Metto

Mikä mahtaa olla murteistamme kaunein? Entä rumin?

Kansanlingvistit ovat havainneet, että monet pitävät Turun murretta rumimpana murteena. Kaunein taitaa olla useimmille oma murre, jota tosin ei välttämättä murteeksi huomaakaan, ellei joku sitä taitamaton tottero asiasta huomauta.

Murteiden kauneuskilpailuja voi olla turha aloittaa. Kiinnostavaa sen sijaan mielestäni on, miksi yhtä murretta pidetään kauniina, toista rumana – jos pidetään.

Miten käsitykset murteista yhdistyvät käsityksiin Suomen eri alueista ja niillä asuvista ”heimoista”? Entä naapuripitäjistä ja -pitäjäläisistä? Mitä oikein ajattelemme toisistamme? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia siitäkin syystä, että valtakunnan päättäjillä tuntuu olevan kova kiima naittaa kuntia keskenään.

Mutta miten käy identiteettien? Niiden, jotka ovat olleet kovasti oman pitäjän kielessä kiinni...

Eri pitäjien murrenäytteitä pääsee nyt vertailemaan Kotuksen sivuilla. Sieltä ovat kuunneltavissa Suomen murrekirjassa teksteinä julkaistut murrenäytteet, jotka on valittu Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmista. Paljon muutakin murretietoa sivut sisältävät.

On siellä se soiva sallalainen mettokin. Se kaunein. Ja sen laulu, siis kertomus siitä. Se naputtaa niin ku veittenhamaralla kapsis. On soijinaika.

Mutta mitenkäs mettolle ennev vanhaan kävikään...

Suomen murrekirjan äänitteet Kotuksen sivuilla

Suomen kielen nauhoitearkistosta Kotuksen sivuilla

Kauden murre Kotuksen sivuilla

Murteita rakastetaan ja inhotaan -juttu Ylen elävässä arkistossa

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa