Präntinerhetyksistä painovirheisiin

Painovirheet ovat kirjoittajalle kiusallisia, vaikka lukijaa ne saattavat toisinaan myös huvittaa. Kun ensimmäiset suomenkieliset kirjat painettiin 1540-luvulla, niihinkin jäi virheitä kirjapainon jäljiltä. Tapana oli, että kirjoittaja tai muu kielentarkastaja laati huomaamistaan virheistä korjauslistan, joka liitettiin kirjan loppuun.

Esimerkiksi Mikael Agricolan Rucouskiriassa, joka julkaistiin vuonna 1544, on lopussa latinankielisellä otsikolla Errata (Virheitä) varustettu lista painovirheistä korjauksineen. Tässä listan neljäs ja viides rivi:

F viij ra. xvj. se. sknun lue sinun.
Platil iiij ra. xiiij se. laiu lue lain.

Listan alussa kirjan lehdestä käytetään lyhennettä F latinan folium-sanan mukaisesti, mutta riviltä 5 alkaen sen korvaa ruotsin blad-sanaa mukaileva plati. Lyhenne ra. tarkoittaa radhil (rivillä), ruotsista lainattu sana sekin. Lehdet ja rivit on numeroitu roomalaisin numeroin: viij = 8, xvj = 16, iiij = 4 ja xiiij = 14. Lyhenne se. tarkoittaa seiso (seisoo eli ’tekstissä lukee, on’). Tässä esitetyt painovirheet ovat fraktuuratekstissä varsin tavallisia, koska pitkänomaiset k- ja i-kirjaimet sekaantuivat latojalta helposti ja n saattoi keikahtaa u:ksi tai päinvastoin.

Vastaavanlaisia latinaksi otsikoituja painovirhelistoja löytyy vielä 1600-luvun kirjoistakin. Canutus Careliuksen suomentamassa katekismuksessa vuodelta 1628 virhelista on saanut saatesanat ”ERRATA. Candidus Lector inter legendum corrigat ipse.” Vapaasti suomennettuna: VIRHEET. Ymmärtäväinen lukija korjatkoon itse lukiessaan.

Virhelistan alkua Mikael Agricolan Rucouskiriasta (1544). Kuva: Kansalliskirjasto, Doria.

Suurempia ja vähempiä pränttivikoja

1700-luvulla virhelistoissa on alkanut olla suomenkielisiä otsikoita, joista näemme, miten tuolloiset kirjoittajat ovat painovirheitä nimittäneet. Vuonna 1732 painetussa suomennoksessa Johann Arndtin teoksesta Paradisin Yrti-Tarha luetellaan ”Präntin Erhetyxet, jotca Christillinen Lukia tahdois itze ojenda”.

Sanaa pränttivirhe puolestaan käytetään vuoden 1756 Bibliassa, jossa karkeimpien virheiden luettelon jälkeen kannustetaan: ”Ne wähemmät wirhet taita Lukia köykäisesti itze ojenda”. Myös Daniel Wirzeniuksen suomennoksessa Erik P. Giersin teoksesta Yxikertainen Kanssapuhe, Kahden Personan wälillä (1778) lukija saatellaan painovirheiden oikaisemiseen sanoilla ”Pränti-Wirhet. Hywän suopainen Lukia tämän jälken oijendakoon”.

Nominatiivialkuisen pränttivirhe-sanan rinnalla on käytetty myös genetiivialkuista präntinvirhe-asua. Vuonna 1790 painetussa Elias Laguksen suomentamassa hengellisten laulujen kokoelmassa Sionin Wirret on osassa painosta ollut vielä tavallista enemmän präntinvirheitä:

Seurawaiset Präntin-wirrheet eteentulewat muutamisa Exemplareisa, jotka tällä tawalla ojetaan ‒ ‒ Nämät jällens Präntin-wirrheet löytywät kaikisa Exemplareisa ja ojetaan nijn kuin seuraa

Painovirheitä on kutsuttu myös pränttivioiksi. Eräässä vuonna 1780 annetussa asetuksessa todetaan, että ”usiamat Ylöspanot Ruotsin Waldakunnan Laista owat ulostullet ‒ ‒ joisa kaikisa löyty suurembia ja wähembiä Präntti-wikoja”.

Kirjoitusvika, painovirhe tai häpäisevä tietämättömyys

Nykyisin käyttämämme sana painovirhe on vasta 1800-luvun tuotetta. Varhaisin Kansalliskirjaston digitoimista teoksista löytämäni painovirhe-sanan esiintymä on vuodelta 1828, C. A. Gottlundin suomenkielisestä lukemistosta Otavasta. Sivulla 405 Gottlund kommentoi alaviitteessä vanhaan hopeiseen ehtoollisleipärasiaan kaiverrettua tekstiä:

Mitä toas tähän vanhaan vuos-lukuun tuloo (1139), niin Porthan vainoo [Porthan-vainaja] jo kyllä tuosta piti tora-puhetta, ja peätti tämän olevan kirjoitusvian rasiaisessa, eli painovirheen juttelemuksessa; eli yksi häpäisevä tietämättömyys kirjan toimittajalta, näistä vanhoista asioista

Puheena oleva ”juttelemus” on Turun maaherran Jeremias Walleenin kirjelmä kansliakollegiolle vuodelta 1765. Alun perin käsin kirjoitettu kirjelmä lienee taltioitu painettuna kopiona; muutoin kyseessä ei tietenkään olisi ollut painovirhe vaan kirjoitusvika, jota sanaa Gottlund käyttää siitä vaihtoehdosta, että öylättirasiaan olisi alun perin kaiverrettu väärä vuosiluku.

Painovirheistä on kirjoiteltu myös Suomettaren palstoilla vuonna 1848. Lehti oli julkaissut talonpoikaisrunoilija Kustaa Paturin kirjoituksen ”Aakasista” eli aakkosista, mutta ”ränttiwirheillä piloille” höystettynä, kuten Paturi vastineessaan valitti.

Kirjoitukseni Aakasista (mainitten wielä) tuli ränttiwirheillä piloille, paikon toisa ymmärrettäwäksiki, jota en kuitenkan ”Suomettaren” toimituksenkaan huolimattomuudeksi sano.

Siinä missä Paturi puhuu vielä ränttivirheistä lehden toimitus käyttää modernisti sanaa painovirhe:

Suomettaren Toimitusta paheksittaa, että Paturin kirjotukseen ”Aakasista” on sommeltunut niin julmasti painowirheitä. Jos jotenki woisimme niitä parantaa, tekisimme sen; mutta niitä ei muuten saa lopullisesti poistetuiksi, jos ei painata uudestan koko kirjotusta.

Juorupaholainen, painovirhepaholaisen serkku. Yksityiskohta Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalauksista. Kuva: Elina Heikkilä.

Painovihreitä [!] Vanhan kirjasuomen sanakirjan esimerkeissä

Vanhan kirjasuomen sanakirjaa tehtäessä painovirheitä tulee vastaan sanakirjan lähdeteksteissä pitkin matkaa. Ääkkösistä on jäänyt pois kirjaimen yltä nykyisiä ä:n ja ö:n pilkkuja vastannut pikku-e, sanoista puuttuu kirjaimia tai mukaan on eksynyt ylimääräinen kirjain, ja samahahmoiset kirjaimet ovat sekoittuneet keskenään. Koska sanakirjan esimerkit ovat aitoa vanhaa kirjasuomea, toimittaja ei voi lähteä korjailemaan niitä. Tästä on kuitenkin yksi poikkeus: nurinperiset n:t, u:t ja m:t käännetään tavallisesti sanakirjaan oikein päin.

Muutoin toimittaja voi merkitä painovirheen hakasulkeissa olevalla huutomerkillä. Huutomerkkejä pyritään kuitenkin käyttämään säästeliäästi. Sanakirjan käyttäjän onkin hyvä muistaa, että kaikki nykynäkökulmasta oudoilta vaikuttavat kirjoitusasut eivät johdu painovirheistä, sillä vanhan kirjasuomen vuosisatoina oikeinkirjoituskäytännöt ovat olleet monin tavoin erilaisia kuin nykyään. Mahdollista on toki sekin, että toimittaja tuottaa itse esimerkkiä kopioidessaan sanakirjaan lähteestä poikkeavan virheellisen kirjoitusasun.

[!]-merkittyjä painovirheitä voi hakeakin VKS:stä näpyttelemällä Hae koko artikkelista -kenttään merkkijonon ?!?. Näin löytyy 1 470 osumaa tähän asti julkaistulta aakkosväliltä a‒poisotto. Makuasia on, onko se paljon vai vähän, kun sana-artikkeleita on kaikkiaan lähes 450 000. Jos sana-artikkeliin on muutoinkin tarjolla runsaasti virheettömiä esimerkkejä, toimittaja karsii mieluusti pois painovirheen sisältävät esimerkit.

Joskus painovirheen sisältävä esimerkki on kuitenkin mielekästä tai suorastaan pakko ottaa mukaan sanakirjaan. Esimerkiksi VKS:n pakaasivaunu-artikkelissa on vain kaksi esimerkkiä, joista varhaisemmassa, vuodelta 1655 olevassa asetuksessa, luetellaan sotasaaliin joukossa ”enä cuin 3000 Pagasi wännut”. Odotuksenmukainen kirjoitusasu olisi ollut ”Pagasi waunut”, mutta painovirhepaholainen on keikauttanut vaunuja, niin että a on muuttunut ä:ksi ja u kääntynyt n:ksi.

Koska kyseessä on pakaasivaunu-sanan ensiesiintymä vanhassa kirjasuomessa, esimerkki on mukana sanakirjassa mutta merkittynä hakasulkeissa olevalla huutomerkillä. Tässä kohtaa ylösalaista u:ta ei poikkeuksellisesti ole käännetty oikein päin, koska samassa sanassa on toinenkin painovirhe.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele