Tupla-annos kevään riemua

Viime viikkoina luonto on rehahtanut vihreäksi. Sama ihme tapahtuu ja on tapahtunut joka kevät, niin myös silloin, kun Maskun kirkkoherra Hemminki valmisteli ensimmäistä suomenkielistä koululaulukirjaa.

Hemminki Maskulaisen laulukirja on suomennettu vuonna 1583 julkaistusta latinankielisestä laulukokoelmasta Piae cantiones, jonka päättää kevätlaulujen osasto ”De tempore vernali cantiones”. Kevätlauluja ei kuitenkaan ole monen monta vaan ainoastaan kaksi: In vernali tempore ja Tempus adest floridum.

Se sama vähän toisin

Hemmingin laulukirjan ilmestyttyä vuonna 1616 koulupojilla oli kevätlauluissa hiukan enemmän valinnanvaraa, sillä suomenkielisen kirjan osasto ”Keväst ja Kesäst” sisältää kolme laulua. Mistä Hemminki oli kehitellyt uuden kevätlaulun, ja millä sävelmällä sitä oli tarkoitus laulaa?

Jo laulun otsikko tarjoaa vastauksen molempiin kysymyksiin. Uusi laulu on sijoitettu In vernali tempore ‑laulun jälkeen ja otsikoitu Se sama vähä toisin. Nopea koehyräily osoittaa, että sanat tosiaankin sopivat In vernali tempore ‑sävelmään. Hemminki oli siis laatinut samasta laulusta kaksi vaihtoehtoista suomennosta. Hemmingin laulukirjassa oli pelkät sanat, mutta sen rinnalla saattoi käyttää latinankielistä Piae cantiones -kirjaa, jossa oli nuotitkin mukana.

Ensimmäinen suomennos on kolmen säkeistön mittainen niin kuin latinankielinenkin laulu ja kaiken kaikkiaan varsin uskollinen alkutekstille: Kevään koittaessa koko luonto herää eloon ja iloitsemaan ja ihminenkin virkistyy. Tämä luomakunnan virkoaminen on Jumalan ihme.

Kaikesta ilosta, valosta ja lämmöstä huolimatta teksti tuntuu kuitenkin jäävän hiukan etäälle ainakin nykylukijan kokemuspiiristä, ikään kuin se kertoisi pikemminkin kevään ideasta kuin itse keväästä. Mutta 1500- ja 1600-luvun koulupojat olivat köhineet talven vetoisassa koulusalissa, ja kevään tullen heiltä oli sekä ruokavarat että voimat vähissä. Niinpä nämäkin sanat saattoivat silloin osua hyvin kohdalleen: ”Ruumin voima vircopi, Rinnan kipu riutupi, Ajan ihastuxes.”

Toinen suomennos on vapaampi ja kokonaista neljän säkeistön mittainen. Lisäsäkeistö antaa tilaa konkreettisemmalle kevään kuvaukselle, ja siinä missä alkutekstissä mainitaan vain pääsky (hirundo), suomennoksessa on koko joukko siivekkäitä kevään lähettiläitä:

Toucoo toevottap kyhkyinen, Lindu pieni pääskyinen Suven sanoman saattap. Käed cuckuvat cuusistos, Linnud laolavat haavistos, Visertäin Suven virttä.

Jo alkaa kuulostaa Suomen keväältä eikä vain kevään idealta! Sen sijaan säkeessä ”Kevä käke kesän tuoman” ei ole puhe käestä vaan siitä, että kevät tuo mukanaan kesän; Hemminki on käyttänyt siinä verbiä käetä, joka on merkinnyt muun muassa ’aikoa, luvata, uhata, haluta tehdä jotakin; ryhtyä; pyrkiä’.

Päivän penseys soimaa talven taukoamaan

Vaikka lintujen ja puulajien nimet ovat edelleen käytössä, Hemmingin suomennoksessa on siis mukana nykylukijalle outojakin sanoja. Alkusäkeet ”Kylmän talven taucoman, Päevän penseys soima” eivät ensi lukemalta anna keväästä kovin miellyttävää kuvaa, mutta niissä Hemminki yksinkertaisesti toteaa, että talven kylmyys lakkaa auringon lämmön vaikutuksesta. Penseys on merkinnyt paitsi ynseyttä ja kylmäkiskoisuutta myös leutoutta ja lauhkeutta, ja soimata-verbillä on ollut myös merkitykset ’lauhduttaa’ ja ’kostuttaa’. Christfrid Gananderin sanakirjasta (1700-luvun lopulta) löytyy samaa kantaa oleva adjektiivi soimea ’lauha, leuto’ sekä verbi soimeta ’lauhtua, leudontua’.

Säe ”Hengetöin hangidze vircoman Covan callon alda” on omiaan herättämään makaabereja mielikuvia, mutta tässä kallo ei merkitse pääkalloa eikä myöskään koulupojan kovaa kalloa, johon opettaja yrittää takoa tietoa. Hemmingin aikana sanaa kallo on käytetty jäisestä maasta. Entä mitä tapahtuu, kun ”Pilved pacon pois pyrkivät, Sejästys taevan täyttäp”? Substantiivi sejästys on samaa kantaa kuin nykyäänkin käytetyt adjektiivit sees ja seesteinen sekä verbi seestyä. Siis taivas seestyy, kun pilvet hajoavat.

Neljännessä ja viimeisessä säkeistössä suomennos muistuttaa alkutekstin tavoin, että kaikki nämä luonnon ihmeet ovat Jumalasta lähtöisin. Mutta siinä, missä alkuteksti ja lyhempi suomennos jättävät asian etäämmäksi, vähän toisin -suomennoksessaan Hemminki tuo sen lähelle laulavia koulupoikia kehottamalla me-muodossa:

Luotuin cansa caick iloidcam, Herran hyvyttä kiittäkäm, Jonga meill osottap aina.

Toukokokuun 22. päivä on Hemmingin ja Hemmon nimipäivä. Onnittelut nimipäiväänsä viettäville!

ELINA HEIKKILÄ

Lauluhaluisille:

Hemminki Maskulaisen Piae cantiones ‑suomennos tekstinä 

(In vernali tempore ja Se sama vähä toisin ovat kokoelman kolmanneksi ja toiseksi viimeiset laulut.)

Mats Lillhannusin latinankielinen Piae cantiones -nuottieditio

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele