Tuli luonnon lääkäri, viilsi veitsel huuleni

Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 300 vuotta arkkiveisurunoilija Tuomas Ragvaldinpojan syntymästä. Tuomaan syntymäpäivä on vasta joulukuun kuudentena, mutta koska sinä päivänä on muutakin juhlittavaa, voimme hyvin ottaa varaslähdön Tuomaan syntymän 300-vuotisjuhlaan jo näin keväällä.

Toisin kuin kiuruvetiset Remeksen veljekset Matti ja Paavo, jotka olivat Tuomas Ragvaldinpojan aikalaisia ja joista kirjoitin viime vuonna, Tuomas ei runoillut kalevalamittaan vaan kirjoitti loppusoinnullista säkeistörunoa. Arkkipainatteisiin, joina hänen runonsa on julkaistu, on useimmiten merkitty myös se, mihin virsisävelmään kukin runo on sommiteltu. Niinpä Tuomaan arkkiveisuja saattoi laulaa kuka hyvänsä, jolta liikeni muutama äyri arkkipainatteen ostamiseen.

Mutta miten itseoppineesta maatalon pojasta tuli virsirunoilija, joka myös sai tekstejään julki painoasussa?

Public Domain 1.0

Yhdeksällä hopeaäyrillä on vuonna 1762 saanut 28 Tuomas Ragvaldinpojan kirjoittamaa kristillistä virttä  ja bonuksena vielä kaksi kristillistä runoa. Kuva: Kansalliskirjasto.

Sä mun mailman valoon tuotit virheen merkillä

Tuomas Ragvaldinpoika oli kotoisin Tyrväältä, Laukulan kylästä. Vaikka Tuomas oli talollisen poika, suuren sisarussarjan häntäpäähän syntyneenä hän ei olisi päätynyt isännöimään kotitaloaan Lippua. Hän ei myöskään lähtenyt kotivävyksi johonkin toiseen taloon. Ehkä hän jo nuorukaisena tunsi vetoa virrenveisuuseen sekä runojen lukemiseen ja sepittämiseen, mutta viimeistään aikamiehenä hän oivalsi, että virsien sepittämisestä voisi tehdä elinkeinon, sillä runoilemaan hän pystyi ‒ fyysiseen työhön huonommin, jos lainkaan.

Tuomaan elämää raskautti ensinnäkin synnynnäinen huuli- ja suulakihalkio. Toisin kuin nykyään, 1720-luvun vauvoille ei ollut tarjolla leikkaushoitoa. Vuonna 1760 julkaisemassaan elämäkerrallisessa runossa Tuomas kuvaa huuli- ja suulakihalkion aiheuttamia haittoja:

Sill sä mun mailman waloon surun saloon, Tuotit wirhen merkillä;
Jota cannan ruumisani, caswoisani Caickein edes nähtäwäst.

Waan on wielä näkymätöin, wirhi toinen, Ylhäll suuni laesa,
Joca puheen secoittapi, wieroittapi Muiden seas eroitta.

Sijs ei äänen selkiästi, kerkiästi Muitten corwis cuulu nijn;
Ei myös huulen ulos sano, oikein ano, Waick on selkiä meiningi.

Jo ennen puhetaidon opettelua huuli- ja suulakihalkio oli estänyt normaalin rintaruokinnan, ”Sill’ en elä äitin aitast eli riescast Tainut wirhen tähden tääll.” Vanhemmat olivat joutuneet ravitsemaan pienokaistaan ”wierahalla riescalla Eläimitten”.

Tulin taudin alaiseks, raadolliseks vaivaiseks

Parikymppisenä Tuomas sai vielä raskaamman kuorman kantaakseen, kun hän sairasti ankaran ja kivuliaan kuumetaudin, joka ilmeisesti rampautti hänet pysyvästi. Kirkonkirjoissa ja muissa hänen elämästään säilyneissä virallisissa asiakirjoissa hänestä on käytetty luonnehdintoja bräcklinge, krympling ja ofärdig, jotka viittaavat kyvyttömyyteen elättää itsensä ruumiillisella työllä. Näin Tuomas itse kiteyttää toimintakykynsä taudin jäljiltä:

Cumarruxis käyskelen, Kymärryxis istuilen. ‒ ‒

Herran edes sydämen Polwet myös notkistelen.
Cosca ruumin polwilla En saa händä palwella.

