Kevät- ja syyspuoli vuodesta

Vaihdetaanpa nyt mittakaavaa koko maailmanhistorian päätä huimaavista näkymistä yhden vuodenkierron vaiheisiin! Siinä missä vanhan kirjasuomen puoli-alkuiset sanat puolikesä, puolisuvi ja puolitalvi osoittavat vuodenkierron napapisteitä, puoli-loppuisia ajanilmauksia löytyy vain välivuodenaikoihin viittaavina: kevätpuoli ja syyspuoli. Tekstiyhteyden mukaan sana kevätpuoli voi viitata koko kevätkauteen taikka suppeammin kevättalveen tai alkukevääseen.

Suomenkielisten Tieto-Sanomien karjanhoitoa koskevassa katsauksessa (1776) kerrotaan, että

eläinten jalkain hikiläwet, semmenkin Syxyllä, owat liki sienen kaltaiset, jotka wetäwät, yliöitä wedesä seisoisansa, weden ylös nahan ja lihan wälille, eläimille wähittäin rasituxexi, joka wesi, kewä puolehen, nousee ylös koko ruumiseen

Siksi karjapiha on syytä pitää kuivana. Vuonna 1799 julkaistussa neuvokirjoituksessa taas maamiehiä on kehotettu varomaan hyvinäkin heinävuosina, ”ettei heildä, kewä puolella wuotta karjan-ruoka loppuisi”. (Näissä molemmissa esimerkeissä huomiota kiinnittää, että sana keväpuoli on kirjoitettu ilman t:tä. T:n asemesta kevä-osan lopussa on ilmeisesti ääntynyt seuraavan p-äänteen kahdennus, siis ”keväppuolehen” ja ”keväppuolella”.)

Siinä missä kevätpuolella on pidettävä huolta karjan hyvinvoinnista, syyspuoli on vanhan kirjasuomen teksteissä esillä viljelykasveista puhuttaessa. ”Talwi-Spinati taittaan nijn hywin kylwettää kewäillä kuin syys puoleen”, opastaa Pehr Gadd vuonna 1768 julkaisemissaan vihanneksien ja maustekasvien viljelyneuvoissa. Samuel Bohmin suomennoksena ovat vuonna 1793 ilmestyneet maanviljelysneuvot, jotka Oulun läänin maaherra Johan Fredrik Carpelan oli alun perin laatinut ruotsiksi. Lukija saa tarkat ohjeet siitä, miten kevätkylvön viivästyessä voi nopeuttaa viljan kypsymistä:

siemen lioitetaan edeldäpäin sonta wedesä yön yli ennen kuin se kylwetään, eli ‒ ‒ siemen säkki tupataan wesiammeseen, kohta jällensä ylös otetaan annetaan yli yön olla säkkisä kostumasa ja lämbenemäsä ja päiwällä jälken sitte kylwetään: tämä jouduttaa ihmellisesti eloa kypsexi syys puoleen

Aamupuolesta yötä huomenpuoleen päivästä

Kun siirrytään vuodenkierrosta vielä pienemmille kierroksille, tullaan vuorokauteen. Vuorokauden hahmottamiseen on vanhassa kirjasuomessa tarjolla sanat aamu- ja huomenpuoli sekä ehtoo- ja iltapuoli. Sanoista aamupuoli ja huomenpuoli on vanhan kirjasuomen aineistoista löytynyt sanakirjaan vain yksittäiset esimerkit:

Koska Herra Jesus ensin oli tutkittu Hannaxen tykönä, jätettin Hän aamupuolesta yötä jumalattomain palweljain käsiin ja halduhun.

cadzos, päiwä on culunut ja ehto on käsis, ole täsä yötä ‒ ‒ noscat huomen puoleen päiwäst, ja matcustacat majoillen

Ensimmäinen esimerkki on  Johann Peter Millerin raamatunhistoriasta, josta ilmestyi vuonna 1774 Zacharias Cygnaeus vanhemman suomennos. Tekstissä täsmennetään, että kyse on aamupuolesta yötä, siis aamuyöstä. Jälkimmäinen esimerkki on vuoden 1642 Bibliasta, Tuomarien kirjan jakeesta 19:9. Tässä kohdassa appiukko kärttää vävyään ja tytärtään viipymään vielä yhden yön yli, ennen kuin nämä lähtevät kotimatkalle. Seuraavassa suomennoksessa sanan huomenpuoleen tilalla käytettiin ilmausta ”amull warhain”, ja vuoden 1992 kirkkoraamatussa sanoja varhain huomisaamuna.

Aamupuolesta yötä huomenpuoleen päivästä on lyhyt aikaväli, korkeintaan muutama tunti. Kyse voi periaatteessa olla jopa yhdestä ja samasta ajankohdasta, jota vain tarkastellaan eri näkökulmista, yöhön tai päivään suhteuttaen.

Leipäpala iltapuoleksi

Sanojen ehtoopuoli ja iltapuoli käyttö on vanhassa kirjasuomessa mielenkiintoisesti epätasapainossa. Ehtoopuoli jyrää iltapuolen mennen tullen. Vanhan kirjasuomen sanakirjan artikkelissa ehtoopuoli on kaunis aikasarja esimerkkejä alkaen Mikael Agricolan Rucouskiriasta (1544) aina Cygnaeuksen raamatunhistoriasuomennokseen (1774) asti. Poimin tähän vain yhden esimerkin vuodelta 1769 Anders Lizeliuksen pitämistä Mynämäen kirkonkokousten pöytäkirjoista:

[Ei] pidä Pyhinä ehtopuolisa ja öillä – – ympärinsä kyliä juoxenteleman

Näin muistutettiin joukolle nuoria poikia, jotka olivat helluntai-iltana vetelehtineet kylillä sen sijaan, että olisivat pysyneet kotona hartaudenharjoitusten parissa.

Entä sitten iltapuoli? Sanasta löytyy Christfrid Gananderin sanakirjatiedon lisäksi yksi ainoa esimerkki Jonas Mennanderin Huonen-Speilistä vuodelta 1699:

[Hyvä emäntä] Wielä pistä pienimälle Carjapojall', Lamburille Pienen palan Ildapuolex Wähän Leipä Wälipalax

Gananderin mukaan iltapuoli tarkoittaa iltapäivää tai iltaa, mutta Mennander käyttääkin sanaa ‒ samoin kuin edellisessä blogikirjoituksessani puheena ollutta sanaa puolipäivä ‒ aterian nimityksenä. Lammaspaimen saa iltapalaksi vähän leipää.

Iltapuoleen vai iltaa puoleen?

Aina ei ole selvää, onko puoleen-loppuisessa ajanilmauksessa kyse yhdyssubstantiivista (iltapuoleen) vai postpositioilmauksesta (iltaa puoleen). Miten seuraava esimerkki pitäisi tulkita?

[Muuan nuorukainen ratsasti] cotia Isänsä tygö, täynnäns surua ja murhetta ‒ ‒ Samana päiwänä ildaa puoleen tuli hän ilolla ja riemulla cohta tacaperin

Katkelma on vuonna 1770 ilmestyneestä kirjasesta Omantunnon Kysymyxet, joka on Olof Sandbergin suomennos parista Johann Philipp Freseniuksen saksankielisestä traktaatista. Kertomuksen nuorukainen murehtii sitä, että ankara isä vaatii häntä osallistumaan laskiaiskarnevaaliin. Poika onnistuu kuitenkin vakuuttamaan isän siitä, että moinen juhlinta olisi vastoin hänen omaatuntoaan, ja siksi hänen mielensä on paluumatkalla isän luota täynnä iloa ja riemua. Mutta riemuitseeko poika iltapuoleen vai iltaa puoleen?

Iltapuoleen sopisi ilman muuta tekstiyhteyteen, mutta miksi yhdyssanan alkuosaan olisi merkitty pitkä a? Vuonna 1770 kirjoitusasu ilda voitiin lukea sekä ”ilta” että ”iltaa”, mutta jollei ylimääräinen a ole latojan tekosia, luulisi suomentajan käyttäneen tarkoituksella partitiivimuotoa "ildaa". Tällöin ilmaus iltaa puoleen rinnastuisi sellaisiin postpositioilmauksiin kuin iltaa kohden ja iltaa päin. Nykyihmisestä illan puoleen kuulostaisi luontevammalta kuin iltaa puoleen, mutta suomentaja Sandbergin kielitajussa genetiivihakuinen puoleen-postpositio on saattanut hyvinkin rinnastua partitiivihakuisiin kohden- ja päin-postpositioihin.

Tässä verrattavaksi pari selvempää esimerkkiä puoleen-postposition käytöstä ajanilmauksissa. Ensimmäinen on Pehr Gaddin viljelyneuvoista vuodelta 1768, toinen Suomenkielisistä Tieto-Sanomista vuodelta 1776:

Johannexen laukka istutetaan Elo-kuusa ‒ ‒ Seurawaisena kewännä kelpaa se ruaxi, ja kappaleen aikaa suwesta istutus ajaan puoleen

 [Asessori Bergman] annoi ulos präntätyn Julistuxen oikiasta tawasta parantaa sitä Poltto-tautia ‒ ‒ joka Syxyn puoleen ilmestyy muutamisa Pitäjisä Turun Maakunnasa

”Kappaleen aikaa suwesta istutusajan puoleen” tarkoittaa siis alkukesää, ”Syxyn puoleen” kaiketi syyskesää, kesän ja syksyn taitekohtaa.

Sandberg on suomentanut Omantunnon Kysymyxet ruotsin kautta. En ole onnistunut löytämään digitoituna sen paremmin saksankielistä alkutekstiä kuin ruotsalaista käännöstäkään. Täytyy siis jäädä arvailemaan, olisiko alkutekstissä tässä kohden ilmaus gegen Abend, ’illansuussa’, ja ruotsinkielisessä versiossa vastaavasti mot kvällen. ‒ Sattumoisin osa tästä teoksesta on suomennettu heti seuraavana vuonna uudestaan. Vuoden 1771 suomennoksessa ”ildaa puoleen” -sanojen tilalla on ”ehtoo puoleen”.