirkkolakiin ja  järjestykseen kirjattu käytäntö, jota lienee noudatettu jo 1600-luvun alkupuolella: ”Maankircois aljetan Amusarna Jouluna – – nijn warhain, että se taita loppua Huomeneltain liki cahdexan lyömä” ja ”Puolipäiwän Sarna yhdexen lyödes aljetan”. Maaseudulla joulupäivänä pidettiin siis kaksi jumalanpalvelusta, kaupungeissa lisäksi vielä ehtoosaarna.

Lue lisää

• Eerik Sorolainen: Postilla, I osa (Kansalliskirjasto, Doria, 1621)
• Otso Norblad: Kesäni Sorolaisen seurassa (Elävät päät -blogi, 14.9.2021)
  
• Elina Heikkilä: Ensimmäinen suomenkielinen evankeliumipostilla täyttää 400 vuotta (Kielikello, 2/2021)
• Kyösti Väänänen: Ericus Erici Sorolainen (noin 1546–1625) (Kansallisbiografia, Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721, 2011)
• Jenni Lares: Alkoholinkäytön sosiaaliset merkitykset 1600-luvun länsisuomalaisessa maaseutuyhteisössä (Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta, 2020)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele