Agricola Raamatun maisemissa

Kuuntele blogi mp3-tiedostona
Kuuntele blogi Youtubessa

---

Mikael Agricola loi suomen kirjakieltä muun muassa Uutta testamenttia ja muita Raamatun osia kääntäessään. Samalla hän välitti suomen kielelle uuden ja eksoottisen maailman, jollainen sijaitsi Välimeren itärannalla ajanlaskun alussa ja ennen sitä. Agricolan itsensä ei tiedetä matkustaneen opiskelukaupunkiaan Wittenbergiä etelämmäs.

Raamatun kertomusten kautta tulivat suomenkielisten seurakuntalaisten ihmeteltäviksi erikoiset paikkojen ja henkilöiden nimet, samoin Välimeren luontoon kuuluvat, pohjoiseurooppalaisille tuntemattomat eläimet ja kasvit. Monet näistä olivat jo entuudestaan tuttuja Raamatun tarinoista, joita sentään pappien saarnoissa ja varmasti muutenkin suullisesti kuultiin. Suomalaisille sanankuulijoille vieras eläin lienee ollut esimerkiksi cameli, jonka vertauksen mukaan on helpompi mennä neulan silmen lepitze kuin rikkaan päästä taivaaseen.

Palmupuu ja viikunavihta

Monista Raamatun maailmassa esiintyvistä eläin- ja kasvikunnan edustajista Agricola käyttää vain niiden vieraskielistä nimitystä, niin kuin edellä mainitusta kamelista. Monesti esimerkiksi puiden nimissä on yhdyssanan loppuosa puu, jolloin myös oudolta kuulostavan sanan voi loppuosan perusteella ymmärtää puuksi, kuten Joelin kirjassa vertauksena käytetyssä luettelossa:

Winapw poisquiuaisi, ia Ficunapw on lahoinut, Nin mös se Granatinpw, Palmupw, Omenapw, ia caiki Kedhon Pwdh ouat poisquiuetut (Weisut ia Ennustoxet, 1551).

Wiinapuun eli viiniköynnöksen sekä fiikunapuun tuotteet eli viini ja viikunat ovat olleet tuttuja tuontitavaroita Suomessa jo Agricolan aikana ja aiemminkin. Kenties palmusta saatavia taateleitakin kulkeutui kauppiaiden mukana. Omenat tunnettiin, mutta granaattiomenoita sen sijaan ei vielä ainakaan kovin usein pohjolassa tavattu.

Raamatussa esiintyy monia muitakin Suomen luonnossa vieraita puita, kuten Lähi-Idässä kasvava setri; esimerkiksi psalmissa 92 vanhurskaan ”pite casuaman ninquin Cedrinpu Libanon päle” (Dauidin Psaltari 1551). Usein puulajit tulevat mainituksi puhuttaessa niiden oksista tai lehdistä, kuten Johanneksen evankeliumin pääsiäiskertomuksessa: ”Otit he Palmun oxi ia menit hende wastan” (Se Wsi Testamenti 1548). Tarinassa mainitut palmunoksat onkin korvattu suomalaisessa pääsiäisenvietossa pajunoksilla.

Tärkeä puu Raamatussa on öljypuu eli oliivipuu, josta Agricola käyttää yleensä takavokaalista nimitystä oljupuu. Puusta saatavalla öljyllä oli ollut tärkeä rooli katolisissa seremonioissa, samoin itse Raamatussa ovat öljy ja voitelu olleet näkyvässä osassa. Jerusalemin lähellä sijaitseva paikka Öljymäki, jolla sijaitsee Getsemanen puutarha, on nimensä mukaisesti ollut täynnä öljypuita.

Agricolan Messussa (1549) kuvaillaan, kuinka Aatami ja Eeva huomatessaan olevansa alasti ”sidhoit Ficunalechtie ychten, ia teit heillens wichtat” . Kun viikunanlehdistä tehdään vihdat, liittyy eksoottiseen puulajiin myös hyvin kotoisia askareita, Aatamin ja Eevan tapauksessa ensimmäisen vaatetuksen valmistamista.

Jotkin vieraat kasvit ja eläimet Agricola on korvannut tutuilla mutta kuitenkin samankaltaisilla vastineilla. Aina ei ole kääntäjäkään voinut tietää, mikä kasvi- tai eläinlaji on milloinkin kyseessä, vaikka sellainen pohjoisemmasta luonnosta löytyisikin. Esimerkiksi Hoosean kirjan jakeessa 14:9 hän on kääntänyt: ”Mine tadhon olla ninquin wiherieinen Hånga”, vaikka kohdassa alun perin tarkoitetaan välimerellistä havupuulajia sypressiä. Tämä johtuu tosin siitä, että Agricolan käännöslähteenä käyttämä ruotsinkielinen teos viittaa sypressiin mäntyä merkitsevällä sanalla furoträä.

Samoin on Lähi-Idän aavikoiden kinsteripensas muuttunut psalmissa 120 muiden reformaatioajan raamatunkääntäjien Lutherin ja Olaus Petrin mallin mukaan katajaksi – tai tarkkaan ottaen katavaksi: ”Se on ningun iongun Wäkeuen tereuet Noolet, Ninquin Tuli Catauis” (Dauidin Psaltari 1551).

Agricolan raamatunkäännöksissä esiintyy monesti nykyisistäkin raamatunkäännöksistä löytyvä sana orjantappura. Siitä, mistä kasvista Jeesukselle kerrotaan väännetyn pilkkakruunu, ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta orjantappura-nimen epäillään viittaavaan Palestiinan aavikoilla yleiseen piikkikasviin oraluppioon.

Norsu vai mursu?

Myös norsu esiintyy Agricolan käännöksessä, tai oikeastaan vain sen syöksyhampaat. Ilmestyskirjasta löytyy lista, jossa luetellaan kauppiaiden hienoja tavaroita. Listassa mainitaan muun muassa ”caikinasia Astioita Norsunluista”. Sanan norsu tai nursa Agricola on todennäköisesti saanut jonkin saamen kielen mursu-sanan variantista; molempien eläinten syöksyhampaista tehtyä esineistöä on varmasti liikkunut myös Suomessa kauppiaiden mukana.

Agricolan Laulujen laulun käännöksessä esiintyy eläin nimeltään metsäkauris. Kauriilla Agricola tarkoittaa yleensä vuohta ja pukkia, joten yhdyssana metsäkauris viittaa villiin sorkkaeläimeen, kuten Agricolan lähteinä käyttämät tekstitkin. Metsäkauris on ehkä gaselli tai nykyään metsäkauriina tunnettu eläin, jota ei tosin vielä Agricolan aikana Suomessa esiintynyt.

Minun ysteuen ombi MetzeCaurin eli Peuran wasican caltainen (Messu 1549).

Vanhan testamentin teksteissä mainitaan myös eriskummallisia lintuja, kuten pelikaani ja strutsi. Pelikaani esiintyy yhdessä Suomessakin tavattavan huuhkajan kanssa psalmissa 102, jossa kertoja kuvaa kurjuuttaan:

Mine olen ninquin Pellicani corwesa, Mine olen ninquin hwhkaija nijsse häwitetyis Caupungisa (Rucouskirja 1544).

Strutsin lailla valittamassa on Agricolan kääntämässä profeetta Miikan vertauksessa myös lohikäärme, jolle ei varmasti löydy, sellaisena kuin me sen ajattelemme, tosimaailman vastinetta edes muinaisesta Lähi-idästä. Sanalla on voitu tarkoittaa mitä tahansa hirviötä tai pelottavaa olentoa. Agricolan lohikäärmeeksi nimittämä olio on uusimmassa raamatunkäännöksessä tulkittu monissa kohdin sakaaliksi:

Minun teuty walitta ninquin Lohikermet, ia murhectia ninquin Struthit (Weisut ia Ennustoxet 1551).

Seuraavassa Agricolan kääntämässä Jesajan kirjan kohdassa 11:6 elelee monenlaisia, niin tuttuja kuin eksoottisempiakin, eläinkunnan edustajia sovussa:

Sudhet pite asuman Lammasten seghas, ia Pardus wohlan cansa pite macaman. Wasicka mös ia Jalopeurukainen, ia teuras naudhat ynne wijpyuet (Weisut ia Ennustoxet 1551).

Suomen luonnolle vieraat kissapedot pardus eli pantteri ja jalopeura eli leijona elävät tässä vertauksessa yhdessä saaliseläinten seurassa. Leijona oli jo Agricolan aikana suosittu rohkeutta symboloiva vaakunaeläin mutta tuttu myös Raamatun kertomuksista sekä apostoli Markuksen tunnuseläimenä. Pantteri lienee ollut tuntematon laji. Tekstistä käy kuitenkin ilmi sen olevan jonkin sortin peto.  Sen sijaan susi sekä kotieläimet, kuten lampaat, vohlat ja vasikat, ovat kuuluneet keskeisesti suomalaisten arkielämään.

Agricolan kääntämässä Luukkaan evankeliumissa mainitaan myös käärmeet ja skorpionit:

Mine annan teille woiman tallata kärmetten ia Scorpionin päle (Se Wsi Testamenti 1548).

Käärmeet ovat luonnollisesti tuttuja Suomenkin kamaralla, mutta skorpioni puolestaan on nimeään myöten kumma otus. Olentoa tuntemattoman kuulijan mielessä se varmaankin on kuulostanut jonkinlaiselta käärmeen kaltaiselta pahuutta edustavalta otukselta.

Mannaa korvessa 

Eläin- ja kasvilajiston lisäksi Raamatun kertomusten seudut eroavat suomalaisesta luonnosta myös maastoltaan; usein tapahtumapaikkana on hiekkaerämaa tai kuiva aro, jollaisia Suomessa tuskin oli nähty. Ne, jotka ovat kirkossa kuulleet papin lukevan Agricolan kääntämää Raamattua, eivät varmaankaan ole kuvitelleet korpea sellaiseksi kuin se on alun perin tarkoitettu, vaan he ovat todennäköisesti kuvitelleet korven eli erämaan kotimaisen havumetsän kaltaiseksi.

Meiden Iset söit Manna Corues, ninquin kirioitettu ombi (Se Wsi Testamenti 1548).

Sanan manna Agricola on lainannut suoraan käännöksensä lähteenä olleista kielistä, mikä on kyllä ymmärrettävää, sillä ei tiedetä tarkalleen, mitä taivaalta korpivaelluksen aikana satanut manna oli. Sana on siis ollut varminta jättää kääntämättä, varsinkin kun se sopii kaikin puolin hyvin suomen äännejärjestelmään.

Kaikkien luonnonilmiöiden ja lajien lisäksi, joita kaikkia en edes maininnut, Raamatun lehdillä vilistivät myös erilaiset itämaiset ruuat, mausteet ja suitsukkeet sekä kansat ja ihmiset nimineen ja tapoineen. Eksoottinen kavalkadi sai Agricolan jälkeen jatkoa lähes sadan vuoden päästä, kun koko Raamattu saatiin käännettyä vuonna 1642.

KALLE JÄRVELÄ

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele