Jo lapsi nihkuu!

Lapsi muuttaa maailmaa – aikuiset vanhemmiksi ja vanhemmat isovanhemmiksi. Samalla muuttuu kodin äänimaailma ja vähän kielikin. Vanhempien huulilla on ihan uusia suloisia sanoja. Ja mikä ihme onkaan, kun pienokainen alkaa ensin jokeltaa äänteitään, sitten tavailla sanoja, eikä aikaakaan, kun sanat muuttuvat lauseiksi ja maailma avartuu – ihan jokaisella.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan (VKS) toimituksessa on viime vuosina saatu seurata läheltä, miten lapsia on tullut muuttamaan maailmoja. Sanakirjantoimittajina näkökulmamme kohdistuu usein kieleen ja erityisesti sanastoon. Lapsia, lapsenkieltä ja lapsen myötä muuttuvaa kieltä ovat aikoinaan havainnoineet myös jotkut vanhan kirjasuomen ajan kirjoittajat. Erityisesti yksi heistä, setä Ganander, on koonnut tällaisia sanoja myös sanakirjaansa.

Suomen kielestä suomeksi

Setä Ganander, etunimeltään Christfrid, oli pappismies, Rantsilan kappalainen, joka kokosi yli 35 000 hakusanaa sisältävän sanakirjan Nytt Finskt Lexicon. Tämän uuden suomalaisen sanakirjan käsikirjoitus valmistui vuosina 1786 ja 1787 mutta jäi aikanaan painamatta. Myöhemmin se on kuitenkin julkaistu näköispainoksena vuosina 1937–1940 sekä Liisa Nuutisen toimittamana laitoksena vuonna 1997.

Ganander käsittelee sanakirjassaan suomen kielen sanoja sekä suomeksi että muutamilla vierailla kielillä. Ruotsin- ja latinankielisten sanavastineiden tai selitteiden lisäksi Ganander esittää joistakin sanoista etymologioita sekä esimerkiksi kreikan- ja vironkielisiä vastineita. Käsiteltävistä sanoista Ganander antaa myös suomenkielisiä esimerkkilauseita sekä sama- tai lähimerkityksisiä sanoja.

Varhempiin suomalaisiin sanakirjoihin verrattuna uutta Gananderin sanakirjassa on suomen kielen käsittely suomen kielellä. Runsaat esimerkkilauseensa Ganander on poiminut pääosin aikansa kirjallisuudesta, kansanrunoudesta ja myös kansan puhekielestä. Usein esimerkkilauseillekin esitetään käännös ja eräissä tapauksissa myös lähtöteksti.

Vanhaa kirjasuomea nykyvanhemmille

Gananderin sanakirjassaan esittelemästä sanastosta Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitus on koonnut leikkimielisesti vihkosen otsikolla ”Setä Gananderin pienoinen sanasto sylilapsen vanhemmille”. Vihkosen ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 2016 erään pikkuneidin syntymän johdosta.

Sittemmin vihkosella on muistettu muitakin VKS:n toimituksen lähipiiriin syntyneitä pienokaisia vanhempineen. Vihkonen on jaettu kolmeen osaan: 

1. Smekord, vox blandientis: kielellistä mallia pienokaiselle
2. Muita käyttökelpoisia sanoja 
3. Vox infantilis, vox puerilis: kun lapsi alkaa itse tuottaa puhetta.

Kaksi kolmasosaa Christfrid Gananderin sanakirjasta ja sen pohjalta koottu vauvaperheen sanasto. Kuva: Maria Lehtonen, Kotus.

Kun kuluvan vuoden heinäkuussa syntyi kuudes VKS-vauva, innostuimme kokoamaan vihkosesta täydennetyn ja esitysjärjestykseltään uudistetun version, jossa osat 2 ja 3 ovat vaihtaneet paikkaa. Esittelen seuraavaksi täydennetyn vihkosen sisältöä.

Kultamuruinen, nunnoinen

Vihkosen ensimmäiseen osaan on koottu lähinnä Gananderin sanakirjassaan esittelemiä hellittelysanoja ja ilmauksia, joilla lasta voi kutsua tai luonnehtia. Ganander käyttää selitteissään ruotsin sanaa smekord ja latinan ilmausta vox blandientis, jotka tarkoittavat hellittelysanoja tai imartelevia ilmauksia. Gananderin mukaan lasta voi kutsua vaikkapa nimityksillä ainoo, kultamuruinen ja nunnoinen, joita voi käyttää myös muista rakkaista, kuten on nähtävissä Gananderin ilmauksille antamista käyttöyhteyksistä ja selitteistä:

ajnoa lapsi, ajnoa lehmäni enda barn, min enda koo, est vox blandientis
kuule kulda muruisemme hör du wår dyraste, käraste
nunnoisen, linduisen smekord; mors gris, smek unge

Ganander on sanakirjassaan esitellyt myös joitakin nimenomaan lapsenkieleen kuuluvia sanoja. Näitä sanoja Ganander kuvaa latinan ilmauksella vox puerilis tai vox infantilis. Vihkoseen on poimittu mukaan kaikki tällaisiksi merkityt sanat, kuten pipi, vellu ja tuutu. Pipi on Gananderilla kipeää, sairasta tarkoittava adjektiivi, aivan kuten nykykielessäkin. Vellu taasen on velli-sanan lapsenkielinen muoto, ja tuutu tarkoittaa petiä.

Tuutilaista tuuditaan

Varsinkin pienokaisen lähipiiri saattaa uuden tulokkaan myötä omaksua arkikäyttöön koko joukon uusia sanoja. Tällaisia on koottu vihkosen kolmanteen osaan muutaman alaotsikon alle ryhmitellen.

Vastasyntyneen vanhemmille ajankohtaisiksi tulevat vaikkapa tuutimiseen liittyvät sanat. Gananderin lapsenkieliseksi määrittelemän tuutun lisäksi mukana on muun muassa tuuti, tuutilainen, tuutua, tuutia ja tuudittaa (asussa tuuittaa). Näiden merkitys liittyy pedissä tai kehdossa lepäämiseen, makaamiseen. Esimerkiksi tuutilainen tarkoittaa kehtolasta ja tuuti on Gananderin mukaan ’ord hwarmed barn insöfwes, vos qva insopiunt infantes’, siis sana, jolla lasta nukutetaan. Käsikirjoitusta täydentäneen Laitilan kirkkoherran Johan Helsingbergin käsialaa on puolestaan merkintä ”Tuuti-lullan, pienen kullan” sekä liikutella-artikkelin tuutulauluksikin taipuva esimerkkilause ”lapsi pieni liikutellan, kiikutellan tuuti-lullan keinull'”.

Kehto valmiina tuutilaiselle Ivarsin tuvassa Seurasaaressa. Kuva: Maria Lehtonen, Kotus.

Vihkoseen on poimittu myös esimerkiksi verbi hyssyttää, jolle Ganander antaa ruotsiksi selitteen ’gungar barn på armarne i famnen’. Vallan hyssytystä tarvitsevasta lapsesta voisi todeta (kuten Gananderin käsi-artikkelista poimitussa esimerkkilauseessa): ”se lapsi on oppinut käsis olemaan”. Tuuditettavia on riittänyt setä Gananderin omiinkin käsiin. Hän oli näet viidentoista lapsen isä.

Lapsi kämpiää konttaamaan

Liikkumaan oppivan lapsen seuraaminenkin saattaa herättää tarpeen aivan uudenlaiselle sanastolle. Vaikka Gananderin lapsikatraasta useampikin kuoli jo aivan pienenä, on kappalaisen kodissakin riittänyt ihmeteltävää aina, kun lapsi on alkanut liikkua itse.

Vihkoseen on Gananderin sanakirjasta poimittu runsaasti erilaisia ryömimiseen ja konttaamiseen liittyviä sanoja ja esimerkkilauseita. Ei aikaakaan, kun lapsi mähkii eli ”kontillans lijkkuu kehdosans”. Pian pikkuinen jo ”kämpiäwi kätkyestä konttimahan” eli ”kulkemahan kontallansa”. Samassa merkityksessä kuin verbiä konttia käytetään myös verbejä mataa, matia ja rihtää. Esimerkkilauseiksi näistä Ganander antaa seuraavat: ”lapsi maataa l. mataa laattialla” sekä ”lapsi rihtää lattialla”. Tiesipä Ganander senkin, ettei liikkumaan oppiva lapsi välty kolhuilta: ”lapsi saapi monta mullahusta, korwillensa kolahusta”.

Osa lapsen lähipiirin omaksuttavista sanoista kuvaa lapsen ääntelyä. Gananderillekin tuttua lienee ollut heräävän lapsen hienoinen itku. Sitä kuvaa hänen esittelemänsä ilmaus jo lapsi nihkuu. Äänekkäämmin jokelteleva lapsi ”korottaa kjelipuoliäänensä”. Aika pian lapsen ääntely vaihtuu selviin äänteisiin ja sanoihin. Gananderin mukaan ilmaus lapsi kalkuttaa tarkoittaa, että tämä alkaa puhua. Ja taitavasti kalkuttava lapsi on tietysti hyvä kalkku.

Omanlainen äänimaailmansa on äidin rinnoilla maiskuttavan tai maskuttavan lapsen lähellä. Tällainen lapsi on nisän imevä, nisälapsi tai rintalapsi. Levotonta rintalasta hoitaessaan äiti saattaa kysellä: ”Tahtooko lapsi tissiä?” Ja ehkäpä Gananderkin kuuli vaimonsa huudahtavan paidanrinnusten kastuessa: ”Maito tippuu nisistä!”

Tummu vai mummu, mamma vai muori?

Varsinkin perheen ensimmäiset lapset tuovat uusia ulottuvuuksia lähipiirin perhesuhteisiin, mutta muutoksia tulee silloinkin, kun ainokainen saa pikkusisaruksen tai kuopus vaihtuu. Gananderin sanakirjassa perhesuhteisiin liittyvää sanastoa on hyvin runsaasti – ja vihkoseen on poimittu vain pieni otos.

Tuoreita vanhempia tai isovanhempia saattaa mietityttää, miksi vanhempien vanhempia pitäisikään kutsua. Vihkosen poiminnoissa on valinnan varaa: isoisä, faari, vaari (savolaisittain vuaari) vai taata? Entä isoäiti, mummu, tummu, tumma, tummumuori vai ämmämuori? Äiti-sanalle vaihtoehtoja ovat paitsi äitee ja deminutiivinen äitinen ’moderkjär’, myös emi, emo ja emä sekä ruotsista lainatut mamma ja muori.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksen kokoama vihkonen on kurkistus yhdestä näkökulmasta Gananderin sanakirjan valtaisaan aarreaittaan. Vaikka osa Gananderin esittämästä sanastosta on nykylukijalle vähän outoa, on suurin osa tuttuakin tutumpaa – eikä vähiten sitä kautta, miten lapsilla on aina kyky muuttaa maailmaa ensi hetkistään lähtien ja miten kieli on siinä mukana.

• Gananderin sanakirjan esittely (kotus.fi)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele