Mahtiakan kenkäpari

Kauan sitten, pian sen jälkeen, kun olin aloittanut työn Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajana Kotuksessa, satuin kiinnostumaan Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen seinämaalauksista. Näillä kahdella elämän käännekohdalla ei ollut tekemistä toistensa kanssa ennen kuin eräänä arkisena työpäivänä.

Kuvakertomus kirkon seinällä

Keskiaikaisten kirkkojen seinille levittäytyy monenlaisia tarinoita. Sarjakuvamaiseen tyyliin kuvattujen Raamatun kertomusten ja marttyyrilegendojen lisäksi kirkkokansan nähtäville on toisinaan maalattu myös arkisissa askareissaan hommailevia ihmisiä, joiden seurassa häärii paholaishahmoja. Ehkä tarkoituksena on ollut varoittaa taikojen tai muun pahuuden käytöstä työn tuottavuuden lisäämisessä.

Asuinkaupunkini Espoon tuomiokirkossa huomioni kiinnittyi kerran selvästi erilaisessa tilanteessa olevaan paholaishahmoon:

Seinämaalaus Espoon tuomiokirkossa. Kuva: Pirkko Kuutti.

Erikoisuus ei ole itse hahmossa, jolla melko tavalliseen tapaan on sarvet ja häntä sekä kasvot pään lisäksi mahassa ja polvissa. Ikkunan molemmin puolin ulottuvassa maalauksessa paholainen pitää käsissään pitkää ikkunaholvin yli kaartuvaa vapaa tai riukua, jonka nokassa roikkuvaan kenkäpariin naishahmo tarttuu.

Miksi pirulla on riuku? Miksi riu’ussa on kengät? Mikä on pirun ja naisen välinen suhde? Tässä ei olla jokapäiväisissä askareissa, joihin piru sekaantuu, eikä missään pyhimystarinassa, ei myöskään Raamatun tapahtumien parissa. Onko asetelman määrännyt vain ikkuna? Kysymykset jäivät mieleen kaihertamaan, mutta kevyellä etsinnällä en löytänyt muuta selitystä kuin että kuva-aiheen nimi on Kenkä-Ella.

Murha johtaa jäljille

Jonkin aikaa Kenkä-Ellan kohtaamisen jälkeen olin työn touhussa laatimassa Vanhan kirjasuomen sanakirjaan sana-artikkelia murha. Hain Kotuksen vanhan kirjasuomen tekstikorpuksesta osumia murha-sanan muodoista.

Suomenkielisissä teksteissä murha esiintyy nykymerkityksessään jo 1500-luvulla Mikael Agricolalla ja niin sanotussa herra Martin lainsuomennoksessa. Kuten työssäni oli tavallista, nytkin aineisto vei minut vuosisatojen halki ja moniin eri asiayhteyksiin, lähtien laissa rangaistavasta teosta läpi Jeremian kirjassa maalaillun ”sodan huudon, ja murhan luihkinan” (Biblia 1642) aina vuonna 1792 julkaistuun tapauskertomukseen ”sijtä Kuningan Personan päälle – – tarkoitetusta murhasta”.

Korpushaun tein tässä tapauksessa niin, että myös osuman ympärillä olevaa kontekstia tuli lauseen verran mukaan ennen ja jälkeen esiintymälauseen. Monenmoisten surmatöiden turruttama tunnelma sähköistyi, kun luin ruudulta seuravan katkelman (lihavoinnit minun, viivat korpuksesta):

ja <<murhat>> tulit , josta sekä piru että Akka ihastuit , ja Akka woitti wetonsa ; niin että Kilkan täyty hänelle tuoda sen luwatun uuden kenkä-parin

Gan1784-71 Mutta koska Kilka näki Akan -- niin ei hän tohtinut lähellekkän tulla -- waan tuolta -- kaukaa , pitkän rijuwwun eli tangon nenästä tarjos Akalle kenkä parin -- .

