Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Tutkimusta murtaen
Helsingin yliopistossa on hyväksytty murteella kirjoitettu kandidaatintutkielma. Jani Koskisen kirjoittaman tutkielman nimi on ”Saamelaisen interhverenssivaikutuksen merkitys kantinuavissiin kielliin ominaispiirtteihen kehityksessä: Jurij Kusmenkon Der Samische Einfluss auf die Skandinavischen Sprachen riittisessä tarkastelussa”.
Lienee harvinaista, että 22-sivuinen kandidaattitason opinnäyte ylittää Yleisradion uutiskynnyksen. Tuskin se aiheensa puolesta olisikaan ylittänyt. Teoksesta tekee yleisesti kiinnostavan lähinnä kielimuodon valinta. Uutisen mukaan tutkielma on kirjoitettu Keski-Karjalassa käytettävällä savolaismurteella.
Ylen mukaan Jani Koskinen päätyi kirjoittamaan tutkielmansa murteella näyttääkseen, että murteita voitaisiin käyttää myös nykyistä virallisemmissa yhteyksissä. Näin Koskinen Ylelle: ”Suomen kirjakielj ei ou millään laila paremppoo tahe oikkiimppoo kieltä kunj mikkään murre, ja mikä tahhaa murre soppii mihen tahhaa käyttöyhteytteen. Tätä vuan ei tiijosteta, koska meilä on niin vahva perinne kirjuttoo kaikki normitetula kirjakielelä.”
”Kantituatintutkiilma” on Helsingin yliopiston ”suomalais-ukrilaisen kielentutkimuksen” opinnäyte. Laitoksen professori Janne Saarikivi arvelee mainitussa Ylen jutussa, että murre taittuu myös tieteelliseen kirjoittamiseen. Jutun mukaan hän ei näe estettä sille, että myös väitöstutkimukset kirjoitettaisiin murteella.
Mitähän tästä oikein pitäisi ajatella, se minulle nyt kertokaa. Kotuksen julkaisemasta kielipoliittisesta toimintaohjelmasta en löydä kohtaa, jossa pohdittaisiin murteiden käyttöä tieteellisissä yhteyksissä. Lähinnä mietitään tästä näkökulmasta suomen ja ruotsin suhdetta englantiin.
Olen siis aitona kysymysmerkkinä koko ukkeli: Mahtavaa, että
murteet porskuttavat eri yhteyksissä ja monilla elämänalueilla? Harmillista,
että kaikille yhteiseksi tarkoitetun yleiskielen käyttöala kaventuu tältäkin reunalta?
Outoa, että tiede-englannin ylivaltaa protestoidaan murresuomella? Rohkea teko?
Suomen kielen tulevaisuus. Kielipoliittinen toimintaohjelma.
Tietoa tutkielmista Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan sivuilla
Palaa otsikoihin | 17 puheenvuoroa
Joten eikös tämä graduntekijä tässä yritä elvyttää uudelleen vanhaa perinnettä.
Voisi tietysti kysyä norjalaisilta, miten heillä sujuu kahden erilaisen kirjakielistandardin kanssa.
Ja otsikko oli sitten kirjoitettu peräpohojolaisela murthela, ei milhän meänkelelä.
(ja toivottavasti tuo meni oikein kun en lapsuusympäristöni kielimuotoa ole aikoihin käyttänyt)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032616834170_uu.shtml.
Näinä päivinä ilmestyy myös Kotuksesta eläköityneiden ansioituneiden kielentutkijoiden Erkki Lyytikäisen, Jorma Rekusen ja Jaakko Yli-Paavolan toimittama Suomen murrekirja, ks. http://www.gaudeamus.fi/lyytikainen-suomen-murrekirja/.
Murteiden lukeminen on vaikeaa ja hidasta, kun melkein jokainen sana pitää mielessään ääntää, että sen ymmärtää.
Kirjakielisen sanan hahmottaa kokonaisuutena, lukematta kirjain kirjaimelta, ääntämättä.
Minulle murteet ovat puhekieliä. Kirjoittakaamme mieluummin yleiskieltä.
Tosin sen verran antaisin jo periksi, että "kirjoittakaamme" voisi olla myös "kirjoitetaan". Itsensä käskeminen joukon osana on aika keinotekoista.
"Suomen kirjakielj ei ou millään laila paremppoo tahe oikkiimppoo kieltä kunj mikkään murre" tässä olen myös eri mieltä, kirjakieli nimenomaan on se parempi ja oikeampi kieli virallisiin yhteyksiin, koska niissä on tärkeintä välittää informaatiota selkeästi ja suurelle yleisölle. Näitä tavoitteita ei murrekieli (välttämättä) täytä. Kapulakieli on sitten asia erikseen, ja siitä nyt pitääkin päästä eroon.
Mutta entäs sitten? Kyllä muutama tutkiilma menee kuriositeettina vaikka millä murteella, ehkä jopa muutama roo ruatu -työkin. Mutta lähdetäänkö oikeasti tälle tielle? Noin 200 vuotta sitten mm. C.A.Gottlund oli sitä mieltä, että lähdetään. Kirjoittakoon kukin niin kuin puhuu, kyllä siitä selvä saadaan. Muut perustajaisät olivat toista mieltä, sitä, että luodaan kaikille yhteinen kirjakieli. Heidän kantansa voitti, ja niin sitten itse kukin on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan tätä yhteistä kieltä.
Murteen lukeminen on tosi vaikeaa. Olen lukenut Koskisen tutkiilman, ja kyllä siihen aikaa meni. Tottumattomuutta minulta. Siinä hikoillessa tulee kysyneeksi, mitä tällä voitetaan kirjakieliseen esitykseen verrattuna. Lukijan kannalta ei mitään. Äänne- ja muotopiirteitä lukuun ottamatta Koskinen noudattaa tekstissään kirjakielen rakenteita ja käytänteitä, hänen esityksensä ei siis tuo mitään puhekielen elementtien mahdollistamia teho- tai havainnollistamiskeinoja vastaanottajan avuksi. Teksti on eräänlainen hybridi: kirjakieltä murteen valekaavussa.
Murre on ennen kaikkea puhekieltä, puhuttua kieltä, kasvokkaiskieltä. Kasvokkaisuus mahdollistaa keinot, joihin kirjakielellä ei ole pääsyä: eleet, ilmeet, hymyilyn, naurun, jäljittelyn. Näistä syistä esityksen rakenne eroaa radikaalisti kirjakielisen esityksen rakenteesta.
Suomen murrekirja - kiitos maininnasta, Vesa! - on kyllä kirjoitettua murretta, mutta se olisi torso ilman ääntä. Kirjoitettu versio on vain tulkinta siitä, mitä puhuja sanoo. Lukija voi ja hänen kannattaa ehdottomasti kuunnella, mikä on totuus.
Jos murteen tai ylipäänsä puhekielen käyttöä halutaan yhteiskunnassamme lisätä (ja minusta sitä pitäisi lisätä), kannattaa keskittyä sinne, missä murteen voima on suurin: suulliseen esitykseen. Puhujalavoilta ja viestimistä kuulee niin paljon - sanon suoraan, ellei sitten moderaattori sensuroi - paskantärkeätä kirjakielistä, tajutonta puhetta, että ihan yököttää. Jos puhuja esittäisi saman asian kotimurteellaan, sen ymmärtäisi kuka hyvänsä kuulija - jos vain puhuja itse on asiastaan selvillä.
Yhtä vielä ihmettelen Koskisen tutkiilmasta. Miksi hän on luopunut suomen murteiden vakiintuneesta taksonomiasta ja nimittää käyttämäänsä kielimuotoa Keski-Karjalan murteeksi? Termi vie helposti ajatukset karjalan kieleen, varsinkin kun oppiaineena ovat suomalais-ugrilaiset kielet. Havaitakseni Koskinen käyttää tekstissään Pohjois-Karjalan savolaismurteen eteläosan äänne- ja muotopiirteitä.
Ostan, kuten nykyään kuuluvat sanovan, näkemyksesi. :)
Täytyy tunnustaa, että itse pelkästään silmäilin mainittua tutkielmaa. Lukemaan ryhtyminen tuntui kovin työläältä.
Siittä vuan Jyrki Kattaenen ja Jutta Urpilaenen! Vuan on aeka paha tuo kaeman viimenen ehto...
Ite en oo puolesta enkä vastaan vuan pikemminnii päevvaston.
Sanon vielä sen verran, jotta oun kommentoina usseita tässäkkii keskustelussa essiin nousseita aihheita YLE:n uutisen keskusteluketjussa.
Erkki esittää saman näkemyksen, jonka oun jo ussiilta kuullunna, jotta murtteita kyllä voitassiin käyttee nykkyistä enemmän, mutta lähinnä suullisesti. Tässä näkemyksessä on mielestänj sellanen vakava ristiriita, jotta murttiit eivät yksinkertasesti säily hengissä (eis huastettuna), jollei niilä aleta kirjuttookkii nykystä huomattavasti luajemmassa mittakuavassa. Kun lapset oppiit koulussa lukemmaan ja kirjuttammaan kirjakieltä ja metijasta kuullaan lähinnä Helsingin puhekieltä, muilen murtteilen ja kieljmuotoloilen jiäpi yksinkertasesti niin vähän aikkoo ja tilloo immeissiin arkipäivässä, jotta lopulta ne hävijjäät käytännössä kokonnaan jättäin jälelen vuan rippeitä männeestä.
Mitähän muuten tarkoittaa ”tiede-englannin ylivaltaa protestoidaan murresuomella”? En edes ymmärrä sitä kielellisesti. Vekselin voi protestoida, mutta muuten kai protestoidaan jotain vastaan. Asiallisesti taas kai suomen murteen käyttö on vaihtoehto suomen yleiskielen käytölle. Paitsi jos kyseessä onkin parodia tai salaiva: havainnollistetaan, miten mieletöntä on kirjoittaa kirjoittaa kielellä, jota ymmärtää tiedeyhteisöstä vain pieni tai erittäin pieni osa.
Looginen jatko tälle olisi, että tutkielma kirjoitettaisiin sen tekijän idiolektilla eli yksilöllisellä kielellä, johon otetaan mahdollisimman paljon kummallisuuksia. No ihan tuo ei ehkä menisi läpi, mutta miten olisi työn tekijän ja ohjaajan keskenään sopima erikoiskieli? Käytännössähän työtä eivät juuri muut lue, joten miksi heidän pitäisi sitä ymmärtää? ☺
Murteen, ja samalla puhekielen kirjoittamisesta tulee mieleen eräät vuosien takaiset Helsingin yliopiston avajaiset, oissa pidetyt kolme puhetta oli sellaisenaan painettu Yliopistolehteen. Yksi niistä oli puhekieltä. Sitä oli rasittava lukea, mutta epäilenpä (en ollut ollut paikalla) että puheena se oli niistä kolmesta ylivoimaisesti paras ja miellyttävin kuunnella.
Ylen murrekeskustelua ja Jani Koskisen kommentteja silmäiltyäni tuli mieleen, mitähän suomen murteiden edesmenneet tutkijasuuruudet – Kettunen, Rapola, Virtaranta, Turunen, Räisänen ym. – mahtaisivat ajatella nykyisestä ”murrebuumista”, jos tieto siitä kantautuisi heidän henkensä nykyisille asuinsijoille.
Voittiko C. A. Gottlund sittenkin murteiden taistelun ohjelmallaan, jonka hän julisti Otawassa 1831: ”Kirjuta niin kuin puhutaan! Ja puhu niin kuin hoastetaan!”
Helsingissä toimii epävirallinen heimo- ja edunvalvontajärjestö Savon Mafia. Sen lobbarit ovat tiettävästi ottaneet yhteyttä tiedekuntaan ja esittäneet, että kypsyysnäytettä koskeva kielitaitovaatimus muutettaisiin seuraavanlaiseksi: ”Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa – – suomen tai ruotsin kielen tahi oman itiolektin taitoa.”