Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
1.10.2012 14.32
Ongelmia kirjoittamisessa? Tilaa teksti netistä!
Esseeostoksille vaan!
Kirjoittamisen ongelmat ovat kaikille tuttuja. Joskus tekstiä ei millään synny, vaikka tarve on pakottava. Tämä on arkea myös monille opiskelijoille: essee, harjoitustyö, gradu, väitöskirjasta puhumattakaan – miten saan ne valmiiksi?
Onneksi ongelmaan on nyt helppo ratkaisu. Tekstiostoksille vaan!
Nyt on mahdollista ostaa valmiita vastauksia kurssitehtäviin ja opinnäytteitä niin sanotuista paperitehtaista. Näistä kirjoittaa Erja Moore blogimerkinnässään ”Vilpillistä opiskelua Britanniassa” (6.3.2011).
Mooren mukaan tekstiostoksilla käynti on vain yksi monista tavoista tehdä vilppiä yliopisto-opiskelussa. Hän listaa muitakin: tehtävien, esseiden ja opinnäytetöiden plagiointi; Wikipediasta kopiointi; esiintyminen toisena henkilönä; yritys vaikuttaa opettajaan epäsovinnaisella tavalla; tenttivastausten kirjoittaminen kotona ja niiden salakuljettaminen valvottuun tenttitilaisuuteen ja niin edelleen.
Kun opiskelin suomea 1980-luvulla, meille painotettiin moneen kertaan, kuinka olennaista tieteessä on tekstuaalinen rehellisyys. Lähteet pitää mainita yksiselitteisesti, niitä pitää siteerata ja referoida luotettavasti eikä toisen tai kolmannen käden lähteisiin pidä tyytyä. Muistan painiskelleeni paljon esimerkiksi sen kysymyksen kanssa, mikä on tutkijan ”omaa” tekstiä, mikä taas esimerkiksi ”yhteistä tietoa”. Voiko mitään omaa ollakaan?
Toisin tuntuu olevan nyt. Kaikki kuuluu kaikille eikä mikään kenellekään? Miten tällaiset tekstimyllyt voivat toimia, jos kerran kyse on esimerkiksi tieteellisen vilpin mahdollistamisesta? Ihmettelen syvästi.
Tulee mieleen, että tässä on yksi edistyneen tieto- ja tekstiyhteiskuntamme sekä infotulvamme kääntöpuolista. Suhtautumisemme kieleen ja teksteihin muuttuu: Kieli ei kuulu kenellekään eikä kielen ilmentymiä eli tekstejäkään tule enää pitää varsinaisesti kenenkään omina. Tärkeintä on, että teksti tekee tehtävänsä; ainakaan sillä ei väliä, kuka tekstin on tehnyt, saati kenen teksteistä siihen on omittu olennaisia aineksia.
Toisaalta kieli kyllä nyt näyttäytyy entistä enemmän jonkun omana. Pitäähän siitä maksaa. Ostamalla saan sen omakseni. Merkitykset: materiaa mitä materiaa.
Pakottava tarve osata käyttää kieltä oikealla tavalla ja tehdä halutunlaisia tekstejä – olla jonakin – tuntuu johtavan epätoivoisiin ja -toivottaviin tekoihin. Moraalisyöpä on tarttuva tekstitauti. Pelkään pahoin, että sitä sairastetaan yhteiskunnassa paljon laajemminkin kuin vain opiskelijapiireissä.
***
Erja Mooren blogi, ks. täältä
Wikipedian artikkeli esseemyllystä, ks. täältä
Yksi selostus yrityksestä käyttää tekstimyllyn palveluja, ks. The Ubyssey -lehden juttua täältä
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
http://apps.pdos.lcs.mit.edu/scicache/652/scimakelatex.28313.A.+kskivi.html
Opettajathan tässä ovat hätää kärsimässä. Alkeellinen kopiointi on tunnistettavissa (jo parikymmentä vuotta se on osattu tunnistaa, vaikka tekstiä olisi pintatasolla muutettu vaihtamalla sanoja toisiksi tms.).
Kun automaattinen generointi tehdään hyvin, pitää arvostelijan sekä lukea teksti että ymmärtää se. Alaa tuntemattomalle se menee täydestä kuin väärä raha. Automaattisesti generoituja artikkeleita on jopa hyväksytty tieteellisiin konferensseihin, ks. http://en.wikipedia.org/wiki/SCIgen
Kun joku ostaa esseen tai tenttivastauksen verkosta, hän maksanee pikemminkin palvelusta eikä niinkään itse kielestä tai tekstistä. Wikipedia tarjoaa paljon valmista ilmaiseksi. Röyhkeimmät lainaajat eivät muista tai hoksaa edes poistaa wikipediasta otetusta tekstistä linkkejä. Tekstin verkosta lainaaja ei ehkä ole kiinnostunut siitä, onko tekstin sisältö oikein tai korrektia, kunhan sisältö on linjassa oman näkemyksen kanssa.
Kriittisen tiedonhankinnan käytännön taitoja tarvittaisiin yhä enemmän ja enemmän. Ja ehkä tarvitaan myös asenne- ja arvokasvatusta?
Ajatteleva lukija kiinnittää huomiota tekstin tietojen lähteisiin. Jos niitä ei mainita, sisältö on yleensä joko tuulesta temmattua tai muualta kopioitua.
Wikipediasta lainaamisessa ei sinänsä ole mitään röyhkeää, ainakaan jos luotamme Wikipediassa itsessään oleviin väitteisiin siitä, että sen aineisto on vapaata. Toki lähde pitää mainita, ja lain mukaan pitäisi mainita tekijäkin, mutta milläs mainitset, kun tekijää ei ilmoiteta ja kun se voi hyvin olla nimetön joukko ihmisiä? Hyvä nyrkkisääntö on tietysti se, että Wikipediaa ei kannata lainata muuten kuin esimerkkinä siitä, mitä ihmiset saattavat kirjoitella – vähän samaan tapaan kuin voisi esimerkkinä nykyajan kielenkäytöstä lainata vessan seinään raapustettuja tekstejä.
Mitä asenne- ja arvokasvatukseen tulee, sitä olisi kiva nähdä joskus ihan livenä. Onko jotain näyttöä siitä, että asenteita ja arvoja voidaan ympätä ihmiseen jollakin kasvatuksella? (Ennen olisi puhuttu indoktrinaatiosta.)
Nettinatiivit nuoret ihmiset ovat tottuneet siihen, että tieto löytyy internetistä nopean googlettamisen jälkeen ja vastaukset voi leikata ja liimata osaksi esseetään. Nettiin suhtaudutaan kuin painettuun sanaan aikoinaan: jos se on netissä, sen on pakko olla oikein. Opettajilta vaaditaan valppautta, sillä on varsin mahdollista, että oppilaan laatiman taidokkaan esitelmän löytääkin joltain verkkosivulta.
Kehitys muistuttaa siitä, että tietoyhteiskunnan perustaidot tulisi ottaa osaksi eri aineiden opetusta jo alakoulusta lähtien. Nuorten täytyisi oppia pohtimaan, mistä lähteestä tieto löytyy, kuka sen on tuottanut ja voiko siihen luottaa. Esitelmien teossa tulisi kertoa myös tiedon hakemisessa erilaisista lähteistä, aiheen työstämisestä ja lähteiden merkitsemisestä, sillä muuten nuoret menevät siitä, missä aita on matalin.
Eikä muuta voi odottaa, jos taidot riittävät vain Googleen ja näppäinyhdistelmiin Ctrl+C ja Ctrl+V.