Vanhan kirjasuomen sanakirja kertoo, että Kilka tarkoittaa paholaista, pirua. Silmieni eteen avautuneessa tekstikatkelmassa siis paholainen antaa naiselle kenkäparin pitkän riu’un nenässä! Alkoi kovasti vaikuttaa Espoon tuomiokirkon seinään maalatulta Ellalta tuo nainen. Piti vaihtaa korpushakua niin, että pääsi lukemaan koko tekstin.

Tiellä kulkee mahtiakka

Kävi ilmi, että kyseessä on katkelma sadusta Yxi wanha Akka ja Kilka, Christfrid Gananderin vuonna 1784 ilmestyneen satukokoelman satu numero 72. Mutta Ellaa satu ei tunne, vaan ”yhden wanhan Maalina nimeisen Akan, Pirjetän tyttären”.

Samainen Ganander kirjoittaa laajassa sanakirjassaan, että Maalina on Magdalena-nimen toisinto. Ehkä juuri sadun hahmon perusteella Ganander antaa nimelle Maalina merkityksen ’en elak storrådig qwinna’ ja suomeksi ’mahti akka’.

Mutta mistä hyvästä (tai pahasta) Maalina-Ella saa palkkioksi kenkäparin? Miksi hän haluaa juuri kengät? Arkinen selitys olisi, että hän tarvitsee uudet kengät tai kengät ylipäätään. Vai liittyisivätkö kengät sadun maailmassa jotenkin naisen pahuuteen? Pahuudestahan täytyy olla kyse, kun murhasta iloitaan. Piti selvittää, antaako Ganander vastauksia tähän.

Rakkautta ja parranajoa

Tarina alkaa siitä, että pirua harmittaa erään pariskunnan lempeät välit:

Kilka pahaxui kerran sangen suuresti, ettei hän kolmen ajastajan [= vuoden] sisälle saanut yhtä parikuntaa torumaan, riitelemään ja suuttumaan wälinsä, waikka hän monella juonellaan oli sitä ajatellut.

Sitten piru törmää tiellä vanhaan Maalina-nimiseen naiseen ja purkaa tälle harminsa. Maalina ehdottaa yllättäen:

mitäs annat, niin minä heidän saan kolmes päiwäs riitaisexi.

Kilka lupaa hänelle ”yhden uuden kenkä parin”.

Vaimolla on tapana leikata miehensä hiukset ja parta sekä samalla tappaa niistä löytyvät täit. Niinpä Maalina ensin uskottelee vaimolle:

sinä olet tosin rakastanut miestäs, mutta wielä rakkaammaxi sinä tulet, joss sinä nyt hänen päätään tappaisa (etsiesä) leikkaat ne 3 karwaa jotka on hänen leukansa alla kurkku torwen päällä joita et sinä ole ennen tainnut hawata.

Miestä Maalina taas varoittaa, että vaimo aikoo viiltää miehen kurkun auki ryhtyessään leikkaamaan karvoja leuan alta. Niin sitten käy, että mies ”pillastui suuttu ja wihastui ja löi waimoaan; ja murhat tulit, josta sekä piru että Akka ihastuit”.

Maalina saa pirulta kenkäparinsa, mutta siten, että piru ojentaa kengät pitkän riu’un nokassa sanoen:

sinä olet Malina pahempi minua, niin että minä pelkään sinua, engä tiedä mitäs konstia taitaisit kukaties minullekkin tehdä. Joka sinun Malina tietää ja tuntee ei se sinua osta.

Aivan selvästi tämä oli tarina Espoon tuomiokirkon Kenkä-Ellasta!

Uusi arvoitus

Kenkien arvoitus ei kuitenkaan kertomuksen perusteella ratkennut. Voi ehkä arvailla, että Maalina-Ella on reissunainen, joka kulkee teillä ja turuilla pitkiä matkoja, ja toki hänen kenkänsä kuluvat ja uudet ovat välillä tarpeen. Sen lisäksi, että kenkämysteeri jäi avoimeksi, Ganander tarjoilee sadun lopussa toisenkin arvoituksen:

Tämä Satu – – mahtaa olla hywin wanha; koska se todella, nijnkuin minä itte olen nähnyt, löytän Hattulan kiwi-kirkon katon alla seinuxella näin maalattuna kuin sadusa kuullan. Tämä Hattulan kiwi-kirkko Hämeen maasa on rakettu v. 1250 nijstä tijleistä, kuin jäi Häämeen linnasta, Päjjänteen rannalle; Herrenäsin niemelle; ja on nijn muodon wanhempi Stukkhulmin Kaupunkia.

Ympyrä sulkeutui; jälleen ollaan katselemassa keskiaikaisen kirkon seinämaalausta! Minä ja Ganander, vain muutama vuosisata välissä.

Hattulan Pyhän Ristin kirkosta en kuitenkaan ole Kenkä-Ellaa löytänyt niinä muutamana kertana, kun siellä olen käynyt. Nykykäsityksen mukaan Pyhän Ristin tiilikirkko on rakennettu 1400-luvun loppupuoliskolla eikä se siis ole Tukholman kaupunkia vanhempi, kuten Ganander arvelee. Kirkon asehuoneen tiedetään vaurioituneen ja osin romahtaneen 1700-luvun puolivälissä tai loppupuolella, mikä antaa mielikuvitukselle pienen mahdollisuuden nähdä Ganander tutkailemassa Maalina-Ella-maalausta asehuoneen seinällä.

Olen tavannut Kenkä-Ellan kyllä myöhemmin Siuntion keskiaikaisessa kivikirkossa. Sinne tämä kansantarinasta saatu aihe on päätynyt ilmeisesti samojen mestareiden maalaamana kuin Espooseenkin 1510-luvun tienoilla. Ja kuten arvata saattaa, pirun pelkäämä Kenkä-Ella ei tepastele vain Suomessa. Aihe löytyy myös ainakin joistakin Ruotsin kirkoista.

Holvimaalaus Siuntion keskiaikaisessa kirkossa. Kuva: Pirkko Kuutti.

Tarina Maalina-Ellasta ja paholaisesta on sekin kulkenut maita ja mantuja. Muun muassa Inkerin Tuutarista on pantu muistiin aivan sama kertomus; siinä pirua auttaa nimeltä mainitsematon ”ämmä”.

Pahuuden markkinarako

Miksi huomioni aikoinaan kiinnittyi Kenkä-Ella-aiheeseen Espoon tuomiokirkossa? Silloin en tajunnut aiheen poikkeavuutta seinämaalausten joukossa, se vain vaikutti kiinnostavalta.

Samoihin aikoihin minua puhuttelivat ajatukset siitä, miten läheisten ihmissuhteiden perusta on luottamus ja avoimuus. Kun seinämaalauksen Kenkä-Ella-aihe kohtasi julman ihmiskohtalon sisältävän sanallisen Maalina-tarinan, sen sanoma minulle oli, että rakkaus edellyttää rehellisyyttä. Vain rehellisyyden avulla estetään pahan tunkeutuminen kahden ihmisen väliin. Mutta kuten monissa pitkään ja laajalti eläneissä tarinoissa, niin tässäkin on oma koukkunsa jokaiselle katsojalle ja lukijalle.

Lisää aiheesta

• Vanhan kirjasuomen sanakirja: kilka
  
• Suomen murteiden sanakirja: kilka
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: Maalina
  
• Christfrid Ganander: Uudempia Uloswalituita Satuja (Kotuksen Kaino-aineistopalvelu, tekstiversio, 1784)
• Christfrid Ganander: Uudempia Uloswalituita Satuja (Kansalliskirjasto, alkuperäisteoksen pdf-versio, 1784)
  
• Opetuksia 1700-luvun satukirjasta (YouTube, ääneenlukuvideo Kotus-kanavalla, 4.4.2022)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele