Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

10.11.2011 13.47

Sakkoja kielivirheistä?

Näin Naantalissa.

Naantalissa on tehty kuntalaisaloite, jonka mukaan kunnan virkahenkilöitä pitäisi alkaa ”sakottaa” kielivirheistä. Asiasta kertoo Rannikkoseutu-lehti.

Aloitteen mukaan kuntalaiset voisivat antaa kielivirheet ilmi sähköpostitse. Virheet todentaisi joku kaupungin virassa olevista suomen kielen maistereista. Virheet keventäisivät virheentekijän palkkapussia. (Vähemmän koulutusta saaneet tosin selviäisivät huomautuksella.) Näin kerätyt rahat jaettaisiin virheistä raportoinneille.

Ajatus kielipoliisitoiminnasta ei ole uusi. Viranomaiskieli nostattaa kiihkeitäkin tunteita. Tähän asti näissä asioissa on edetty suosituksin ja ohjeistuksin, koulutuksen keinoin valistuksen hengessä. Mutta kaikuuko aloitteessa uuden ajan entistä jyrkempi asenne?

Mielestäni on mainiota, että kansalaiskeskustelussa kiinnitetään monin tavoin huomiota virkakielen ongelmiin. Mutta ajatus sakottamisesta on monessakin mielessä suorastaan mahdoton: ei vähiten siksi, että jonkin kielellisen valinnan määritteleminen yksiselitteisesti virheeksi on usein toivoton tehtävä.

Eihän se aloite pitkälle pötkinyt. Asiaa käsiteltiin Naantalin kaupunginhallituksessa 7. marraskuuta. Kuntaliiton lausuntoon vedoten  päätettiin merkitä aloite tiedoksi ja todeta, että henkilöstölle järjestetään jo ”suomen kielen oikeaan käyttöön opastavaa koulutusta”.

Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro

10.11.2011 19.22
Hemmo
Virkakielen ongelmista puhutaan tuon tuostakin, mutta mitä oikeastaan ovat virkakielen ongelmat?

Eikö kielellisen valinnan määrittäminen ongelmalliseksi ole lopulta toivoton tehtävä sekin? Jopa toivottomampi kuin virheeksi määrittäminen, sillä esimerkiksi kielioppivirheen voi aina perustella kieliopilla.