Elävät päät

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät -blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitus Kotuksen työryhmäsivuilla

10.9.2020 13.24

Tuuli Savela

Vakaanhurskas vai vanhahurskas?

Keskustelu vanhurskas-sanan juurista jatkuu.

Kirjoitin Elävät päät -blogissa 31. elokuuta 2020 vanhurskas-sanasta ja sen alkuperästä. Kirjoituksessa päädyin siihen, että nykyinen sana-asu olisi muodostunut vanhasta, jo kadonneesta asusta, joka kuuluisi nykykielistettynä vakaanhurskas.

Nimimerkki Uskomaton kommentoi kirjoitustani pohtimalla annetun etymologian perusteluja ja esittämällä sanalle vaihtoehtoisia etymologioita: entä jos van-alku on lyhentynyt vanha-sanasta tai sen tehtävä on tehdä ero hurskas-sanan laajentuneisiin merkityksiin? Koska etymologisen tutkimuksen harjoittamiseen kuuluu olennaisena osana keskustelu etymologioista ja perusteluiden esittäminen sen puolesta, miksi johonkin tiettyyn johtopäätökseen on päädytty, jatkan vielä tästä aiheesta.

Epävarmuutta joutuu sietämään

Etymologinen tutkimus on siitä jännittävä tieteen harjoittamisen muoto, että vaikka siinä on noudatettu hyvää tieteellistä toimintatapaa, absoluuttista totuutta ei esimerkiksi puutteellisten tietojen vuoksi voida välttämättä koskaan saavuttaa. Se tieteentekijän on vain hyväksyttävä.

Pätevämmäksi arvioitu tieto kyllä kumoaa aiemmat käsitykset, mutta uudemmat etymologiat eivät välttämättä ole vanhoja parempia, ja etymologioiden paremmuudesta voidaan kiistellä. Sanoille on voitu antaa useampia etymologisia selityksiä. Joissakin tapauksissa yksi annetuista selityksistä on selvästi oikea ja muut vääriä.

Etymologisessa tutkimuksessa on myös tapauksia, joissa täyden varmuuden saaminen sanojen alkuperästä tai vanhoista merkityksistä on vaikeaa tai peräti mahdotonta. Sanan vanhurskas kohdalla onkin todettava, että *vaγanhurskas on nykyisen tiedon valossa tutkijoiden laajimmin kannattama etymologia kyseiselle sanalle. Oletusta tukevat sekä filologiset, äännelailliset että semanttiset seikat.

Kuten Aila Mielikäinen vanhurskas-sanueen historiaa käsittelevässä artikkelissaan (2013) mainitseekin, selityksen heikoin kohta on heikkoa astetta ilmaisevan g:n puuttuminen, sillä vanhurskas-sanan osaksi oletettu sana vaka on säilyttänyt 1500-luvun kirjasuomessa tyypillisesti heikon asteen konsonanttinsa. Koska g kuitenkin lopulta todistetusti on väistynyt tämän sanatyypin heikosta asteesta muissakin tapauksissa, tällaisen kehityskulun olettaminen on mahdollista. Syyksi siihen, miksi näin olisi käynyt sanassa vanhurskas nopeammin kuin muussa sanastossa, on esitetty esimerkiksi sitä, että se olisi lainasana sellaisesta murteesta, jossa γ:n kato on ilmennyt nopeammin kuin lounaismurteiden puhuma-alueella.

Vaanhurskas

Vokaalien pituuden arvioimisessa on otettava huomioon vanhan kirjasuomen aikainen ortografiaperinne, joka ei noudattanut nykyistä yksi merkki vastaa yhtä äännettä -sääntöä. Esimerkiksi pitkien vokaalien merkinnässä oli huojuntaa, eli pitkiäkin vokaaleja saatettiin muiden kielten mallin mukaan kirjoittaa yhdellä kirjaimella. Käsitystä vanhurskas-sanan alkuperäisestä, pitkävokaalisesta muodosta (ainakin joissain murteissa) tukee se, että itse Mikael Agricola käyttää sanaa ajoittain pitkävokaalisessa muodossa, kuten tässä Roomalaiskirjeen kolmannen luvun kommentaarissa:

Dauid sanopi, Sinun ainoan wastan mine synditein ia pahasti sinun edeses tein, Senpäle ette sine waanhurskas olisit, sinun Sanoisas, ia ylitzewoitat coska sine domittaan etc. (Se Wsi Testamenti 1548).

Agricola voi myös osaltaan vahvistaa sekä sanojen vaka että vanhurskas yhteyden oikeuteen ja hengelliseen elämään: psalmin 51 käännöksissä Rucouskiriassa (1544) ja Dauidin Psaltarissa (1551), joihin Roomalaiskirjeen kommentaarissa viitataan, sana waanhurskas on korvattu sanalla oijkea/oikia. Edellä lainatun Roomalaiskirjeen kommentin myöhemmässä osiossa Agricola käyttää heikkoasteista sanaa vaka puolestaan uskonnollisessa yhteydessä:

meiden pite synnit tundeman ioista Jumala meite nuctele, Ette hen nin laisans waaxi ia hurskaxi tunnustetaisin (Se Wsi Testamenti 1548)

Siirtymä pitkävokaalisesta ”vaanhurskas”-ääntämyksestä lyhytvokaaliseen on todennäköisesti tapahtunut pitkän ajan kuluessa, sillä ainakin vielä 1600-luvun lähteissä vanhurskas esiintyy myös pitkävokaalisessa muodossa, kuten tässä katkelmassa vuoden 1642 raamatunsuomennoksesta:

ettäs duomidzisit sen jumalattoman, ja andaisit hänen tiens tulla pääns päälle, ja waanhurscaxi tekisit sen wiattoman, ja tekisit hänelle hänen oikeudens jälken (1. Kun. 8:32)
"Ja wanhurscaus pite oleman henen Cupeins wöön, ia vscon henen mwnaskudhens siteen." (Jes. 11:5 Mikael Agricolan suomentamana.) ‒ Johannes Kastaja kastaa Jeesuksen. Eerik Sorolaisen katekismuksen kuvitusta vuodelta 1614. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Vanhahurskas

Mielikäinen käsittelee selitystä vanhahurskas niin kutsuttuna kansanetymologiana eli ei-kielitietelijöiden antamana selityksenä sanan alkuperästä. Tässä tapauksessa saman näköinen sana vanha on rinnastettu sanan vanhurskas alkuosaan ilman etymologisia perusteita. Arviota selityksen vähäisemmästä selityskyvystä perustelevat sekä äännelailliset että semanttiset seikat.

On totta, että äännelaillisesta näkökulmasta γ-äänne on kadonnut sanasta vanhurskas aiemmin kuin muista vastaavista sanoista, mutta muuten kehitys *vaγanhurskas > vaanhurskas > vanhurskas noudattaa luontevasti äänteenmuutosten tendenssejä. Jos olettaisimme esimerkiksi kehityskulun *vanhastaan hurskas > *vanhahurskas > vanhurskas, joudumme olettamaan isompia äänteenmuutoksia, jotka eivät tapahdu yhtä todennäköisesti kuin yksittäisten äänteitten muutokset. Sana vanhahurskas olisi sinänsä voinut lyhentyä *vanhahurskas > *vanh hurskas > vanhurskas, mutta rinnakkaistapauksia tällaisestakaan kehityksestä ei ole.

Myöskään merkityksen puolesta yhdistelmä vanha ja hurskas ei ole luonteva: kuten Jukka Palola on väitöskirjassaan (2011) osoittanut, ainakaan heprean ṣdq-juuren sanueen merkityksiin ’vanha’ ei luontevasti kuulu. Sen sijaan sanan vaka merkitysyhteys hengelliseen elämään on todennettavissa.

Van + hurskas

Van-alun tehtäväksi sanassa vanhurskas on esitetty myös, että se ikään kuin estäisi hurskas-sanan epäsovinnaisia murremerkityksiä nousemasta tulkinnassa etualalle, mutta loppujen lopuksi sekään ei tunnu todennäköiseltä vaihtoehdolta. Usein tällaiset todella villit merkityksenmuutokset ovat myöhäisempiä kuin sellaiset merkitykset, jotka vastaavat tai muistuttavat lainaoriginaalia.

Todennäköisesti sana hurskas on lainattu jostakin germaanisesta kielimuodosta suomeen joko sama- tai lähimerkityksisenä, mutta jostakin syystä sanan merkitykset ovat lähteneet sittemmin laajentumaan ja muuttumaan. Kannattaa myös panna merkille, että sanan hurskas merkitystä ’hurjaluonteinen’ on tavattu eniten Savon alueelta. Siksi sanan monimerkityksisyys ei välttämättä olisi ollut ongelma sanaa käyttöön otettaessa, vaikka tämä merkitysyhteys olisi ollut jo vanhan kirjasuomen aikana olemassa, sillä vanhan kirjasuomen kielellinen pohja on voittopuolisesti läntinen.

Mielikäinenkin argumentoi sen puolesta, että hurskas-sana on käytöltään hengellisessä elämässä niin yleinen, ettei sanan sekaantumista vähemmän mairitteleviin merkityksiin vaikuteta pelätyn. Tähän viittaa myös se, että Agricola käyttää sekä hurskasta että vanhurskasta saman dikaios-sanan käännösvastineena. Eronteon tarve ei siis välttämättä ole hyvä selitys poikkeavalle sanamuodolle, joskin intuitiivinen.

Se oletus, että vanhurskas olisi käännöslaina ruotsista, on loppujen lopuksi hyvin luonteva. Koska kirkolliset ja kielelliset vaikutteet tulivat 1500-luvulla Suomeen ja suomeen paljolti ruotsinkielisiltä kansanosilta, on mitä todennäköisintä, että näin olennainen kirkollisen elämän sana olisi käännöslaina ‒ eritoten, kun sananosiksi kyetään esittämään sopivat sanat.

________________________________________________________________________________

Kirjoittaja on työskennellyt kesän 2020 korkeakouluharjoittelijana Kotimaisten kielten keskuksessa Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksessa.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja