Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
30.8.2012 10.50
Epämiellyttävä genreoletus: kiusaaminen kuuluu verkkoon
Tutkimus ”diginatiiveista” herättää monenlaisia tekstilajikysymyksiä.
Koulujen ja vanhempien ei tulisi yliarvioida lasten ja
nuorten internetin ja sosiaalisen median käyttötaitoja eikä taitoja kohdata ja
käsitellä verkossa liikkuvia ikäviä asioita ja ihmisiä. Tämä on yksi niistä
johtopäätöksistä, joita Anna Aarnio
ja Jari Multisilta esittävät
tutkimuksessaan Facebook ja Youtube – ne on meidän juttu! Kansallinen tutkimus lasten ja nuorten sosiaalisen median ja verkkopalveluiden käytöstä 2011.
Lapsemme ja nuoremme eivät siis välttämättä olekaan niin tietäviä ja taitavia, kuin joskus haluamme uskotella. Ja vaanivia vaaroja verkossa riittänee. Tämä on sanottava, vaikka muuten nettiin onkin mielestäni paikallaan suhtautua optimistisesti ja rakentavasti.
Lähes viidennes tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista on joutunut kiusaamisen kohteeksi internetissä tai havainnut jotakuta muuta kiusattavan. Yleisin kiusaamisen muoto on ilkeä kommentointi (haukkuminen, ärsyttäminen, nimittely, vähättely, pilkkaaminen, homottelu, huorittelu).
Tämän lisäksi osa – sitä ei kerrota, kuinka moni – vastaajista kokee, että tietynlainen kiusaaminen kuuluu verkkoon ja että siitä ei tule välittää. Tutkimuksessa kerrotaan myös aiemmasta selvityksestä, jonka mukaan suurin osa lapsista ja nuorista ei loukkaannu nettikiusaamisesta ja jättää sen omaan arvoonsa. ”Joo, mut se kuuluu verkkoon. Kaikkee mahollista uhkauksista haukkumiseen. So what?”
Olen ymmälläni, suorastaan äimistynyt. En siitä tiedosta, että netissä kiusataan, vaan siitä, että kiusaaminen on ilmeisesti monien mielestä ok tai ainakin ”ihan sama”.
Pitäisikö meidän siis vain alistua kiusaajien tahtoon ja hyväksyä se, että he saavat sanella netin etiketit ja genresäännöt – esimerkiksi sen, että sellaiset tekstilajit kuin Facebookin tilapäivitykset ja niihin kirjoitetut kommentit ”sallivat” kiusaamisen? Että kiusaaminen suorastaan ”kuuluu” kommentointiin?
Kotus-blogia yli kolme vuotta (!) toimittaneena tunnistan kyllä ilmiön. Yksi jos toinenkin sortuu välillä ikävään kielenkäyttöön ja keskustelukumppaneiden tai jonkun muun mollaamiseen. Enpä aivan viaton liene itsekään, kukapa olisi? Mutta en missään nimessä hyväksy tietoista kiusaamista ja yritän kitkeä kiusaamiseksi tulkittavissa olevia lausahduksia sekä omista kirjoituksistani että muiden!
Pitkään genreoletuksia sekä niihin sisältyviä valtakysymyksiä ja ideologioita pohtineena olen vakuuttunut siitä, että kiusaajien tahtoon ei pidä alistua. Genret ja niihin liittyvät olettamukset ja ”normit” ovat ihmisten tuotoksia; ihmiset niitä voivat myös muuttaa.
Mutta onko meillä tarpeeksi tietoa näistä lasten ja nuorten elämässä olennaisista uudehkoista tekstilajeista ja
miten tietoa tulisi hankkia? Yksi avaus tiedon ja ymmärryksen lisäämiseen on
toivoakseni vastikään julkaisemamme monitieteinen Genreanalyysi-kirja.
Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa
Tosin olen käyttänyt verkkoa vasta muutaman vuosikymmenen, joten ehkä vain en vielä ole ymmärtänyt, että verkko on tekstilaji.
Terkut!
Oma teoriani nettikiusaamisesta on, että netti ja sen suoma nimettömyyden mahdollisuus herättää "tavallisenkin" ihmisen sisällä asuvan kiusaajan. Omaa pimeää puoltaan on helpompi ilmaista nimettömänä ja ei-kasvotusten. Olen itse tehnyt aikoinani jonkin verran puhelimessa tapahtuvaa asiakaspalvelua ja mielestäni asiakkaat olivat piuhan päässä selkeästi ilkeämpiä kuin esim. kaupan kassalla (jossa myös saa osansa tuntemattomien ihmisten kärkkäistä mielipiteistä). Kasvokkain kommunikoidessa suomalainen ei uskalla sanoa puoliakaan siitä, mitä netin kautta huudellaan huoletta.
Todellinen arkielämän kiusaaja kiusaa työpaikoilla, koulussa ja harrastuspiireissä julkeasti omalla naamallaan ja henkilökohtaisesti. Netissä kuoroon liittyvät myös ne, jotka eivät ihan päin naamaa kehtaa. Puhetapa voi olla netissä niin kova, että siihen itsekin lipsahtaa kuin huomaamattaan mukaan. Yritän aina miettiä ennen lähetä-napin painamista, että onko viestini sellainen, jonka voisin sanoa ihan ääneen henkilön edessä. Tuohduksissa on varmasti mennyt läpi tekstejä, joita en ikimaailmassa kehtaisi normaaliin keskusteluun ujuttaa.
Keskustelupalstoilla näkee usein keskusteluja, joita ei voisi mitenkään kuvitella suomalaisten käyvän edes muutaman tuopin jälkeen naamatusten. Tekstimuotoinen kommunikointi koventaa kielenkäyttöä selvästi, vaikka mitään tutkimustietoa minulla ei tästä ole.
Tuossa aiemmin puhuin "arkielämän" kiusaajista. Ongelmahan on, että netti on nykyään ihan arkielämää. Netin käyttö niin työssä kuin vapaa-ajalla on normaalia ja jopa osin välttämätöntä. Kovan luokan kiusaajien lisäksi siis pikkukiusaajat ovat löytäneet paikan, jossa purkaa tarvettaan lytistää, ilkeillä ja vähätellä, ihan omassa olohuoneessamme.
Voin kuvitella sanalle "tekstilaji" montakin merkitystä, mutta vaikka se on kahden tavallisen suomen kielen sanan yhdistelmä, merkitys ei ole mitenkään kristallinkirkas. Joten siinä mielessä "tekstilajioletus" ei olisi ollut hirveästi selvempi kuin "genreoletus", mutta olisi ainakin kuulostanut (paperi)suomelta.
Ja kun sitten luen, että esimerkiksi Facebookin tilapäivitykset ovat "tekstilaji", tekisi mieli kysyä vielä lisää (minä kun olen ollut huomaavinani, että itse kukin kirjoittaa ihan omalla tyylillään Facebookiin, ja usein niin että kuva on pääasia, tekstiä on vain siteeksi jos lainkaan), mutta nyt en taida enää uskaltaa, ettei tule kutsua poliisikuulusteluun.
Tekstilajille eli genrelle ei ole yhtä lukkoon lyötyä määritelmä. Tutkijat määrittelevät sitä vaihtelevin tavoin. Tässä yhteydessä ei taida olla mahdollista ryhtyä esittelemään määritelmien kirjoa. Monissa määritelmissä korostetaan kuitenkin genren olemusta tietylaisena (ns. skemaattisena) vuorovaikutuksen mallina, joka vaikuttaa kaikenlaiseen kielelliseen ja muuhun merkitysten tuottamiseen. Kukapa meistä ei tunnistaisi erilaisia tiettyihin tilanteisiin ja vaikkapa vuorovaikutusrooleihin liittyviä suorastaan normatiivisia käyttytymismalleja?
Tilapäivitysten (vai mikä se oletetun lajin nimi onkaan) tekstilajimaisuus on toki kiinnostava pohdinnan aihe. Jos tekstilajia tai genreä ajattelee ihmisen toimintana, tekstilajipäivytyksen voinee hyvinkin ymmärtää tietynlaiseksi toiminnaksi, siis genreksi: teksti tuotetaan tietyllä (vakiintuneellakin) tavalla, sitä jaellaan tietyllä tavalla, sitä luetaan tietyllä tavalla jne. Jos taas ajattelee tekstilajia lähinnä tuotosten ja esimerkiksi niiden sisältämien kielellisten piirteiden näkökulmasta, voi tulla siihen tulokseen, että tilapäivitykset ovat niin heterogeeninen tekstien joukko, että ei voida puhua tekstien erityisestä lajista.
Toki sitten voi olla niinkin, että kirjavasta tilapäivitysten joukosta on kuitenkin havaittavissa esimerkiksi tarkemmassa analyysissa joitakin yhteneväisiä piirteitä... Jo se, että puhumme tilapäivitykisistä ikään kuin genrenä, todistaa sen puolesta, että meillä on tällainen abstrakti olento elämässämme: joko tuttuna toimintatyyppinä tai tietynlaisina tyypillisinä kielellisinä, kuvallisina yms. piirteitä tai molempina.
Juuri tämäntapaista ongelmakenttää käsitellään mm. mainitsemassani Genreanalyysi-kirjassa. Mielestäni genrekysymyksiä valotetaan teoksessa todella monesta näkökulmasta. Suosittelen tutustumista!
Genreä en oikeastaan pidä suomalaisille täysin outona sanana. Kun hakee sanaa netin suomenkielisiltä sivuilta, osumia tulee todella runsaasti.
Tilapäivityksiä voi toki kutsua teksilajiksi, mutta ei se niitä vielä mihinkään muottiin humpsauta!
Mitä kiusaamiseen tulee, ei se ole kivaa, mutta ei tunnu kivalta sekään, että joku sensuroisi kiusauslauseiksi tulkitsemiaan osia toisen viesteistä!
Mikä on tietoisen kiusaamisen vastakohta? Tiedotonko? Sinä päivänä kun joku tulee sanomaan minulle, että kiusaan tiedottomasti, huolestun.
Tuosta netti-ilkeydestä joka "kuuluu asiaan": sen hyväksymisessä voi olla se, että toisin kuin tyypillinen esim. koulukiusaaminen, se ei niinkään usein kohdistu jatkuvana vainona tiettyyn henkilöön (tätäkin tapahtuu, mutta silloin on kyse eri ilmiöstä, ja usein samaa ihmistä kiusataan myös reaalielämässä), vaan on tasaista ilkeilyä eri suuntiin, eikä silloin tunnu niin vaaralliselta.