Tästä miehestä ei tosiaankaan ollut peltotöihin! Fyysisen toimintakyvyn puutteellisuudesta kertoo sekin, että noin 35-vuotiaana Tuomas hakeutui hoitoon Turkuun, Kupittaalla Pyhän Henrikin lähteen yhteydessä toimineeseen terveyskylpylään. Kuulostaa yllättävältä, että talonpoikaistaustainen Tuomas Ragvaldinpoika kykeni hoidattamaan itseään herraskaisesti kylpylässä ‒ hänellä on täytynyt jo tuolloin olla varakkaita tukijoita ja vaikutusvaltaisia suosittelijoita.

Tuomaan runoista löytyykin mainintoja papeista ja lääkäreistä, joihin kuului ”Herra Johan corkia Haartman Doctor oikia” eli Turun ja Porin läänin piirilääkäri, Turun lääninlasaretin (-sairaalan) lääkäri Johan Haartman nuorempi, joka toimi muiden tehtäviensä ohessa Kupittaan kylpylän intendenttinä. Tuomas kiittää myös armeliaita lähimmäisiä, jotka ”Owat mua juottanet, Iloisesti syöttänet Rackahasti holhonet, Huoneisijnsa corjanet”.

Arkkiveisuja parannuksen vuoteelta

Kupittaan kylpylän kautta Tuomas Ragvaldinpoika joka tapauksessa pääsi julkaisemaan ensimmäiset arkkiveisunsa sekä kotiutumaan Turun pietistipiireihin, joiden jäsenille hän tulevina vuosina kirjoitti runsaasti onnittelu- ja hautarunoja. Mahtoivatko oppineet tukijat korjailla hänen ensimmäisiä julkaisujaan yhtä rajusti kuin Henrik Gabriel Porthan muisteli Matti Remeksen ainoaa painettua runoa muokatun vain muutamaa vuotta aiemmin?

1750- ja 1760-lukujen taitteessa Tuomas näyttää olleen vuodepotilas, ainakin jos hänen julkaisujensa saatesanat voi tulkita kirjaimellisesti. Vuonna 1760 hän julkaisi kolmen runon sikermän, joka oli laadittu ”Sanct. Hendrikin lähten terweyden nautitzemisen alla ‒ ‒ parannuxen wuotella maatesa”, ja seuraavana vuonna julkaistut Caxitoistakymmendä Hengellistä Wirttä oli nekin pantu kokoon ”wuotella ollesa, Turun Caupungisa”, kuten seuraava kuva todistaa.

Public Domain 1.0

Tuomas Ragvaldinpojan teoksen Caxitoistakymmendä Hengellistä Wirttä nimiö vuodelta 1761. Kuva: Kansalliskirjasto.

Tuomas julkaisi runsaan 30 vuoden aikana yhteensä toistasataa henkilörunoa ja arkkiveisua, joista otettiin lukuisia uusintapainoksia. Tuomaan arkkiveisut ovat sävyltään ja painotuksiltaan vahvasti kristillisiä, mutta hän laati arkkiveisuja myös aikansa uutistapahtumista, kuten kirkonpaloista, kuninkaan Suomen-vierailusta sekä lapsensa murhanneen paimiolaisen Helena Jaakontyttären mestauksesta. 

Viimeksi mainitun veisun tunsivat jopa Aleksis Kiven romaanin seitsemän veljestä, sillä kun rukkaset saanut kosiomies Juhani uhoaa mätkivänsä ruokapussinsa mäskiksi mäkeen, Simeoni varoittaa: ”Muisteleppas ’Paimion piikaa!’” Tosin Simeoni (ja kenties Kivikin?) sekoittaa tässä Paimion piian koreilunhaluiseen Pommerin piikaan, joka pani tielle kaksi leipää varjellakseen kenkiään kuralta ja sai rangaistuksensa Jumalan viljan haaskaamisesta, kun maa nielaisi hänet.

Tämäntapaisista aiheista runoilivat monet muutkin, mutta Tuomaalla oli tarjota lukijoilleen vielä yksi kiinnostusta herättävä ja taatusti omakohtainen aihe: keväällä 1763 hänelle tehtiin huulihalkioleikkaus. Toivuttuaan leikkauksesta Tuomas kirjoitti siitäkin runon.

