Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
30.1.2013 16.57
Blogikiusaaminen
Siitä pitää puhua, koska sitä on.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta kiusaamisesta puhutaan entistä useammin, ja aihetta onkin. Ilmiö ei ole aivan vieras myöskään Kotus-blogin kirjoittaja- ja toimittajakunnalle, vaikka meidän foorumimme taitaa olla asiallisimmasta päästä, kiitos valistuneen ja hyväntahtoisen lukijakunnan.
Kotus-blogin toimituskunta joutui viime vuonna jättämään julkaisematta yli 50 kommenttia eli keskustelupuheenvuoroa. Suurin osa sadoista tarjotuista kommenteista toki hyväksyttiin, ja välillä keskustelu oli todella vauhdikasta. Bloggaajien kirjoittamia blogimerkintöjä julkaistiin laskujeni mukaan kaikkiaan yli 160.
Kun selailee hylättyjen puheenvuorojen kansiota, huomaa, että keskustelupuheenvuoroja lähettäneillä on hallussaan monenlaisia kiusaamisen konsteja. Useimmiten pyritään kiusaamaan ja mollaamaan sellaista blogimerkinnän kirjoittajaa, jonka toiminta tai ajattelutapa saatikka kirjoitustyyli eivät miellytä. Toisinaan puututaan kanssakommentoijien kommentteihin ja henkilöönkin.
Omasta puolestani voin sanoa, että suoran nimittelyn ja haukkumisenkin vielä jotenkuten kestää, kunhan sitä ei tule päntiönään – turha nyt ryhtyä nimittelemään kuitenkaan, ei niitä kommentteja julkaista. Mutta avointa haukkumistakin monella tavalla ikävämpi kiusaamisen muoto on mielestäni tietynlainen dissaaminen. Vähättely, väheksyminen, sivuuttaminen, ei-alkaminen; yläpuolelle asettuva paremmin tietäminen esimerkiksi siitä, millaisia kirjoituksia Kotus-blogissa saa olla, mikä on asiallista asiaa, jota blogissa voi käsitellä, ja ketkä blogiin oikein saavat kirjoittaa. Tämä kaikki tietysti ilkeän nimimerkin takaa.
Kommentoija saattaa esimerkiksi antaa pitkän asiallisen blogimerkinnän kirjoittaneelle bloggaajalle ”ystävällisen” neuvon: ”jos ei ole asiaa, voi olla hiljaa”. Tai hän saattaa muka aidosti ihmetellä, mikä on kirjoituksen tarkoitus tai sanoma. Tai hän saattaa hämmästellä, mitä tällainen kirjoitus tekee kieliasioita käsittelevässä blogissa. Toisinaan hän on kummastelevinaan, onko Kotuksen virallinen linja todellakin kirjoituksen mukainen. Tällöinhän kyse ei juuri voi olla muusta kuin tahallisesta väärin ymmärtämisestä. Tai siitä, että kommentoija ei halua ymmärtää blogigenren olemusta: Kotus-blogin ensisijainen tarkoitus ei ole levittää Kotuksen suosituksia eikä virallisia kannanottoja, vaan käydä keskustelua kielestä sen kaikessa rikkaudessa. Blogikirjoitteluun lajina kuuluu, että kirjoittajien henkilökohtainen ääni saa kuulua. Tämä tehdään täysin selväksi myös näiltä sivuilta luettavissa olevasta Kaikkea Kotus-blogista -tekstistä.
Onhan tässä kaikenlaista saanut kestää, tässä bloggaajan ja
vastaavan blogitoimittajan uralla. Milloin blogitekstiä, omaa tai toisen, on pidetty
lapsellisena väännelmänä, milloin poliittisten antipatioiden julistuksena,
milloin kännisen höpinöinä, milloin norsunluutornieliitin pönötyksenä. Varmaan sitä on itsekin kirjoittajana ja moderoijana välillä epäonnistunut, kukapa meistä olisi virheetön.
No, onneksi suurin osa keskustelusta ja blogipalautteesta on ollut erittäin asiallista ja asioita eteenpäin vievää. Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen, niin pitääkin. Tietokin leviää ja tietoisuus. Parhaimmillaan touhusta tulee jopa sellainen tuntu, että tässähän luodaan yhdessä jotain hyvää.
Kiitos! Ja eespäin!
Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa
En tiedä, olisiko tuo edes mahdollista tällä blogialustalla, mutta voisiko asiaa valaista ja pohtia mahdollisuuksia? (Entäpä Kotuksen oma Facebook?)
Näitä vaihtoehtoja on täällä pohdittu ja pohditaan parhaillaan. Todennäköisesti muutoksia tulee.
Ei kun Sallasta pois.
Edelleenkin voisi vaikkapa jotain kertokäyttöistä sähköpostiosoitetta käyttäen luoda itselleen haluamansa henkilöllisyyden.
Kirjautumista ruvetaan yleensä vaatimaan, koska tuntuu, että "pitää tehdä jotain" mutta ei tiedetä mitä.
Sellainen ajatus, että varsinaisten blogikirjoitusten (tai kolumnien tai alustusten tai miksi niitä nyt sanotaankin) tasoa nostettaisiin, on tietysti täysin mielikuvituksellinen. Nykyisin jutuista ehkä yksi kymmenestä on sellainen, että kohtuullisella toimitustyöllä saisi sellaisen, joka kannattaa julkaista.
Eipä silloin kommentoijana viitsi panna parastaan, etenkään, kun kommenttien julkaiseminen on... no sellaista kuin voi päätellä.
Kirjautumisista en muuten oikein tykkää - joillekin palstoille en viitsi kommentoida koska se vaatisi sen kirjautumisen, ja taas yhden tunnus - salasanayhdistelmän muistamisen. Itse olen kirjautunut vain muutamalle foorumille, joilla olen oikeasti aktiivinen, ja muut saavat jäädä.
Digitodayn blogissa oli aikoinaan mielenkiintoinen moderointisysteemi: ensi alkuun viestit menivät moderoitaviksi, mutta blogin kirjoittaja saattoi listata asiallisiksi tuntemansa kirjoittajan, niin että kirjoitukset menivät heti läpi. Tällöin nopeakin keskustelu oli mahdollista.
Täällä keskustelu on yleensä varsin hidasta, ja useimmin kerkiää kyllä mukaan vaikka viesti odottaiasi päivänkin sitä moderointia. Toisaalta moderointi nimenomaan estää nopean ajatustenvaihdon.
Blogimerkintöjen tason arvioiminen on vaikeaa. Laidasta laitaan mennään, ja viittaan tässä lähinnä omiin teksteihini. Välillä kirjoitan lyhyesti nopeasta havainnosta tai mielestäni kiinnostavasta ilmiöstä, välillä perehdyn kirjoituksen aiheeseen perinpohjaisemmin ja teksti voi olla jopa kolumnimainen. Monesti käy niin, että keskustelu tuo alkuperäiseen merkintään lisäarvoa. Voidaan kai puhua yhdessä tekemisestä ja "joukoistamisesta" tai "talkoistamisesta".
Niinkin taitaa olla, että yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Kaikkia ei aina voi miellyttää. Eikä ole tarpeenkaan.
Olisi kiinnostavaa kuulla lisääkin kommentteja blogin kehittämisestä ja esim. rekisteröitymisestä. Voisiko rekisteröitymispakolla (kommentoijille) olla sellaisiakin vaikutuksia, että solvaukset ja muut törkykommentit vähenevät? Mutta loppuuko asiallinenkin kommentointi samalla?
Väistämättä joku on aina eri mieltä kirjoittajan kanssa, kyseenalaistaa kirjoittajan tarkoitusperät, arvostelee hänen ajatuksiaan ja sanoo kaiken tämän kommentissaan. Rekisteröintivelvoite ei tietenkään poista tätä tosiasiaa.
Eikä olisikin parempi vain keskittyä niihin myönteisiin, rakentaviin kommentteihin, joita niitäkin varmasti on, ja jatkaa keskustelua niiden pohjalta. Ehkä kritiikkiäkin oppii ajan oloon sietämään.
Mitä niihin illkeilijöihin tulee... Rakastakaamme lähimmäisiämme!
Jos ei kestä kritiikkiä, on parempi olla kirjoittamatta. Niin helppoa se on.
Jos toivoo, pyytää tai vaatii vain "rakentavaa" kritiikkiä (suom. kritiikittömän myötäsukaista kiitosta) tai päättää ottaa vain sellaisen huomioon, on parempi kirjoittaa vain pöytälaatikkoon. Kokemuksesta tiedän, että pöytälaatikko ei hauku, rienaa eikä solvaa. Vain sellainen kritiikki, joka jotenkin vihlaisee kirjoittajaa, kehittää häntä. Tämän voi sanoa myös niin, että vain ilkeä(ltä tuntuva) kritiikki on hyödyllistä.
Kiitos ja paijaaminen ovat toki myös tärkeitä. Niitä vain ei pidä sekoittaa kritiikkiin. Niitä kannattaa toivoa lähinnä läheisiltä ihmisiltä (henkisesti tai muuten läheisiltä).
"julkaisukelvottomaksi raakattua" (suom. sensuroitua) kommenttia liikaa.
No sehän on todellakin aivan liian vähän. Se osoittaa, että tämä ploki ei herätä edes häiriköiden kiinnostusta kunnolla. Tai sitten sensori ei tunnista häiriköitä. Häiriköidähän voi myös ovelasti.
Jos taas osakin niistä 50:stä on asiallisia mutta sensorin mielen pahoittavia, niin sitten luku on liian iso. Mistäs me sen tietäisimme?
Sensuroinnista. Siinä on linja. Kyse ei ole yksittäisen "sensorin" mielensäpahoittamisesta tms. Kekustelupuheenvuorojen julkaiseminen tai julkaisematta jättäminen perustuu yleisiin linjauksiin, jotka esitetään "Kaikkea Kotus-blogista" -tekstissä tuossa ohessa. Siellä lukee esim. näin:
"Kotus-blogin toimituskunta moderoi blogia, eli puheenvuorot hyväksytään tai hylätään ennen julkaisemista. Keskusteluviestit julkaistaan, kunhan ne eivät riko lakeja eivätkä ole eettisesti tai muuten epäilyttäviä eivätkä asiattomia. Toivottavaa on, että keskusteluissa ei mennä henkilökohtaisuuksiin, vaan keskitytään asiaan: kieleen ja sen moninaisuuteen. Toisten kirjoittajien pilkkaamista tms. ei sallita."
Lisäksi toimituskunnan käytössä on hieman yksityiskohtaisempaakin sisäistä ohjeistusta. Käytännön moderointityössä esiin tulee monia sellaisia näkökantoja, joihin hyväksymispäätöstä tehtäessä joutuu ottamaan kantaa. Monista tapauksista keskustellaan blogitoimituksen kesken. Yksityiskohtaisemmmat linjaratkaisut vakiintuvat vähitellen käytännön moderointityössä. Yleistäen voi sanoa, että julkaisemislinjaa on hieman tiukennettu vuosien saatossa. Tämä on näkynyt myös epäasiallisten puheenvuorojen määrän vähenemisenä.
Lähtökohtana on ollut, että mahdollisimman monenlaisille äänille ja mielipiteille annetaan väylä kuulua. Toinen lähtökohta on ollut, että "häiriköintiä", josta nimimerkki Suorasanainenkin puhuu, ei sallita.
Mielelläni ajattelisin niin, että linjakas moderointi vaikuttaa niinkin, että ns. häiriköt pysyttelevät keskusteluista poissa. Heidän tiedossaan on, että asiattomia viestejä ei julkaista. Häiriköinti jää vain blogitoimituksen tietoon. Kannattaako enää häiriköidäkään?
Poistettujen puheenvuorojen määrä on mielestäni aika pieni. Yksittäinen blogimerkintä tavoittaa kuitenkin yleensä tuhansia lukijoita.
Blogitoimitus jatkaa ponnistelujaan sen puolesta, että Kotus-blogi olisi jatkossa entistäkin turvallisempi paikka käydä asiallisia kielikeskusteluja. Hyvillä mielin :)