Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

8.3.2010 14.22

Lapin Kuusamosta päivää

Lisää lunta tajunnan tupaan.

Pohjoisen matkailukeskuksissa suihkivat nyt paitsi sukset myös sanat. Päivän kysymys on, pitäisikö Kuusamo ja laajemmin Koillismaa ottaa osaksi Lappia.

Leo Pitkänen Oy:n pari vuotta sitten tekemän "Lappi-Koillismaa matkailun imagomarkkinoinnin esiselvityksen" perusteella "voidaan todeta useiden tekijöiden puoltavan Lappi-imagon ulottamista Koillismaalle". Nyt on päästy tositoimiin. "Kahdeksan Ruka-Kuusamon alueen matkailuyritystä yhdistää voimansa St. Lapland-brändin alle", kertoo tiedote.

Näinhän tämä näköjään menee. Perinteiset aluejaot ja samalla sanojen ja nimien merkitykset pannaan surutta uusiksi, niin no, "tehokkuuden" eli rahan takia. Kyllä kansa tottuu...

Luulin, että valtion aluehallintouudistuksessa saavutettiin jo typeryyden huippu, kun päätettiin, että Pohjois-Suomi sijaitsee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella ja että Lappi sijaitsee tämän uuden Pohjois-Suomen pohjoispuolella. Mutta mitäpä vielä. Tämä uudessa Pohjois-Suomessa sijaitseva Kuusamo onkin kosteissa brändiunissa osa pohjoisinta Pohjois-Suomea eli Lappia.

Voihan lyly! Kirottu kalhu!

Nyt kyllä lipsuu pahasti. Suksi suksi ei luista mihinkään.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa

9.3.2010 10.27
Kapka
sitä samaa
niinpä niin, onhan noita aluejakoja viime vuosina ollut muitakin, esim. Kaski-Suomen muuttaminen Väli-Suomeksi !? Missä ihmeen välissä ilman omaa itseisarvoa! Voitaisiinhan tällä perusteella suomeksi myös muuttaa Keski-Eurooppa Välisellaiseksi ja Välimeri (joka on tosiaan Euroopan ja Afrikan välissä, ei keskellä)vaikka Keskimereksi. Älytöntä hommaa, mutta kun vain pitää jotain tyhmää tehdä. Samahan se on alppikylien rakentamisessa Lappiin, miksei pysytä Lapin kylissä omana arkkitehtuurina?
9.3.2010 21.56
Riikka
Kuulostaa älyttömältä alkaa siirtää maakuntarajaa imagon ja brändin vuoksi, mutta ehkä se vain on nykyaikaa, kun ei enää heimosotiakaan käydä.
10.3.2010 1.06
Santeri
Lappi on jo kauan ollut liikkeellä
Ei tässä ole mitään uutta. Lappi on levittäytynyt jo kauan kohti etelää. Historiallinen Lapin maakunta ulottuu vain Savukoskelle saakka. Etelämpi maakunta Kemistä ja Kemijärvelle on Peräpohjola, lännessä on Tornionjokilaakso joka ei myöskään kuulu Lappiin. Kymmenisen vuotta sitten Kemin seudun matkailuyrittäjät keksivät nimen Meri-Lappi, tai oikeastaan varastivat sen ruijalaisilta, koska oikea Meri-Lappi on merisaamelaisten kotiseudulla. Toisaalta vielä keskiajallahan suurin osa Sisä-Suomea oli "Lappia" eli eränkäyntialuetta. Saamelaisten menettäessä maata se lakkasi olemasta Lappia. Historiallinen vääryys on tietenkin se, ettei saamelainen kulttuuri tai saamelaisväestö tunnu mitenkään hyötyvän tästä Lapin uudesta laajentumisestakaan, päin vastoin...