Elinkeinona runoileminen oli tuskin kovin tuottoisa, sillä Tuomas joutui elämänsä mittaan turvautumaan paitsi ystäviensä taloudelliseen tukeen myös seurakunnan köyhäinapuun. Tuomas tuli asuneeksi Turussa pääosan aikuisiästään, runsaan neljännesvuosisadan, kunnes muutti elämänsä viimeisiksi vuosiksi Loimaan Hirvikoskelle. Hän solmi kolme avioliittoa ja sai kahdeksan lasta, joista kaksi eli aikuisiksi. Hän kuoli 79-vuotiaana vuonna 1804.

Suomen ensimmäinen dokumentoitu huulihalkioleikkaus

Vaikka juuri saattelimme Tuomaan hautaan, palataan nyt kevääseen 1763 ja huulihalkioleikkaukseen, joka oli yksi hänen elämänsä käännekohdista. Runossaan Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisu, Cosca hän ‒ ‒ Parattin huulensa wirhestä (1763) Tuomas kertoo aikoneensa ”monin aicoina” antaa korjata huulihalkionsa, joka esti häntä puhumasta selkeästi ja vaikutti ulkonäköönkin epäedullisesti. Korjaava leikkaus jäi kuitenkin pelkäksi aikeeksi niin kauan kuin Tuomas pelkäsi, ettei kestäisi toimenpiteen tuottamaa kipua. Hän epäröi myös siksi, että ajatteli rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan, jos menisi leikkaukseen ‒ olihan Jumala luonut hänet juuri tällaiseksi, huulihalkioineen kaikkineen.

Tuomaan epäilykset kuitenkin hälvenivät, kun ”Herra rohwaisi, Pelwon siteet catcaisi” ja nimeltä mainitsematon ”Sanan Saarnaja” ‒ Jumalan edustaja maan päällä ‒ vakuutti, ettei huulihalkion leikkauttamisessa ollut mitään väärää. Tuomas onnistui myös löytämään pätevän lääkärin, joka oli valmis korjaamaan hänen huulihalkionsa. Tämä lääkäri oli leikkauksiin, amputointeihin ja haavojen hoitoon erikoistunut kuninkaallisen henkirakuunarykmentin rykmentinvälskäri Gerhard Odenadt, joka työskenteli myös Turun lääninlasaretin kirurgina.

Tuomas Ragvaldinpoika on ensimmäisiä suomalaisia, joille on tehty huulihalkion korjausleikkaus, ellei aivan ensimmäinen. Joka tapauksessa hän on ensimmäinen, jonka leikkauksesta on säilynyt kirjallinen dokumentti, vieläpä runomuotoinen. 

(Varoitus: Jos olet herkkä verisille yksityiskohdille, vieritä tekstiä väliotsikkoon Kiitos Jumalal, Luojal kaikkivaltiaal, joka päästi tuskasta asti ja jatka lukemista siitä!)

Leikkauspäivä oli 16. huhtikuuta 1763. Tuomas oli 39-vuotias istuessaan lääkärin tarjoamaan tuoliin, mahdollisesti Turun lääninlasaretissa. Mitään kivunlievitystä hän ei saanut ennen ensimmäistä viiltoa. 50-säkeistöisen runonsa säkeistöissä 13‒29 hän kuvaa leikkauksen vaihe vaiheelta. ‒ Klikkaa jompaakumpaa linkkiä, jos haluat lukea tai kuunnella nämä säkeistöt ennen kuin jatkat tämän blogikirjoituksen lukemista.

• Katkelma Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisusta (pdf)
• Katkelma Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisusta ääneen luettuna (mp3)

Kun ”luonnon lääkäri” lähestyi potilastaan, Tuomas puristi silmänsä umpeen ja risti kätensä sydämen päälle välttyäkseen näkemästä, miten hänen kasvojaan leikeltiin, ja sietääkseen kivun, joka sai hänet vapisemaan kauttaaltaan. Mutta kertomansa mukaan hän ei päästänyt valituksen sanaakaan, koska taivaallinen Parantaja Jeesus vahvisti häntä sisäisesti. Myös Jeesuksen kokeman piinan muistaminen auttoi häntä kestämään oman kipunsa. Tätä syvästi uskova Tuomas piti osoituksena Herran armosta.

Kirurgin veitsen viilto vertautui Jeesuksen haavoihin, huulta leikkaavat sakset Jeesuksen saamiin lyönteihin ja leikkaushaavaa kiinni pitävät neulat Jeesuksen kylkeen tökättyyn keihääseen. ”Nämät ajatuxeni Olit huojennuxeni”, Tuomas toteaa runossaan lakonisesti.

Jossain vaiheessa Tuomaan on täytynyt avata silmiään sen verran, että on nähnyt, kuinka veri hänen sylissään ”Hyllyi, hyydyi, seisahti” ‒ ellei hän tässä kohtaa ole käyttänyt runoilijan vapautta värittää kuvaustaan. Joka tapauksessa hän Jumalan avulla kesti leikkauksen pyörtymättä. Lääkärin kiinnitettyä viimeisenkin neulan pitämään leikkaushaavaa kiinni Tuomas pyyhki veren käsistään ja tuskanhien kasvoistaan ja vaihtoi verisen paidan tilalle puhtaan.

Seuraavat kaksi viikkoa Tuomas Ragvaldinpoika vietti siteissä ja kiinni neulottuna pystymättä nauttimaan leivänpalaakaan ja lääkäri tarkkaili paranemisen edistymistä. Sitten oli aika poistaa neulat, kolme luvultaan.

Wijmein neulat otti pois;

Ensimmäisen Tijstaina, Toisen Keskiwijckona,
Colmannen sitt' Perjandain, Jotca cowin tuta sain

Neulat olivat ruostuneet kiinni lihaan, mutta irti ne lähtivät, kun välskäri Odenadt rivakasti tempaisi.

Kiitos Jumalal, Luojal kaikkivaltiaal, joka päästi tuskasta

Arkkiveisunsa jatkossa Tuomas kiittää Jumalaa leikkauksen onnistumisesta ja kehottaa kaikkia läheisiään iloitsemaan Herran armosta. Olihan huulihalkion korjausleikkaus viime kädessä Jumalan suuri teko, joka toi ilmi Hänen kunniaansa. Loppusäkeistöissä kaikki ”hengest syndynet, Autuuttansa etzinet” pääsevät iäiseen iloon veisaamaan enkeleitten kanssa kiitosta Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Tuomas Ragvaldinpoika on nimennyt arkkiveisunsa Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisuksi, koska suulakihalkio hänelle vielä jäi, vaikka huulihalkio saatiinkin jotakuinkin korjatuksi. Mutta iloissaan hän oli, siitä kertoo myös hänen valitsemansa virsisävelmä Ole sielun iloinen. Leikkaus lienee vaikuttanut Tuomaan kasvonpiirteisiin edullisesti, ja toivottavasti se on myös helpottanut hänen puheensa ymmärtämistä. Runsaat kaksi vuotta leikkauksensa jälkeen Tuomas Ragvaldinpoika vihittiin ensimmäiseen avioliittoonsa. Morsian oli mynämäkeläinen Maria Juhontytär. Vihkipäiväksi sulhanen sepitti uuden hääveisun.

Public Domain 1.0

Runoniekan lyyra. Yksityiskohta Tuomas Ragvaldinpojan arkkipainatteen Kaxi Hengellistä Wirttä nimiöstä vuodelta 1801. Kuva: Kansalliskirjasto.

Lisää aiheesta

• Pirjo-Liisa Niinimäki: Saa veisata omalla pulskalla nuotillansa. Riimillisen laulun varhaisvaiheet suomalaisissa arkkiveisuissa1643‒1809 (Väitöskirja, Tampereen yliopisto, pdf, 10.2.2007) Tuomas Ragvaldinpojasta henkilönä ja virsirunoilijana kerrotaan sivuilla 82‒98 ja hänen virsirunoistaan sivuilla 191‒201.
• Tuomas Ragvaldinpoika: Sen, wirhen ja ristin alla hamast lapsudesta ja nuorudesta, rasitetun Weisu Sanct. Hendrikin lähten terweyden nautitzemisen alla Wuonna 1759 (Kansalliskirjasto, alkuperäisteoksen pdf-versio, 1760)
  
• Tuomas Ragvaldinpoika: Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisu, Cosca hän Jumalan Siunauxen woimalla Ja Läkärin konstin awulla Parattin huulensa wirhestä (Kansalliskirjasto, alkuperäisteoksen pdf-versio, 1763)
• Tuomas Ragvaldinpoika: Sen Wielä wirhellisen Ilo-Weisu, Cosca hän Jumalan Siunauxen woimalla Ja Läkärin konstin awulla Parattin huulensa wirhestä (Kaino, korpustekstiversio, 1763)
  
• Elina Heikkilä: Remekset ryhtyivät runolle (Elävät päät -blogi, 28.2.2023)
  
• Yrjö Kotivuori: Gerhard Odenadt (Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, verkkojulkaisu 2005)
  

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele