Itse tulkitsin Maurasen kirjoitusta eri tavalla kuin ymmärtämisen tutkija:

Mielestäni artikkelin sanoma on se, että tieteellistä(kin) tekstiä kirjoitettaessa on hyvä ottaa huomioon se lukijaryhmä, jolle teksti on suunnattu, niin muodon kuin sisällönkin osalta. Ei-äidinkieliselle yhden alan asiantuntijalle laaditussa tekstissä on epätarkoituksenmukaista käyttää merenkulku- ja krikettimetaforia tekstinsä elävöittämiseksi, vaikka ilmaisun eleganttius (äidinkielisen puhujan tavoin kieltä taitavan mielestä) sitten kärsisikin!

Maurasen artikkelissa ei mielestäni myöskään missään kohtaa väitetty, etteikö tieteellinenkin teksti saisi olla hiottua. Hän vain kehotti ymmärtämään, että vaikka itse olisi oppinut koulussa kuinka hienoja grammatiikan koukeroita ja idiomaattisia ilmauksia, on hyväksyttävä se, että kansainvälisillä tieteen areenoilla tekstien päätarkoitus on viestien perillemeno, ei moitteeton kielioppi tai taiturimainen sanaseppyys.

Kiitos, Laura. Ei tuo sinun tulkintasi nyt niin kovin erilaiselta kuulosta omaani verrattuna. Eikö tekstin yksi viesti kuitenkin ole se, että tieteen lingua franca -englannissa nuo mainitsemani kieliseikat eivät ole ensiarvoisia?

Se on sitten toinen juttu, mitä tästä pitäisi ajatella, ymmärtämisen tutkijan tai kenen tahansa. (Aika pirullista muuten antaa minulle tässä rooli ymmärtämisen tutkijana, eiks vaan. Ja sitten väittää, etten ymmärrä mitään.) En tiedä, tuleeko tekstistä automaattisesti ymmärrettävämpää, jos sitä mainituilla tavoilla "yksinkertaistetaan". (Sana lainausmerkeissä, koska en ole varma, onko kyse yksinkertaistamisesta.)

Maurasen kirjoitus on sekava, ja lakkasin lukemasta sitä kovin vakavasti todettuani sen vatvovan huolestusta, uhkaa ja epäilyksiä – ilmeisesti sen johdosta, että tieteellä on nyt yhteinen kieli useimmilla aloilla. Ja kyllä siinä on lepsua analyysia, kuten englannin toistuvaa kutsumista lingua francaksi (s.o. kauppiaiden yksinkertaístetuksi sekakieleksi) ja vertailua ”kirjakieleen” edes sanomatta, minkä kirjan kieltä tarkoitetaan.

Mutta jos siitä luetaan, että tieteen kieli saa olla vähän sinne päin, huolimatonta jne., niin ollaan pahasti hakoteillä. Aivan kummallista on ajatella, että ”vuorovaikutuksellisuus ja selkeys” jotenkin pyhittävät kielivirheet. Todellisuudessahan vuorovaikutus ja selkeys ovat lähinnä harhaa, jotka johtuvat siitä, että inhimillisen viestinnän luonnetta ei ole ymmärretty: viestintä epäonnistuu, paitsi sattumalta – eivätkä kielivirheet todellakaan ole omiaan lisäämään suotuisia sattumia.

En tiedä, mitä ”angloamerikkalaisilla konventioilla” tässä tarkoitetaan. Yleensä niin hienoilla sanoilla ei tarkoiteta mitään tolkullista. Mutta jos on tarkoitus sanoa, että tieteen kielessä – tai muussa kansainvälisessä viestinnässä – ei kannata hirveästi viljellä britti- tai amerikanenglannin (tai muun paikalliskielen) erikoisuuksia ja idiomeja, niin sehän on toki hyvä varoitus. Tosin ei juuri suomalaisille hirmuisen tarpeellinen, vaikka meidän kouluopetuksemme saattaa kai vielä joskus harvoin yrittää juurruttaa mieleen yläluokkaisen brittienglannin erikoishienouksia.

Minä en kyllä tulkinnut artitikkelia niin, että tiede-englannissa "ei ole niin nöpönnuukaa, miten siinä artikkelit, prepositiot ja sananjärjestykset (sic) sijoittelee tai miten ns. säännöttömiä verbejä taivuttelee".

Minun mielestäni artikkelin perusteella ei myöskään ole aihetta ounastella, etteikö tiede-englannissa kaivattaisi ollenkaan anglo-amerikkalaisia konventioita. Tieteen kielenä käytettävässä kansainvälisessä lingua franca -englannissa viestin selkokielisyys menee kuitenkin esimerkiksi kirjakielelle ominaisten eleganttien idiomien edelle.

Artikkelin kirjoittaja toteaa että lingua franca -englanti on "muodollisesti melko epätarkkaa: etenkin artikkelit, prepositiot ja sanajärjestys poikkeavat kirjakielestä: Epäsäännöllisyydet...pyrkivät säännöllistymään. Näistä ei juuri aiheudu ongelmia ymmärtämiselle."

Näinhän asia on lähes aina, kun me ei-äidinkieliset puhumme ja kirjoitamme englantia. Pitikö sanoa "put the lid on" vai "put on the lid"? Viesti menee molemmissa tapauksissa perille. Sanotaanko "I am in a train" vai "I am on the train"? Kuulija kyllä ymmärtää parhain päin. "Forums" vai "fora"? Ymmärrän molemmat.

Mitä pitäisi ajatella? Artikkeli antaa vinkin: Lingua franca -englanti on tullut jäädäkseen; se on aika käyttäjäystävällinen viestinnän väline - olkoonkin, ettei yhtä rikas, ilmaisuvoimainen, elegantti ja korrekti kuin esikuvansa kirjakielinen englanti.

Tulkintani artikkelista on siis erilainen kuin sinun (joskin lähtökohtani taviksena ovat aivan toista luokkaa kuin tieteellisesti pätevöityneen ymmärtämisen tutkijan!), mutta että et ymmärtäisi mitään, sellaista en ole tohtinut väittää!

Minä puolestani tulkitsin artikkelin viittaavan lähinnä tieteentekijöiden *puhumaan* kieleen. Puhutussa kielessähän hiomiselle ei ole niin paljon aikaa, joten epänatiivit piirteet pulpahtavat helpommin esiin. Kirjoitetusta kielestä Mauranen sanoo vain, ettei kannata pyöritellä eleganteimpia idiomeja vaan pyrkiä selkeyteen.

Korpelalle: englannin toistuva kutsuminen lingua francaksi johtunee siitä, että "English as a lingua franca" (ELF) on kielitieteessä vakiintunut käsite, ja Mauranen on johtavia ELF-tutkijoita.

Tiedän kyllä, että ilmausta ”lingua franca” käytetään milloin mistäkin, mutta se on sumuista ajattelua. Missään tapauksessa kyse ei ole vakiintuneesta käsitteestä, vaan Mauranenkin käyttää sitä milloin englannista yleensä kansainvälisenä kielenä, milloin englannista kontaktikielenä tilanteessa, jossa se ei ole kummankaan äidinkieli, ja ehkä joskus myös alkuperäisessä merkityksessä, jossa tarkoitetaan tietynlaista sekakieltä.

Sääntöjä siis muutellaan tarpeen mukaan, kuten Masin jokeri-pokerissa, jossa jätkähai tarvittaessa voittaa värisuoran. Onneksi englannin asema ja merkitys yhteisenä kielenä ei juurikaan riipu siitä, miten epäonnistuneita ja sekavia analyyseja siitä tehdään.

Tieteen englanti on lähes aina tiukemmin säädeltyä, selvemmin englannin jonkin muodon normien noudattamista tavoittelee kuin englannin kieli on yleisesti ollut historiansa aikana. On aika absurdia höpistä, ettei ole niin nöpönnuukaa, millaista englantia käytetään.

Jokainen, joka vähänkin vakavissaan yrittää viestiä tieteestä tai mistään vakavasta asiasta englanniksi kansainväliselle yleisölle, yrittää noudattaa kielen normeja niin hyvin kuin suinkin ymmärtää ja osaa. Monille se on vaikeaa, varsinkin puheviestinnässä, mutta pakko on yrittää. Ja tietysti on hyvä tajuta, että hyvinkin puutteellista englantia ymmärretään, mutta ei se todellakaan merkitse, että tieteestä kannattaisi viestiä fifty sixty, so not, so what -tyyliin.

Kuka on sanonut, että tieteessä kannattaisi tai pitäisi viestiä miten sattuu? Ei artikkelin alkuperäinen kirjoittaja antanut ohjeita tyyliin: "tieteellistä lingua franca -englantia tulee puhua ja kirjoittaa mahdollisimman kieliopin- ja kielen konventioiden vastaisesti", vaan hän kuvaili elämän tosiasioita.

Joko siedetään sitä, että tieteentekijöiden englanti ei ole moitteetonta, tai sitten vaaditaan täydellistä native speaker -tekstiä, jolloin voidaan unohtaa kansainvälinen viestiminen kokonaan muuten kuin ammattikääntäjien ja -tulkkien avulla.

".. tieteestä kannattaisi viestiä fifty sixty, so not, so what -tyyliin."

Nykysuomi ei ole tieteen kieli ;)

Mutta ei ole enää edes suomikaan :(